Lionel Messi osoitti epäitsekkyytensä – luopui mahdollisuudestaan hattuun, Luis Suarez ampui pilkun

schedule 3 syyskuun 2018 - 02:37
person Joonas Eriksson

FC Barcelonan argentiinalaistaituri Lionel Messi osoitti epäitsekkyytensä, kun hän luopui mahdollisuudestaan hattutemppuun.

Ottelu oli melkoista maalijuhlaa, sillä ensimmäiselle puoliajalle mentiin kotijoukkueen johtaessa 3-2.

Toisella puoliajalla vierasjoukkue jäi maaleitta, mutta kotijoukkue jatkoi eteenpäin entistä hurjemmalla draivilla ja latoi jälkimmäisellä 45-minuuttisella pallon vierasjoukkueen verkkoon viisi kertaa.

61. peliminuutin kohdalla Lionel Messi iski joukkueensa illan toisella maalillaan 6-2-johtoon ja oli näin ollen enää vain yhden maalin päässä hattutempusta.

Vain muutama minuutti ennen pelin loppua kertaalleen osunut Luis Suarez karkasi läpiajoon, vastustajan maalivahti Axel Werner tuli palloa vastaan, vetäen uruguaylaiselta jalat alta, ja pallo vietiin pilkulle. 31-vuotias Messi osoitti epäitsekkyyttä ja antoi viime aikoina heikosta itseluottamuksesta kärsineelle Suarezille kunnian laukoa rangaistuspotkun, eikä Suarez epäonnistunut.

Näin ollen Messi siis luopui mahdollisuudestaan iskeä pallon kolmannen kerran Huescan verkkoon.

Tällaista joukkuehenkeä ei jalkapallon huipulla kovinkaan usein nähdä ja juuri tällaiset tilanteet erottavat Messin esimerkiksi Cristiano Ronaldon ja Neymarin kaltaisista supertähdistä, joista ensimmäisenä mainittu päätti jättää Uefan palkitsemistilaisuuden väliin kuultuaan, ettei häntä valita Uefan vuoden pelaajaksi.

Itse ottelu päättyi FC Barcelonan 8-2-murskavoittoon. Messin ja Suarezin ohella kataloonijätiltä onnistuivat Ousmane Dembele, Ivan Rakitic sekä Jordi Alba. Kahden maalinsa ohella Messi myös syötti kaksi maalia.

Lue myös:
Upea ele! Samuel Eto’o ostaa kodittomalle Kamerunin entiselle kapteenille talon

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord