MTV: Jesse Puljujärven agentti NHL-tilanteesta – “Treidi jopa todennäköistä”

schedule 9 elokuun 2019 - 05:58
person Marko Ollonqvist

Jesse Puljujärven agentti sanoi MTV:n haastattelussa siirron johonkin toiseen NHL-seuraan olevan jopa todennäköistä: Euroopassa ainoa vaihtoehto on Kärpät.

Edmonton Oilersissa kolme viime kautta viettäneen Jesse Puljujärven tilanne on ollut etenkin viime viikot todella polttava puheenaihe sekä Suomessa että Pohjois-Amerikassa.

Puljujärvi itse, kuten myös hänen agenttinsa Markus Lehto, ovat molemmat kertoneet Pohjois-Amerikan olevan ykkösvaihtoehto, mutta myös Euroopassa pelaaminen on mahdollista ja jopa todennäköistä, mikäli Oilers ei kauppaa suomalaishyökkääjää johonkin toiseen NHL-seuraan.

Lehto totesi tuoreeltaan pitävän Puljujärven siirtoa toiseen NHL-seuraan jopa todennäköisenä, mikä on hieman yllättävä lausunto.

– Totta kai prioriteetti numero yksi on se, että Jesse pelaa ensi kaudella NHL:ssä. Treidi on edelleen mahdollinen, todennäköistä jopa, mutta NHL-viihdebisnes on sellaista, että korkealla varausnumerolla odotusarvot ovat todella kovat. Siksi ei ole mikään itsestäänselvyys, että treidi tapahtuu, Lehto toteaa MTV:n haastattelussa.

Jalkapallon huippusarjat pyörähtävät käyntiin – voita suosikkijoukkueesi pelipaita!

Mahdollista paluuta Edmontoniin Lehto ei suostunut sen enempää kommentoimaan, mutta rivien välistä voisi päätellä, että se on hyvin kaukainen vaihtoehto.

– Parempi kun ei spekuloi sitä.

MTV:n saamien tietojen mukaan Puljujärvi aikoo pelata ensi kaudella Oulun Kärpissä, mikäli paluu Pohjois-Amerikkaan jää toteutumatta. Lehto ei suorilta käsin vahvistanut tätä, mutta sanoi, ettei kyse ole rahasta, sanoi Kärppien olevan hyvä vaihtoehto Euroopassa ja mitä ilmeisimmin sulki ainakin KHL:ään siirtymisen pois vaihtoehdoista toteamalla “jos haluttaisiin isoimmat rahat, niin oltaisiin tehty kaksi kuukautta sitten KHL-sopimus”.

Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho puolestaan paljasti MTV:lle oululaisseuran monitoroivan Puljujärven tilannetta todella tarkkaan.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord