Päivän kuumimmat huhut ja siirrot: Real Madrid haluaa Sadio Manen – valmis vaihtokauppaan!

schedule 30 kesäkuun 2019 - 21:00
person Marko Ollonqvist

Real Madrid haluaa Sadio Manen, ja itse asiassa espanjalaisseura on linkitetty jo pidempään Liverpoolin ehdottomiin tähtiin lukeutuvaan senegalilaiseen.

Alkuvuodesta jalkapalloväen korviin kantautui huhu, jonka mukaan Real Madrid yrittää aktiivisesti hankkia Sadio Manen riveihinsä.

Mane vastasi huhuihin kertomalla, että haluaa jatkaa uraansa Liverpoolissa, eikä ole koskaan edes harkinnut seuran jättämistä, mutta nyt nuo huhut ovat nousseet uudelleen pintaan.

The Expressin mukaan Real Madrid olisi valmistelemassa tarjousta, jossa toiseen suuntaan liikkuisi Marco Asensio – siis pelaaja, josta Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on ollut aiemmin kiinnostunut.

Mikäli Mane siirtyisi Real Madridiin, Liverpool hankkisi todennäköisesti korvaajaksi Lillestä Nicolas Pepen, johon Valioliiga-seura on yhdistetty kuluvan kesän aikana.

Liverpoolin kerrotaan harkitsevan tällä hetkellä Philippe Coutinhon tuomista takaisin seuraan FC Barcelonasta: brasilialaispeluri on yhdistetty tänä kesänä muun muassa PSG:hen ja Manchester Unitediin, joista jälkimmäiseen hän ei ole valmis siirtymään Liverpool-taustansa vuoksi.

Lue Coutinho-uutinen kokonaisuudessaan täältä!

Adrien Rabiotin Juventus-siirto varmistumassa

PSG:ssä, ja Ranskan maajoukkueessa, melkoiseksi ongelmatapaukseksi osoittautunut Adrien Rabiot vaihtaa tänä kesänä ilmaiseksi seuraa, sillä hänen sopimuksensa päättyi viime kauteen.

Rabiotin uusi osoite on jo mitä ilmeisimmin tiedossa: Sky Italy kertoo hänen käyvän Juventuksen lääkärintarkastuksessa maanantaina, minkä jälkeen osapuolet allekirjoittavat nelivuotisen sopimuksen, joka takaa ranskalaiskeskikenttäpelaajalle 7 miljoonan euron vuositulot.

888sport tarjoaa erinomaisen tervetuliaistarjouksen uusille asiakkailleen!

NAPPAA JOPA 100 € BONUSRAHAA VEDONLYÖNTIIN!

Marcus Rashfordille jättimäinen jatkosopimus?

Manchester Unitedin hyökkääjä Marcus Rashford ei ole suostunut allekirjoittamaan seuransa kanssa jatkosopimusta, mutta nyt tilanne on muuttumassa.

FC Barcelonan tiedetään olevan tosissaan nuoren brittipelurin kintereillä, eikä United ole valmis menettämään Rashfordia.

Niinpä Manchester United on tehnyt 21-vuotiaalle Rashfordille sopimustarjouksen, jonka myötä hänen viikkopalkkansa nousee 280 000 euroon, ja mikäli hän yltää tiettyihin suoritusbonuksiin, viikkopalkka olisi jopa 335 000 euroa; hänen uskotaan myös allekirjoittavan kyseisen sopimuksen.

Tim Väyrynen tryoutille Skotlantiin

Huuhkajien paidassa 13 kertaa nähty suomalaishyökkääjä Tim Väyrynen ei saanut jatkosopimusta hollantilaisseura Roda JC:ltä.

Niinpä 26-vuotias Väyrynen, joka pelasi hollantilaisseuran paidassa viime kaudella 13 ottelua, on vapaa etsimään itselleen uutta seuraa.

Ja nyt sellainen on mahdollisesti löytynyt, sillä hän on tehnyt tryout-sopimuksen Skotlannin Valioliigassa pelaavan Kilmarnockin kanssa, kertoo The Sunday Mail.

FC Barcelona tarjoamassa 105 miljoonaa euroa Inter-hyökkääjästä!

FC Barcelona on yhdistetty Inter-hyökkääjä Mauro Icardiin, jonka uskotaan lähtevän italialaisseurasta sen myötä, kun Antonio Contesta tuli seuran uusi manageri ja tämä ei halua pitää argentiinalaishyökkääjä joukkueensa riveissä.

Kataloonijätti ei ole kuitenkaan kiinnostunut Icardista, vaan haluaa Interin toisen argentiinalaiskärjen, Lautaro Martinezin, joka teki viime kaudella yhdeksän maalia.

21-vuotiaan Martinezin hankinta kävisi kipeästi FC Barcelonan lompakolle, sillä hänen hankinta tulisi maksamaan Radio La Redin mukaan noin 106 miljoonaa euroa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord