Jokerit koki tappion KHL-kenraalissa Pietarin SKA:lle.

Jokerit koki tappion KHL-kenraalissa – SKA Pietari niukasti parempi

Helsingin Jokerit koki tappion KHL-kenraalissa, kun se hävisi harjoituskautensa viimeisen ottelun SKA Pietarille lukemin 2-4.

Jokerit avasi ottelun varsin pirteästi, kun Marko Anttila vei vieraat johtoon pelikellon näyttäessä aikaa 6:04. Viktor Tikhonov tasoitti kuitenkin pari minuuttia myöhemmin, mutta helsinkiläispoppoo ei tästä lannistunut, vaan Nicklas Jensen vei Jokerit takaisin johtoasemaan ylivoimalla, aikaan 16:39.

Ottelun toisessa erässä SKA painoi päälle ja se näkyi myös tulostaululla. Ensiksi Nikita Gusev tasoitti hieman ennen erän puoliväliä ja illan toisen maalinsa iskenyt Tikhonov iski Jokerien oman pään hölmöilyn seurauksena isännät 3-2-johtoon, kun erää oli jäljellä ainoastaan 30 sekuntia.

Päätöserässä Jokerit oli siis takaa-ajoasemassa ja se kykenikin luomaan tilanteita pietarilaisten maalille; parhaimmillaan joukkue pääsi maaliviivalle saakka. Isännät kuitenkin pitivät tiukasti johtoasemastaan kiinni ja lopulta Ilya Kablukov iski viimeisen niitin tyhjään maaliin ajassa 59:04.

Kyseessä oli Jokerien viimeinen harjoitusottelu. Se aloittaa KHL-kauden 2018-19 kotiottelulla Kunlunia vastaan ensi viikon maanantaina, syyskuun 3. päivänä, siis ensi viikolla.

Harjoituskaudellaan Jokerit pelasi seitsemän harjoitusottelua, joista se onnistui voittamaan kaksi. Mitään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä harjoitusotteluista on kuitenkin turha vetää, sillä seuran uutena päävalmentajana toimivan Lauri Marjamäen mukanaan tuomat muutokset ottavat luonnollisesti oman aikansa.

Lisäksi on huomioitava myös se, että harjoitusotteluissaan Jokerit on kohdannut kahdesti SKA:n sekä kertaalleen hallitsevan mestarin, Avangard Omskin.

Lue myös:
Kristian Vesalainen teki NHL-sopimuksen – Patrik Laineen tuleva tutkapari?

Jaa