Chris Cheliosin poika Jake Chelios teki KHL-sopimuksen!

schedule 25 toukokuun 2019 - 08:12
person Marko Ollonqvist

Chris Cheliosin poika Jake Chelios teki KHL-sopimuksen: isänsä tavoin puolustajana viihtyvä yhdysvaltalainen teki NHL-debyyttinsä maaliskuussa.

Detroitissa koettiin hieno hetki maaliskuun lopulla, kun Jake Chelios puki ylleen Detroit Red Wingsin pelipaidan ja teki NHL-debyyttinsä isänsä vanhassa seurassa.

AHL:ssä ammattilaisuransa luonut nuorempi Chelios oli odottanut NHL-debyyttiään pitkään, sillä hänellä on ikää 28 vuotta. Luonnollisesti isä oli tuolloin haltioissaan.

NORDICBET – JÄÄKIEKON MM-KISAT 2019

NÄET NYT KAIKKI 64 MM-OTTELUA ILMAISEKSI!

– Hänen näkeminen jäällä Detroit Red Wingsin pelipaidassa oli mahtavaa. Olin hermostuneempi kuin koskaan itse pelatessani, mutta ainakin hän hymyili, mitä minä en tehnyt koskaan kaukalossa, Chelios naureskeli WXYZ Detroitin haastattelussa.

– Toivottavasti kyse ei ole kerran elämässä tapahtuvasta jutusta.

Kokemus NHL:stä ei jäänyt yhteen otteluun, sillä hän esiintyi Red Wings -paidassa viidessä ottelussa, ilman tehopistemerkintöjä.

Ensi kaudella häntä ei kuitenkaan tulla NHL-jäillä näkemään, sillä Chelios on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen KHL-seura Kunlun Red Starsin kanssa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Jääkiekon MM-kisat 2019 otteluohjelma, lohkot – ilmainen live stream kaikkiin peleihin!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord