Valtteri Bottas toiseen ruutuun! Kimi oli jäädä 1. osioon – taisteli tiensä 9. sijalle!

schedule 16 maaliskuun 2019 - 09:09
person Marko Ollonqvist

Valtteri Bottas toiseen ruutuun! F1-kausi 2019 sai suomalaisittain varsin mukavan alun, kun myös Kimi Räikkönen suoriutui vahvasti.

Q1:

Q1:stä tuli Australian GP:n aika-ajoissa melkoinen jännitysnäytelmä, jossa kuljettajien sijat vaihtuivat todella tiuhaan tahtiin viimeisten yritysten aikana.

Se aiheutti myös suomalaisittain melkoisesti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä Kimi Räikkönen selviytyi lopulta viimeisenä kuljettajana aika-ajojen toiseen osioon, jääden tallikaveri Antonio Giovinazzista yli puoli sekuntia.

Aika-ajojen ensimmäisen osion suurin yllätys oli eittämättä Red Bullin Pierre Gaslyn jääminen 17. sijalle. Kuvaavaa pettymykselle oli se, että itävaltalaistalli jäi viime kaudella ainoastaan kertaalleen Q1:een.

Pudonneet kuljettajat:

16. Lance Stroll (Racing Point)
17. Pierre Gasly (Red Bull)
18. Carlos Sainz Jr. (McLaren)
19. George Russell (Williams)
20. Robert Kubica (Williams)

Q2:

Aika-ajojen toisella osiolla Räikkönen suoritti huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä ja oli kahdeksas, Giovinazzin jäädessä 15. sijalle.

Lewis Hamilton puolestaan teki Q2:en aikana Australian kaikkien aikojen nopeimman noteerauksen (1:21.014), jättäen Valtteri Bottasta vajaat kaksi kymmenystä.

Q2:en jälkeen Renaultin Daniel Ricciardon, kotifanien suosikin, kohtalona oli jäädä 12:nneksi; myös tallikaveri Nico Hülkenberg jäi päätösosion ulkopuolelle, sijoittuen pykälää australialaista korkeammalle.

Pudonneet kuljettajat:

11. Nico Hülkenberg (Renault)
12. Daniel Ricciardo (Renault)
13. Alexander Albon (Toro Rosso)
14. Daniil Kvyat (Toro Rosso)
15. Antonio Giovinazzi (Alfa Romeo)

Q3:

Mercedes-kuljettajat hallitsivat aika-ajoja ylivoimaiseen tapaan, Ferrari-kuskien seuratessa pahimman kilpailijansa hurjaa menoa vierestä.

Kolmannen osion alkajaisiksi Valtteri Bottas laittoi huolella Lewis Hamiltonin edellisessä osiossa tekemän rataennätyksen uusiksi, kellottamalla upean ajan 1:20.598; kyseessä oli siis yli neljä kymmenystä kovempi aika kuin hallitsevalla maailmanmestarilla.

Hamilton veti kuitenkin viimeisellä vedollaan vielä Bottastakin kovemman noteerauksen, ohittamalla suomalaiskollegansa 0,112 sekunnin erolla, ja otti jo kuudennen perättäisen paalupaikkansa Australiassa.

Lähtöjärjestys:

1. Lewis Hamilton (Mercedes)
2. Valtteri Bottas (Mercedes)
3. Sebastian Vettel (Ferrari)
4. Max Verstappen (Red Bull)
5. Charles Leclerc (Ferrari)
6. Romain Grosjean (Haas)
7. Kevin Magnussen (Haas)
8. Lando Norris (McLaren)
9. Kimi Räikkönen (Alfa Romeo)
10. Sergio Perez (Racing Point)
11. Nico Hülkenberg (Renault)
12. Daniel Ricciardo (Renault)
13. Alexander Albon (Toro Rosso)
14. Daniil Kvyat (Toro Rosso)
15. Antonio Giovinazzi (Alfa Romeo)
16. Lance Stroll (Racing Point)
17. Pierre Gasly (Red Bull)
18. Carlos Sainz Jr. (McLaren)
19. George Russell (Williams)
20. Robert Kubica (Williams)

Marko Ollonqvist
Toronto

LUE MYÖS:
JUTIN RILLI: Timanttista settiä! Nyt vastaillaan lukijakysymyksiin oikein urakalla!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord