Mikael Granlundin aika Nashvillessä jää todella lyhyeksi?

schedule 22 toukokuun 2019 - 07:44
person Marko Ollonqvist

Mikael Granlundin aika Nashvillessä jää todella lyhyeksi? Tennesseeläisseurassa ollaan valmiita tekemään todella isoja peliliikkeitä.

Nashville Predators on parin viime kauden ajan lukeutunut NHL:n suurimpiin mestarisuosikkeihin, mutta käyrä on ollut uhkaavasti laskeva.

Keväällä 2017 joukkue ylsi Stanley Cup -finaaleihin, viime vuonna se hävisi pudotuspelien toisella kierroksella Winnipeg Jetsille seitsemässä ottelussa ja tänä keväänä matka päättyi jo ensimmäisellä kierroksella Dallas Starsille.

Kaiken ytimessä on ennen kaikkea se tapa, jolla Predators tänä keväänä putosi: joukkueen vahvuuksista – toisin sanoen oman pään paineen nopeasta purkamisesta ja erinomaisesta kääntöpelistä – ei ollut enää tietoakaan.

Näyttäisikin vahvasti siltä, että nykymuodossaan Predatorsin ikkuna Stanley Cupin suhteen on sulkeutumassa uhkaavaa vauhtia.

Tämä tiedostetaan myös Nashvillessä ja seuran GM:nä toimivan David Poilen, joka tunnetaan isoista peliliikkeistään, uskotaan vakaasti muuttavan joukkueen rakennetta.

PK Subbanin kauppaaminen on ollut ilmassa jo jonkin aikaa, joskin myös Ryan Ellisin nimi on noussut esille. Kyle Turrisin lähtö on lähes satavarmaa, mikäli vaihtoarvo on edes jonkinlainen, ja muita potentiaalisia vaihtoehtoja ovat Craig Smith ja Nick Bonino.

NHL:n pelaajasiirtojen takarajalla hankituista pelaajista lähtö saattaa tulla puolestaan jokaiselle. Sekä Wayne Simmondsin että Brian Boylen sopimukset ovat katkolla ja myös pahasti siirtonsa jälkeen alisuorittaneen Mikael Granlundin tulevaisuus on auki.

888sport tarjoaa erinomaisen tervetuliaistarjouksen uusille asiakkailleen!

NAPPAA JOPA 100 € BONUSRAHAA VEDONLYÖNTIIN!

Predators hankki Granlundin Minnesota Wildista, antaen vaihdossa toiseen suuntaan sveitsiläispelaaja Kevin Fialan. Siirtonsa jälkeen Granlund pelasi uuden seuransa väreissä 16 runkosarjaottelua, teki niissä ainoastaan tehot 1+4 ja hänen tehotilastonsa oli -6. Pudotuspeleissä hän teki puolestaan kuuteen otteluun pisteet 1+1.

Granlundin piti olla tärkeässä roolissa, ja hänet hankittiin nimenomaan vahvistukseksi nykyhetken osalta, mutta niihin saappaisiin hänestä ei ollut astumaan.

Kaikkein huolestuttavin seikka 27-vuotiaan Granlundin tekemisessä oli se, että hänellä oli pudotuspeleissä isoja vaikeuksia pysyä pelitemmossa mukana.

Toki sopeutuminen uuteen seuraan ottaa aina oman aikansa, eikä yksi heikosti sujunut kevät tarkoita mitään, mutta mitään lähtemätöntä vaikutusta Granlund ei todellakaan Nashvillessa ensimmäisten 22 ottelun aikana tehnyt, ja tästä syystä The Athleticin arvostettu toimittaja Pierre LeBrun nostaa myös Granlundin mahdollisten kaupattavien pelaajien joukkoon.

Ennen kaikkea Nashville vaikuttaisi kaipaavan lisää nopeutta rosteriinsa ja tulivoimaa hyökkäyspäähän ykköstykkiensä rinnalle.

Predators-pelaajista ainoastaan Pekka Rinteellä on sopimuksessaan siirron estävä pykälä, joten kaikki muut pelaajat ovat vapaata riistaa.

Mitä tulee sitten mahdollisiin uusiin hankintoihin, Predatorsin uskotaan olevan halukas hankkimaan vapailta pelaajamarkkinoilta Matt Duchenen, josta se on ollut jo todella pitkään kiinnostunut, ja LeBrun kertoo myös Duchenen olevan kiinnostunut siirrosta Nashvilleen; on paljon mahdollista, että kanadalaissentteri tulee tekemään valintansa Predatorsin ja Columbus Blue Jacketsin välillä.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Jääkiekon MM-kisat 2019 otteluohjelma, lohkot – ilmainen live stream kaikkiin peleihin!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord