Nyt jysähti Montrealista! Max Pacioretty kaupataan ja nopeasti

schedule 10 heinäkuun 2018 - 23:45
person Marko Ollonqvist

Montreal Canadiens ei aio ojentaa nykyiselle kapteenilleen jatkosopimusta, vaan Max Pacioretty kaupataan ja vieläpä nopealla aikataululla.

Max Paciorettyn tulevaisuus Montreal Canadiensissa on ollut jo pitkään kysymysmerkki. Siirtohuhuja pyöri hänen ympärillään jo ennen viime kautta, ja kun päättynyt kausi meni sekä kanadalaisseuralta että Paciorettylta penkin alle, huhut vain voimistuivat.

Canadiensin uskottiinkin kauppaavan Paciorettyn jo NHL:n varaustilaisuuden tuntumassa, mutta kun kaupasta ei ollut edes tietoakaan, alettiin Kanadan suunnalla uskoa, että osapuolet saattaisivat sittenkin solmia keskenään jatkosopimuksen.

Nyt kuitenkin The Athleticin toimittaja Marc Antoine Godin, joka seuraa Canadiensia erittäin lähellä kertoo hänelle sanotun, ettei Canadiens aio edes keskustella Paciorettyn kanssa jatkosopimuksesta ja hänet tullaan kauppaamaan mahdollisimman nopeasti.

Godinin mukaan Canadiensin GM:nä toimiva Marc Bergevin on jo ilmoittanut aikeistaan yhdysvaltalaislaiturille, joka on viidestä viime kaudestaan peräti neljänä rikkonut pyhänä pidetyn 30 runkosarjamaalin rajapyykin.

Pacioretty tulee herättämään NHL-markkinoilla satavarmasti valtaisan määrän kiinnostusta. Hänen heikosta viime kaudestaan ei toisin sanoen olla vedetty liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, vaan hänet nähdään edelleen yhtenä NHL:n vaarallisimmista maalintekijöistä, kuten kuuluukin.

29-vuotiaan yhdysvaltalaislaiturin nykyinen sopimus, joka pitää sisällään ainoastaan 4,5 miljoonan dollarin cap hitin, kattaa vielä tulevan kauden ja sen jälkeen häntä odottanee massiivinen palkankorotus.

Pacioretty on NHL-urallaan pelannut 626 runkosarjaottelua ja iskenyt näissä tehot 226+222=448. Hän on edustanut koko uransa ajan Canadiensia ja toiminut viimeiset neljä kautta seuran kapteenina.

Lue myös:
Nikita Kucherov sai jättimäisen jatkosopimuksen – arvo 76 miljoonaa dollaria

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord