KUVAT: Tältäkö F1-autot näyttävät vuonna 2021?

schedule 30 maaliskuun 2019 - 17:08
person Marko Ollonqvist

F1-autot tulevat näyttämään vuonna 2021 melkoisen erilaisilta nykyisiin ajokkeihin verrattuna, mikäli piirrustukset pitävät paikkansa edes jollain tasolla.

F1-tallit ovat neuvotelleet tällä viikolla uudesta sopimuksesta ja kaiken keskiössä on ollut tulonjakojen ohella F1-autoihin tehtävät muutokset sekä osakilpailujen määrä.

Red Bull -pomo Christian Horner vertasi neuvotteluja Brexitiin, joten yhteisymmärryksen löytymisestä, ennen kaikkea tulonjaon osalta, ei todellakaan tule helppoa.

– Emme missään nimessä ehdi kesäkuun deadlineen, mutta sopimus tulee syntymään tämän vuoden aikana. Meillä kaikilla talleilla on hieman erilaiset näkemykset, joten kyse on kultaisen keskitien löytymisestä, Horner taustoitti Sky Sportsin haastattelussa.

Aiemmin tällä viikolla McLaren ilmoitti harkitsevansa F1-sarjan jättämistä, mikäli tulonjakoa ja ylipäätään kuluja ei saada järkevämmälle tasolle (lue uutinen täältä).

Osakilpailujen määrä tulee puolestaan kasvamaan – asiasta kertoi F1-pomo Ross Brawn – ja tästä uudistuksesta kuljettajat eivät ole lähtökohtaisesti olleet innoissaan.

Vaan entäpä sitten ne autot? Miltä ne tulevat tulevaisuudessa näyttämään?!

Mikäli alkuperäiset suunnitelmat ja piirrustukset pitävät paikkansa, ollaan niitä viemässä ulkonäöllisesti selkeästi lähemmäksi IndyCar-sarjan autoja, joskin nämä uudet F1-mallit näyttävät massiivisemmilta.

Kertokaa Facebook-sivumme kommenttikenttään, tai tähän alapuolelle, mitä te olette mieltä näiden uusien autojen ulkonäöstä.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
JUTIN RILLI: Pudotuspeliparit syynissä – tuleeko yllätyksiä?

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord