Cristiano Ronaldo avautui vaikeuksistaan – “Vuosi 2018 elämäni pahin”

schedule 22 elokuun 2019 - 05:57
person Marko Ollonqvist

Cristiano Ronaldo avautui vaikeuksistaan, joita hän on kohdannut viime aikoina, ja kertoi vuoden 2018 olleen hänen elämänsä pahin.

Juventusta edustava supertähti Cristiano Ronaldo joutui viime vuonna vaikeaan tilanteeseen, kun häntä syytettiin raiskauksesta, joka olisi tapahtunut yli kymmenen vuotta sitten Las Vegasissa.

Piina loppui vasta muutamia viikkoja sitten, kun tutkimuksissa päädyttiin siihen, ettei todistusaineisto ollut riittävä osoittamaan kiistattomasti hänen olevan syyllinen väitettyyn tekoon.

34-vuotias ei epäilyjen aikaan halunnut juurikaan kommentoida syytteitä, mutta nyt, kun syytteet ovat historiaa, päätti hän avautua kokemastaan portugalilaisen TV-kanava TVI:n haastattelussa.

Haluatko esimerkiksi Juventuksen pelipaidan?
50 nopeinta mukaan, 25 voittaa suosikkijoukkueensa pelipaidan!

– Kun ihmiset kyseenalaistavat sinun kunnian, se satuttaa pahasti. Todella pahasti. Ennen kaikkea se satutti siksi, koska minulla on iso perhe, vaimo ja erittäin viisas lapsi, joka ymmärtää paljon asioita.

– Henkilökohtaisella tasolla vuosi 2018 oli varmaankin elämäni pahin.

Cristiano Ronaldo myönsi, että hänen on edelleen vaikea puhua asiasta.

– Tämä on tapaus, josta puhuminen on hyvin epämukavaa. Mutta syyttömyyteni on todistettu ja olen ylpeä siitä.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord