Käveleekö Aku Partanen mitalin? “Lukema korkeampi kuin Mika Myllylällä”

schedule 7 elokuun 2018 - 03:01
person Marko Ollonqvist

Käveleekö Aku Partanen mitalin tänä aamuna starttaavassa 50 kilometrin kävelyssä? Hänen harteillaan lepää suuresti suomalaistoiveet EM-mitalista.

Miesten 50 kilometrin kävely Berliinissä käytävien EM-kisojen osalta käynnistyy tänä aamuna kello 9:35. Samalla EM-näyttämöllä nähdään kenties se Suomen suurin mitalitoivo.

Partanen on parantanut kuluvan kauden aikana ennätystään 4 minuutilla ja 17 sekunnilla, minkä myötä hän on nykyisin kaikkien aikojen kolmanneksi kovimman ajan kävellyt suomalainen: hänen ennätyksensä on 3.44.43 ja edellä ovat ainoastaan Partasen valmentajana toimiva Valentin Kononen (3.39.34) sekä Reima Salonen (3.42.36).

Kävelyn aikana Berliinissä elohopea saattaa nousta jopa 34 lämpöasteeseen, mutta se ei ole outo tilanne Partaselle – kiitos alkuvuoden Etelä-Afrikan leirien ja Suomen helteisen kesän. Hän kertookin, etteivät Berliinin helteet ole vaikuttaneet häneen millään tavoin.

– Kun tulin tänne lämpö ei iskenyt kroppaan. Suomen helteissä on tottunut tähän. Olen käynyt Suomessa tarkoituksella heittämässä peruslenkkejä kaikkein kuumimpaan aikaan, Partanen avaa Yleisurheilu.fi-sivustolla

Joka tapauksessa Partanen valmistautuu Berliinin helteisiin kehon pintalämpötilan jäähdyttämisellä ennen kisan alkamista.

– Käytännössä kylmäliivit laitetaan päälle puolisen tuntia ennen starttia, Suomen joukkueen kävelyvalmentaja Jani Lehtinen kommentoi etukäteisvalmisteluja.

– Ajatuksena on, ettei heti kisan alussa ole lämpökuorma päällä. Sekin auttaa, että Suomessa on nyt oltu pitkään lämpöisissä oloissa.

Käveleekö Aku Partanen mitalin? Yksi ylitse muiden

Kovat ja rankat olosuhteet sopivat Partaselle, sillä hänen kroppansa kestää äärimmäisen kovaa rääkkiä. Kun mitataan urheilijan hapenottokykyä, esimerkiksi huippuhiihtäjillä se on 80-90 millilitraa kiloa kohti. Partasella vastaava lukema on uskomattoman kova – 94 millilitraa kiloa kohti.

– En ole ihan varma, mutta minulle on kerrottu, että lukema on korkeampi kuin Mika Myllylällä, Partanen paljastaa HS:lle.

Kultamitalista taisteleminen vaatisi Partaselta pienimuotoista ihmettä, sillä vastassa on olympiavoittaja Matej Tóth. Partanen pitääkin slovakialaiskävelijää kisan selkeänä voittajasuosikkina.

– Olympiavoittaja on selvästi kovassa kunnossa. Vaikea mies yllätettäväksi, mutta siitä eteenpäin kilpailussa ei ole selkeitä suosikkeja, Partanen näkee Yleisurheilu.fi:n haastattelussa.

– Saa nähdä, millainen on kilpailun kulku, kun on kovat olosuhteet. Täytyy vähän tarkkailla muita.

Rion olympialaisissa Partanen keskytti kisan ja Lontoon MM-kisoissa hänet hylättiin, mutta siitä ei pitäisi olla tämän päivän kisassa pelkoa.

– Olen pystynyt kävelemään kotimaassa ja kansainvälisissä kisoissa suhteellisen huolettomasti. Kävelyn taloudellisuudessakin on menty eteenpäin. Siihen on löytynyt pikkuniksejä.

Mukana kilpailussa ovat myös Jarkko Kinnunen sekä Aleksi Ojala. Naisissa samaan aikaan aloittaa puolestaan Tiia Kuikka.

Lue myös:
Kommentti: Miksi ihmeessä urheilija ei saisi selitellä?!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord