KUVA: Brasilian ongelmat selvisivät? Puna-musta-keltainen kirous riesana

schedule 14 heinäkuun 2018 - 03:01
person Marko Ollonqvist

Brasilian ongelmat selvisivät ja maat taitaa vaivat MM-kisojen osalta todella piinaava ja väriltään puna-musta-keltainen kirous.

Jalkapallon suurmaa Brasilia lähti jalkapallon MM-kisoihin jopa kaikkein suurimpana mestarisuosikkina, mutta unelma tuhoutui jo puolivälierissä, kun Belgia oli parempi maalein 1-2.

Tappion jälkeen koko maassa on luonnollisesti mietitty – jälleen kerran – mikä meni vikaan, sillä maan edellisestä maailmanmestaruudesta on kulunut jo 16 vuotta.

Monet ovat pohtineet kenties ongelmia eurooppalaisessa juomavedessä, sillä ainoastaan yksi ei-eurooppalainen maa on kyennyt voittamaan MM-kultaa vanhalla mantereella pelatussa turnauksessa: kyseinen maa on juuri Brasilia.

Tuolloin elettiin vuotta 1958 – aikaa siitä on kulunut siis 60 vuotta – kun Brasilia onnistui voittamaan maailmanmestaruuden Ruotsissa pelatuissa kisoissa.

Viime kisoissa Brasilia, joka toimi vieläpä kisaisäntänä, joutui todellisen nöyryytyksen kohteeksi, kun Saksa murskasi maan unelmat välierissä lukemin 7-1 ja tällä kertaa mestaruusjunan pysäytti Belgia.

Vaikuttaisikin vahvasti siltä, että Brasiliaa vaivaa eräänlainen kirous:

Puna-musta-keltaiset värit tuntuvat siis olevan Brasilialle kuin kryptoniitti on Teräsmiehelle ja neljän vuoden päästä pelattavissa Qatarin kisoissa sen onkin tehtävä kaikkensa välttääkseen Saksan tai Belgian – edellyttäen kaikkien kolmen maan ylipäätään olevan kisoissa.

Lue myös:
KUVA: Neymariin liittyvät meemit sen kuin paranevat – brassitähden filmauksista aakkoset

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord