AC Milan on kiinnostunut – nyt myös Manchester United haluaa Zlatanin takaisin?

schedule 13 lokakuun 2018 - 17:07
person Marko Ollonqvist

Zlatania on viety viime aikoina huhuissa takaisin Italiaan, ja AC Milaniin, mutta nyt myös Manchester United haluaa Zlatanin takaisin.

Näin on, ainakin mikäli huhuja käy uskominen. Ainakin jollain tasolla otteensa Manchester Unitedin pukukopissa menettänyt Jose Mourinho on nimittäin tullut katumapäälle, päästettyään Zlatan Ibrahimovicin siirtymään Los Angeles Galaxyyn.

Nyt Mourinhon kerrotaankin haluavan LA Galaxyssa 25:een pelaamaansa otteluun 21 maalia tehneen ja viisi maaliin johtanutta syöttöä antaneen Zlatanin takaisin Old Traffordille. Portugalilaisen mieli on siis muuttunut vain vajaan seitsemän kuukauden aikana.

Täysin toinen juttu on taas se, haluaako Zlatan palata seuraan. Osapuolet toki erosivat lämpimissä väleissä, mutta esimerkiksi ESPN tietää kertoa Mourinhon haluavan ruotsalaisen takaisin ennen kaikkea tämän johtajuuden ja positiivisen energian luomisen – ennen kaikkea pukukoppiin – vuoksi.

Miten paljon vastuuta 37-vuotiaalle ruotsalaiselle olisi siis todella tarjolla? Tähän voisikin kuvitella Zlatanin vastaavan, ettei “Zlatan ole mikään maskotti”.

Toisaalta taas Zlatanin hurja maalimäärä LA Galaxyssa on osoittanut sen, että hänelle olisi eittämättä käyttöä edelleen myös eurooppalaisessa huippujalkapallossa – siitä ei ole kahta kysymystäkään.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Ei muuta kuin huipputarjous tiskiin: Betssonilta 50 euron riskitön veto!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord