Kommentti: Varokaa! Valtteri Bottas on löytänyt tappajanvaistonsa

schedule 17 maaliskuun 2019 - 11:32
person Marko Ollonqvist

Valtteri Bottas on löytänyt tappajanvaistonsa pahasti penkin alle menneen viime kauden jälkeen ja nappasi F1-kauden 2019 avauskilpailusta täydet 26 pistettä.

Kun Valtteri Bottas päätti viime kautensa, nollasi hän tilannetta talven aikana – omien sanojensa mukaan pariinkin otteeseen – varsin perinteiseen suomalaiseen tapaan: hän veti kännit!

Sen jälkeen katseet siirrettiin tulevaan kauteen. Bottas monitoroi tarkkaan, mitä jälleen maailmanmestaruuden vienyt Lewis Hamilton teki.

Tavoitteena ei ole ollut kuitenkaan vain eron kaventaminen tallikaveriin tai edes samalle tasolle nouseminen.

Ei.

Sen sijaan Bottas haluaa nousta parhaaksi ja ainoa keino siihen on lyödä se paras.

“Lewisin päihittääkseni minun täytyy olla parhaimmillani ja siinä on kyse lukuisista pienistä yksityiskohdista. Mitä tulee testeihin, olen pyrkinyt hyökkäämään ja opetellut tietyt pääseikat, jotka tarvitsen hänen lyömiseen. Joillain osa-alueilla niin on jo tapahtunut.

Olen keskittynyt lukuisiin yksityiskohtiin ajamisen suhteen. Olen käynyt läpi lähestymistapaani kisaviikonloppujen, erilaisten kisatilanteiden, ajattelutapani ja asenteen – kaiken mahdollisen – suhteen.

Haluan, että tästä tulee toistaiseksi paras F1-kauteni, enkä aio jättää ainoatakaan kiveä kääntämättä. Pyrin olemaan se paras itseni.”

F1-kauden 2019 avausviikonlopun aikana partainen Bottas osoittikin välittömästi olevansa Hamiltonin kannassa. Vielä aika-ajoissa tallikaveri oli parempi, mutta kun kisa käynnistyi, ampaisi Bottas liikenteeseen kuin ampiainen pesästään ja kuvaannollisesti skalpeerasi välittömästi Hamiltonin päänahan.

Sen jälkeen koko Australian GP olikin täysin yksipuolinen suomalaisnäytös, eikä Bottas jättänyt arvailuille sanan sijaa.

***

Entäpä sitten se löytynyt tappajanvaisto?

Kun kisaa oli jäljellä vain kymmenkunta kierrosta, alkoi Valtteri Bottas kysellä talliltaan varikkopysähdyksestä, vaikka eroa takaa-ajajiin oli reippaat 20 sekuntia.

Mercedeksellä oltiin hämillään suomalaisen kysymyksistä ja varmasti moni myös kotikatsomoissa mietti sekunnin murto-osan: haluaako Bottas varmistella? Pelkääkö hän kenties renkaan pamahtamista viimeisillä kierroksilla?

Ei halunnut. Ei pelännyt.

Sen sijaan Bottas janosi lisää.

Hän halusi F1-historian ensimmäisen jaossa olleen ylimääräisen pisteen, jonka saa kisan nopeimman kierroksen ajanut kuljettaja. Ja, kun Mercedes kertoi, ettei varikkopysähdystä tulla tekemään, Bottas kertoi ottavansa riskin ja repivänsä autostaan kaiken mahdollisen irti sen yhden ylimääräisen pisteen saalistaakseen.

Tässä kohtaa oli viimeistään selvää: Bottas ei ollut lähtenyt tähän kauteen ajamaan yksittäisistä voitoista, olemaan vain hyvä tallikaveri ja varmistelemaan jatkosopimustaan Mercedekselle, vaan hän oli tullut taistelemaan maailmanmestaruudesta.

Ja sieltähän se ylimääräinen piste sitten tuli, kun Bottas tykitti koko kisan nopeimman ajan toiseksi viimeisellä kierroksella.

***

Kisan päätyttyä Bottas tokaisi tiimiradioon: “Mitäs piditte siitä? V*ttu jes! Ja kaikille asianosaisille: haistakaa v*ttu!”

Viesti oli selvä ja sen kuuli jokainen: Bottas is in da House!

Varsin rauhallisena ja maltillisena kaverina tunnetuksi tullut suomalainen ei ollut sanojensa kanssa valmis edes siinä vaiheessa, kun kisasta oli jo vierähtänyt pieni tovi. Häneltä nimittäin lähti CMoren lähetyksessä napakka viesti epäilijöilleen:

“Kriitikot saa vetää viikseen!”

Tässä kohtaa, kun F1-kausi on vanhentunut vasta yhden kisan verran, olisi typerää ja todella naiivia alkaa huudella ensimmäisestä suomalaiskuljettajan maailmanmestaruudesta sitten Kimi Räikkösen ja kauden 2007.

Mutta päivänselvää on se, että teknisesti taitava ja lahjakas Bottas on nyt löytänyt sen puuttuvan palasen, joka F1-maailmanmestaruuden voittamiseen vaaditaan: hän on löytänyt tappajanvaiston, eikä kukaan ole turvassa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
JUTIN RILLI: Timanttista settiä! Nyt vastaillaan lukijakysymyksiin oikein urakalla!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord