NHL-kausiennakko 2018-19: Kaikki joukkueet ja kattava lista mestaruuskertoimista!

schedule 3 lokakuun 2018 - 22:07
person Marko Ollonqvist

Kaikki joukkueet on nyt käyty divisioonittain läpi: tässä vielä NHL-kausiennakko 2018-19 koko komeudessaan, kattavaa mestaruuskerroinlistaa unohtamatta.

Keskinen divisioona

Arizona Coyotes

NHL:n nuorin GM John Chayka on tehnyt siitä hetkestä lähtien, kun hän saapui lähinnä naurunaiheena olleen Arizona Coyotesin pomoksi, erinomaista työtä. Hän on useampaan otteeseen hyödyntänyt muiden seurojen akuutteja tarpeita kevään tosipelien lähestyessä ja sitä kautta tuonut pala palalta oikeanlaisia palasia aavikolle.

Coyotes nähdään yleisesti ottaen edelleen yhtenä maailman kovimman kiekkoliigan naurunaiheista, mutta itse asiassa se ei todellakaan ole sitä. Seurassa rakennetaan kirkasta tulevaisuutta nuorten pelaajien ympärille ja jo viime runkosarjan jälkimmäinen puolisko, jolloin kojoottipaidat olivat todella pirullinen vastustaja jokaiselle samaan kaukaloon hypänneelle joukkueelle ja itse asiassa päättivät kevään sellaisessa vireessä, joka olisi koko kauden suorituksella kantanut pudotuspeleihin.

Erinomaisesta puolikkaasta kaudesta on vielä pitkä matka menestykseen ja pudotuspeleihin, mutta kuten Antti Raanta sanoi – he tulevat tulevalla kaudella yllättämään monet. Vielä kaudella 2018-19 se ei kanna hedelmää, mutta Coyotesissa ollaan menossa oikeaan suuntaan ja tuskinpa enää kovinkaan monen muun joukkueen faneja naurattaa aavikkokettujen kohtaaminen.

Pudotuspelit jäävät haaveeksi, mutta kehitys kulkee oikeaan suuntaan.

Coyotesin mestaruuskertoimet:

Bethard: 81.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 81.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 81.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 81.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 76.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 81.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 76.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 81.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 76.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Chicago Blackhawks

Chicago Blackhawks on edelleen NHL:n 2010-luvun menestynein seura, mutta viime vuosi osoitti, että joukkueen parhaat vuodet ovat auttamatta takana. Erittäin kovatasoisessa Keskisessä divisioonassa sillä tuleekin olemaan suuria vaikeuksia: Patrick Kanen ja Jonathan Toewsin kaltaisten supertähtien takaa ei löydy riittävästi laatua ja nuoremmasta osastosta ei ole vielä toistaiseksi kannattelemaan joukkuetta.

Blackhawksin puolustusosasto on alkanut osoittaa vanhenemisen merkkejä. Päivänselvää onkin, että esimerkiksi Brent Seabrookin parhaat vuodet ovat auttamatta taakse jäänyttä elämää, eikä myöskään Duncan Keith ole enää se sama joukkueensa alakertaa kannatteleva voima, jota hän vielä viime vuosina oli.

Kun kaikkeen edellä mainittuun lisätään se tosiseikka, että erittäin aliarvostetun Corey Crawfordin pelaajaura oli vähällä päättyä, eikä hän ole meinannut toipua kokemastaan aivotärähdyksestä, kysymysmerkkejä on aivan liikaa.

Pudotuspelipaikka olisi yllätys.

Blackhawksin mestaruuskertoimet:

Bethard: 34.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 29.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 29.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI
ComeOn: 34.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 41.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 34.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 41.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 29.00 – 100 € BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 41.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI + 10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Colorado Avalanche

Denverin jääkiekkoylpeys Colorado Avalanche teki viime kaudella lähes mahdottomasta mahdollista, kun se kipusi toissa kauden karmaisevalta jumbosijalta aina pudotuspeleihin saakka ja haastoi tosissaan Nashville Predatorsin ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Avalanche keikkuu kuitenkin edelleen liikaa Nathan MacKinnonin ja Mikko Rantasen harteilla – siis kaksikon, jotka ottivat joukkueensa tosissaan reppuselkään seurajohdon kaupattua Matt Duchenen. Joka tapauksessa suunta on pelkästään oikea ja mikä parasta – seura saattaa hyvinkin päästä nappaamaan tulevana kesänä superlupaus Jack Hughesin, kiitos Ottawa Senatorsilta vastaanottamansa ykköskierroksen varausvuoron.

Denveriläispoppoo tulee ehdottomasti taistelemaan pudotuspelipaikoista myös tänä vuonna, eikä joukkueen esiintyminen kevään tosipeleissä olisi millään muotoa yllätys. Mikään kirkossa kuulutettu juttu pleijaripaikka ei kuitenkaan ole, sillä joukkueen parhaat vuodet ovat vasta edessä.

Uskottavuuden kannalta paikka pudotuspeleissä olisi todella tärkeä juttu, mutta kauden päättyminen runkosarjaan ei olisi mikään varsinainen katastrofi – pettymys tokikin.

Avalanchen mestaruuskertoimet:

Bethard: 41.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 36.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 36.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI
ComeOn: 41.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 46.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 41.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 46.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 36.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 46.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI + 10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Dallas Stars

Dallas Starsin olisi tullut kaiken järjen mukaan olla mukana pudotuspeleissä läpi viime vuosien, mutta syystä tai toisesta vahva materiaalia paperilla ei ole konkretisoitunut menestykseksi kaukalossa. Ongelmia on aiheuttanut edelleen oman pään viisikkopelaaminen, eikä edes Ken Hitchcockin kaltaisen puolustuspelaamisen velhon saapuminen seuran penkin taakse auttanut viime kaudella.

Tänä vuonna ohjat penkin takana on ottanut haltuunsa Jim Montgomery ja uusi lähestymistapa on ehdottomasti sitä, mitä Stars tarvitsee. Sen on kyettävä löytämään oma pelillinen identiteettinsä ja joukkueen vahvuudet ovatkin eittämättä hyökkäyspäässä.

Stars ei tehnyt mitään merkittäviä pelaajahankintoja kesän aikana, vaikka se olikin pitkään Erik Karlssonin kintereillä. Sen sijaan tärkeimmät vahvistukset tulevat seuran sisältä ja esimerkiksi Miro Heiskasta kohtaan odotusarvot ovat valtavat, eikä harjoituskausi ole ainakaan himmentänyt näitä odotuksia; juuri alakerta kertookin hyvin pitkälti siitä tyylistä, mitä teksasilaisseuralta odotetaan: Heiskasen, John Klingbergin ja Julius Hongan kaltaisten pelaajien vahvuudet ovat eittämättä kiekollisessa pelissä.

Viime kaudeksi isolla sopimuksella seuran tolppien väliin hankittu yhdysvaltalaisjätti Ben Bishop on paljon vartijana. Hän osoitti heti ensimmäisellä Stars-kaudellaan olevansa kykeneväinen korjaamaan myös ajoittain tähtipaitoja vaivanneet maalivahtiongelmat – kunhan hän pysyy ehjänä.

Kaikki muu kuin pudotuspelipaikka olisi valtaisa pettymys.

Starsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 26.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 26.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 26.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI
ComeOn: 26.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 26.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 26.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 26.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 26.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 26.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI + 10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Minnesota Wild

State of Hockey on tottunut viime vuosina nauttimaan pudotuspelikiekosta, mutta menestystä ei sen sijaan ole tullut. Minnesota Wildin parhaat otteet ovat jääneet järjestään runkosarjaan ja noutaja kevään tosipeleissä on tullut viimeistään toisella kierroksella.

Wildin rosteri on varsin kokenut ja monien papereissa joukkueen parhaat vuodet ovat jo takana. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä: Minnesotasta ei löydy sellaisia käänteentekeviä pelaajia, jotka kykenisivät huimilla suorituksillaan viemään joukkueen pidemmälle kuin toistaiseksi on nähty.

Wildilla tulee olemaan Keskisessä divisioonassa todella ahdasta ja on todella vaikea nähdä, että seuran tarina olisi lähitulevaisuudessa kokemassa radikaalia muutosta parempaan. Joukkue taistelee varmasti pudotuspelipaikasta, sillä Bruce Boudreau on äärimmäisen hyvä runkosarjavalmentaja, mutta siihen se sitten jääkin.

Saatetaan nähdä pudotuspeleissä, mutta kauden päättyminen runkosarjaan tuskin yllättäisi ketään.

Wildin mestaruuskertoimet:

Bethard: 29.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 28.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 28.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI
ComeOn: 29.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 36.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 29.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 36.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 28.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 36.00 – 100 € BONUS 100 € ASTI + 10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Nashville Predators

Tennesseehen valtaisan kiekkohuuman luonut Nashville Predators on jälleen tänä vuonna yksi suurimmista mestarisuosikeista. Sen pelaajarosterista ei löydy ainoatakaan heikkoa kohtaa, sillä ne paikattiin viimeistään kevään 2017 Stanley Cup -finaalien jälkeen.

Monet uskoivat, että viime vuodesta olisi muodostunut Predatorsin vuosi – voittihan seura koko NHL:n runkosarjan ja jo edellisvuosi antoi viitteitä Predatorsin kehityksestä tulevaksi Stanley Cup -voittajaksi. Keväällä 2018 kone kuitenkin hyytyi, toistaiseksi tuntemattomasta syystä, eikä pudotuspelien aikaan kenties maailman hulluimmassa kiekkokaupungissa nähty kuin väläyksiä siitä edelliskevään loistosta.

Yksi hutivuosi ei kuitenkaan hetkauta Predatorsin mestaruusosakkeita mihinkään suuntaan – päinvastoin, se saattoi pelkästään vahvistaa niitä; joukkueen pelaajat pääsivät näkemään, ettei historia taka itsestään yhtikäs mitään ja mikään ei tule ilmaiseksi.

Nashville Predators tulee taistelemaan ensinnäkin runkosarjan voitosta ja keväällä Stanley Cupista enemmän kuin tosissaan. Kunnon ja parhaan pelivireen oikeanlainen ajoitus on se kriittisin kohta ja mikäli Predators kykenee pelaamaan parasta jääkiekkoaan keväällä, on sitä äärimmäisen vaikea pysäyttää.

Juna puksuttaa vahvasti mestaruutta kohti.

Predatorsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 11.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 10.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 10.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI
ComeOn: 11.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 11.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 11.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 11.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 10.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 11.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI + 10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

St. Louis Blues

Aina silloin tällöin seuran on tehtävä koviakin ratkaisuja ja lähteä muuttamaan pelaajistoaan tuodakseen pukukoppiin uudenlaista kulttuuria. Juuri näin toimittiin St. Louisin suunnalla tänä kesänä: joukkue jäi viime vuonna pudotuspelien ulkopuolelle ja jotain oli tehtävä, sillä kurssi oli kääntymässä väärään suuntaan.

Niinpä Blues teki ison vaihtokaupan ja hankki Buffalo Sabresista NHL:n parhaimpiin kahden suunnan pelaajiin lukeutuvan Ryan O’Reillyn. Lisäksi se vahvisti keskushyökkääjäosastoaan Toronto Maple Leafsissa pitkään pelanneella Tyler Bozakilla ja ainakin harjoituskauden perusteella Bozakin kiinnitys on ollut todella fiksu ratkaisu, vaikka monet sen kyseenalaistivatkin; toki pitkässä juoksussa kriitikot saattavat hyvinkin olla oikeassa, mutta nykyhetkeen hän vaikuttaisi tuovan positiivisen muutoksen.

Mutta onko St. Louis Bluesista oikeasti menestymään vai onko se jälleen kerran vain potentiaalinen pudotuspelijoukkue, jonka kohdalla raja tulee vastaan aivan liian aikaisin?

Tällä hetkellä vastaus kallistuisi jälkimmäiseen. On siis todella vaikea nähdä, että Bluesista olisi – positiivisista muutoksista huolimatta – taistelemaan oikeasti siitä kaikkein kirkkaimmasta.

Bluesin mestaruuskertoimet:

Bethard: 25.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 26.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 26.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI
ComeOn: 25.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 24.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 25.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 24.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 26.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 24.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI + 10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Winnipeg Jets

Kaikilla oli tiedossa, että Winnipegin suunnalla on kehittymässä jotain todella suurta – aidosti Stanley Cupista taisteleva joukkue, joka kykenee kaukalossa vastaamaan sekä vastustajan fyysisyyteen että nykypäivän kriittisimpään vaatimustasoon, nopeuteen. Sen sijaan se, että joukkue oli jo viime keväänä vain yhden voiton päässä Stanley Cup -finaaleista, oli yllätys.

Kun iso pala kakkua tuli ikään kuin aikataulua edellä, vaikuttaako se jotenkin tulevaan kauteen? Tuskinpa vain, sillä viime kevään kaltainen katkera pettymys luo useimmiten positiivista kiukkua.

Mutta onko Winnipeg Jets jo nyt parhaimmillaan? Ei se todellakaan kaukana ole siitä, ja mikäli se kykenee selvittämään runkosarjan kunnialla, kanadalainen kylmä kaupunki ei ole todellakaan se paikka, mihin muut pudotuspelijoukkueet haluavat kevään tosipelien muodossa matkustaa. Monipuolisuutensa ansiosta Jets on äärimmäisen vaikea pysäytettävä.

Stanley Cup saattaa jo aivan lähitulevaisuudessa matkata Winnipegiin muutoinkin kuin vain muiden mestarijoukkueiden pelaajien tuodessa sitä näytille kotikaupunkiinsa, mutta sitä hetkeä ei koeta vielä tulevalla kaudella.

Tärkeintä Jetsin osalta on tässä kohtaa se, että se kykenee ylläpitämään viime vuoden tasonsa ja siten luomaan tietynlaisen vaatimuskulttuurin, joka lopulta hio timantteja mestaruussormuksiin.

Jetsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 12.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 11.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 11.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI
ComeOn: 12.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 12.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 12.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 12.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 11.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 12.00 – 100 € BONUS 100 € ASTI + 10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Tyynenmeren divisioona

Anaheim Ducks

Ainoan Stanley Cupinsa vuonna 2007 voittanut Anaheim Ducks kärsi viime vuonna – heti kauden alkuun – pahoista loukkaantumisongelmista, etenkin sentteriosastollaan. Esimerkiksi kapteeni Ryan Getzlaf kykeni pelaamaan koko kauden aikana ainoastaan 56 runkosarjaottelua ja Ryan Keslerille otteluita kertyi ainoastaan 44.

Loukkaantumisten myötä Ducksin pelistä ei tullut oikeastaan missään vaiheessa valmiin näköistä, ja kun pudotuspelit käynnistyivät, oli varsin selvää, ettei joukkue tule viettämään kovinkaan pitkää kevättä.

Ducks omaa edelleen rosterin, jolla se voi menestyä – etenkin Tyynenmeren divisioonassa. Ei siis olisi mikään ihme, mikäli hyvin pitkälti viime kaudesta muuttumaton joukkue nähtäisiin pudotuspeleissä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, ettei seuralta kannata välttämättä odottaa kovinkaan pitkää kevättä, vaikkakin joukkue on tunnettu siitä, että se kykenee ottamaan pudotuspeleissä vielä sen seuraavan askeleen.

Yksi asia on kuitenkin päivänselvää: vain pudotuspelipaikka kelpaa.

Ducksin mestaruuskertoimet:

Bethard: 29.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 21.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 21.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 29.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 28.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 29.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 28.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 21.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 28.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Calgary Flames

Calgary Flamesilla piti olla jo viime kaudella sellainen puolustusosasto, että pelkästään sen johdolla joukkueen olisi tullut selviytyä pudotuspeleihin. Myös aiemmin vuotaneelle maalivahtiosastolle haettiin kokenut Mike Smith, joka kykenee parhaimmillaan olemaan maaginen.

Kun edellä mainittuun lisättiin vielä Johnny Gaudreaun ja Sean Monahanin kaltaiset nuoret hyökkäyspään johtotähdet, palapelin palojen olisi pitänyt istua paljon nähtyä paremmin uomiinsa. Vaan eipä istunut. Ainoa iso ratkaisu, joka oli mahdollista tehdä, oli päävalmentaja Glen Gulutzanin korvaaminen ja hänen tilalleen nimettiin Carolina Hurricanesista lähtenyt Bill Peters.

Kesällä Flamesin johtoporras päätti lähteä muuttamaan myös pelaajistoaan. Alakertaan hankittiin Carolina Hurricanesista huiman potentiaalin omaava, ja jo nyt 30 tehopisteen puolustajaksi noussut, Noah Hanifin. Samasta osoitteesta saapuivat myös ruotsalaishyökkääjä Elias Lindholm sekä kokeneempi Derek Ryan. Näin ollen Peters sai käyttöönsä itselleen useita pelaajia, jotka hän tunsi jo entuudestaan.

Flames vaikuttaakin kesän hankintojen myötä entistä valmiimmalta pudotuspelijunaan ja oikeastaan ainoana esteenä toimi henkinen puoli. Mikäli siis sillä saralla homma ei ala rakoilemaan, liekkipaidat ovat tiukasti mukana taistelussa pudotuspelipaikoista ja jääminen ulos kevään tosipeleistä olisi todella suuri pettymys.

Flamesin mestaruuskertoimet:

Bethard: 31.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 30.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 30.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 31.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 33.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 31.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 33.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 30.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 33.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Edmonton Oilers

Jokainen tietää, että Edmonton Oilersin riveistä löytyy tämän hetken TOP 2 -pelaaja maailmassa, Connor McDavidin muodossa. Se, onko McDavid jo Sidney Crosbya parempi, on jokaisen itse päätettävissä.

McDavidilla on kyky tehdä kaverista kuin kaverista, joka hänen rinnalleen istutetaan, parempi pelaaja ja mikäli yksi pelaaja kykenisi ratkomaan mestaruuksia, olisi Edmonton Oilers vahvoilla. Kysymysmerkkejä on kuitenkin todella paljon ilmassa, etenkin viime kauden jälkeen. Toissa kauden hyvä suorittaminen pudotuspeleissä ei siis siirtynyt viime kauteen ja positiivinen jatkumo jäi syntymättä.

Mikäli Oilers mielii menestyä tulevalla kaudella, on sillä monella sektorilla petrattavaa. Leon Draisaitlin on kyettävä ottamaan kakkosketju miehen elkein haltuunsa, Jesse Puljujärven ja kumppaneiden on kyettävä tehoihin, puolustuksessa Darnell Nursen ja kumppaneiden on kyettävä aiemmin nähtyä parempiin suorituksiin ja Cam Talbotin on kyettävä nousemaan takaisin toissa kauden tasolleen. Talbotin taustalla vaanii hyvä haastaja Mikko Koskisen muodossa, joten josko se toisi tarvittavaa lisäpotkua kanadalaisvahdin tekemiseen.

Kaiken kaikkiaan Oilersilla on kasassa joukkue, jonka kaiken järjen mukaan tulisi selviytyä pudotuspeleihin, mutta tilanne on kestämätön, jos McDavid joutuu kannatella koko joukkuetta, eikä hän saa riittävästi tulivoimaa taustalta.

Kysymysmerkkejä on todella paljon ilmassa, vaan löytyykö niihin vastauksia? Oilers saattaa aivan yhtä hyvin vetää pitkän pudotuspelikevään kuin myös jäädä kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle.

Oilersin mestaruuskertoimet:

Bethard: 31.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 25.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 25.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 31.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 36.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 31.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 36.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 25.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 36.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Los Angeles Kings

Los Angeles Kingsin uusi johtoporras on pyrkinyt muuttamaan pelaajistoaan enemmän nykypäivän NHL:n standardien mukaiseksi, mutta loppujen lopuksi muutokset ovat jääneet vähäisiksi. Kalifornialaispoppoo on ollut viime vuodet vain muisto siitä jääkiekosta, jolla NHL:ssä aiempina vuosina menestyttiin, mutta siitä ei ole ollut vastaamaan nykypäivän vauhtikiekkoon.

Kesän merkittävin pelaajahankinta oli 35-vuotias Ilya Kovalchuk, joka palasi niin sanotusti eläkkeeltä (lue: Pietarin SKA:sta) takaisin maailman kovimpaan kiekkoliigaan. Kokenut venäläislaituri on osoittanut jo harjoituskauden aikana, että kesällä tehdyt muutokset treenaamiseen ovat toimineet ja hän pysyy täysin mukana vauhdikkaassa NHL:ssä.

Kovalchukilta on lupa odottaa jopa 30+ maalia tulevalla kaudella, mutta yksinään nuo maalimäärät eivät riitä auttamaan Kuninkaallisia. Pudotuspeleissä Kings saatetaan hyvinkin nähdä, ja se onkin seuran ehdoton tavoite, mutta mikään jääkiekkomaailmaa mullistava shokki se ei olisi, vaikka joukkueen kausi päättyisi runkosarjaan.

Kings on kaiken kaikkiaan ikääntyvä joukkue, ja mikäli se mielii vielä oikeasti menestyä nykymuodossaan, aikaa ei ole hukattavaksi.

Kingsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 29.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 26.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 26.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 29.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 31.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 29.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 31.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 26.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 31.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

San Jose Sharks

San Jose Sharks teki kauden alla ehdottomasti menneen offseasonin kovimman hankinnan, kun Erik Karlsson saapui seuraan Ottawa Senatorsista. Parasta Sharksin osalta kaupassa oli – luonnollisesti sen jälkeen, että se sai yhden maailman parhaista puolustajista riveihinsä – vaihtokaupan selkeä voitto: joukkue ei kokenut varsinaisesti kovia menetyksiä, jotka himmentäisivät menestysmahdollisuuksia.

Karlssonin hankinnan myötä haipaitojen alakerta on eittämättä yksi liigan kovimmista. Yhdelläkään muulla joukkueella tässä liigassa ei ole heittää Karlssonin tai Brent Burnsin kaltaista kaveria kakkospakkipariin ja kakkosylivoimaan. Kun joukkueesta löytyy kaiken kukkuraksi mestarillinen kahden suunnan puolustaja Marc-Edouard Vlasicin muodossa, näyttää puolustuspää todella kovalta.

Myöskään maalivahdista homman ei pitäisi jäädä kiinni. Martin Jones on jo kertaalleen torjunut joukkueensa Stanley Cup -finaaleihin, ja vaikka häntä ei välttämättä pidetä yhtenä NHL:n parhaista maalivahdeista, eivät haaveet tule häneen kaatumaan.

Oikeastaan vain hyökkäysosasto herättää kysymysmerkkejä. Syvyyttä löytyy, mutta onko keväälle riittävästi ratkaisuvoimaa? On, jos Sharks välttyy kärkipelaajien loukkaantumisilta, mutta jokainen tietää esimerkiksi Joe Thorntonin ja Logan Couturen loukkaantumishistorian. Ja miten käy Evander Kanen kohdalla? Onko hän muuttunut mies vai oliko viime vuosi niin vahva pelkästään siksi, että sopimus oli katkolla?

Sharks on eittämättä yksi NHL:n suurimmista mestarisuosikeista, mutta riittääkö se päätyyn asti? Vain aika näyttää.

Sharksin mestaruuskertoimet:

Bethard: 11.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 12.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 12.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 11.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 12.50 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 11.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 12.50 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 12.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 12.50 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Vancouver Canucks

Vancouverissa astuttiin uudelle aikakaudelle, kun Henrik Sedin ja Daniel Sedin päättivät ripustaa hokkarit naulaan. Heidän lähtönsä ei tunnu kaukalossa enää yhtä voimakkaasti kuin se olisi tuntunut vielä muutama vuosi sitten, mutta johtajuutta heidän mukanaan katosi läjäpäin.

Vahvan nuorennusleikkauksen keskellä olevaa Vancouver Canucksia odottavat todella vaikeat ja kivuliaat vuodet, joihin seurassa on jo toisaalta viime aikoina totuttu. Se ei vahvistunut juurikaan pelaajamarkkinoilla – ei ainakaan kärkikentällisten osalta – vaan sen sijaan se käytti melkoiset määrät rahaa Antoine Rousselin ja Jay Beaglen kaltaisiin syvyyspelaajiin (yhteensä 6 miljoonaa dollaria vuodessa). Toisaalta kaksikko, ja etenkin Beagle tuo johtajuutta, joten sitä ei sovi väheksyä.

Pudotuspelipaikka tuntuu täysin utopistiselta ajatukselta Canucksin osalta. Sijoituksellisten tavoitteiden sijaan Vancouverissa katseet on syytä ohjata nuorten pelaajien kehittämiseen ja sitä kautta valoisamman tulevaisuuden kuvan luomiseen.

Canucksin mestaruuskertoimet:

Bethard: 81.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 75.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 75.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 81.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 101.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 81.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 101.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 75.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 101.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Vegas Golden Knights

Vegas Golden Knights oli eittämättä viime kauden suurin sensaatio. Juuri kukaan ei osannut ennakoida seuran selviytyvän pudotuspeleihin, mutta uskomaton tarina huipentui, kun Kultaiset ritarit selviytyivät aina Stanley Cup -finaaleihin saakka ja hiljensivät epäilijänsä.

Samalla myös johtoportaan suhtautuminen seuran nykytilanteeseen muuttui. Vielä ennen viime kauden alkua Syntisen kaupungin suunnalla painotettiin joukkueen rakentamista varaustilaisuuksien kautta, mutta uskomattoman tulokaskauden myötä seurassa herättiin ajatukseen: “Stanley Cup -ikkuna on auki jo nyt ja meidän täytyy toimia sen mukaisesti.”

Edellä mainittu tarkoitti esimerkiksi Nick Suzukin kaltaisen oman ykköskierroksen varauksen laittamista lihoiksi, kun Vegasiin hankittiin Montreal Canadiensista Max Pacioretty. Lisäksi vapailta pelaajamarkkinoilta onkeen tarttui kokenut Paul Stastny, joka oli viime keväänä erinomainen pudotuspeleissä – vieläpä Golden Knightsia vastaan. Heidät siis hankittiin käytännössä ottaen korvaamaan kaksikko James Neal & David Perron ja uusi duo onkin eittämättä “upgreidaus”. Etenkin Stastnyn hankinta tuo reippaasti syvyyttä joukkueen sentteriosastolle.

Tuleva kausi tulee kuitenkin olemaan se kausi, kun Vegas Golden Knights mitataan oikein toden teolla. Viime kauden tarina oli nimittäin niin spesiaali, ettei niin täydellistä versiota – kaikkine vastoinkäymiseen – ole enää tulossa. Joukkue ei myöskään kykene enää yllättämään ketään housut kintuissa, vaan jokainen vastustaja tietää, mitä odottaa ja ennen kaikkea jokainen lännen joukkue haluaa kaataa viime kauden Läntisen konferenssin mestarin.

Golden Knights taistelee eittämättä paikasta pudotuspeleissä ja se saattaa olla myös kykeneväinen viime kauden kaltaiseen suoritukseen, mutta lähtökohdat ovat huomattavasti vaikeammat, koska yllättäjän status on nyt poissa.

Golden Knightsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 13.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 11.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 11.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 13.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 15.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 13.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 15.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 11.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 15.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Atlantin divisioona

Boston Bruins

Boston Bruins on yksi NHL:n mestarisuosikeista, ainakin mikäli kerroinasetelmista voi jotain päätellä. Ja kieltämättä Bostonissa on kasassa kova joukkue, josta on tällä hetkellä vaikea löytää heikkouksia.

Maalivahtiosasto näyttää kenties parhaalta sitten parivaljakon Tim Thomas & Tuukka Rask, kiitos Jaroslav Halakin hankinnan – hän pystynee antamaan Raskille enemmän lepovuoroja. Puolustusta löytyy laatua ja syvyyttä, kunhan alakerran tähdet vain pysyvät ehjinä kevään tosipeleihin saakka (Torey Krug loukkaantui jälleen kerran, tällä kertaa kauden alla) ja hyökkäyspäästä löytyy oikeanlaisia roolipelaajia jokaiseen kentälliseen.

Bruins siis tulee olemaan jälleen kerran vaarallinen joukkue, mutta mihin saakka se riittää? Tilanne on nimittäin ollut pari viime kautta samankaltainen, mutta pudotuspeleissä kone on alkanut yskähdellä – osittain niiden loukkaantumisten seurauksena.

Kesän aikana Bruins ei tehnyt mitään isoja peliliikkeitä pelaajamarkkinoilla, koska sellaisille ei ollut tarvetta – uusina hankintoina tuli vain sellaisia syvyyspelaajia, kuten Steve Kampfer, Joakim Nordström ja Chris Wagner. Oikeastaan merkittävin hankinta oli puolustaja John Moore, joka turvaa nimenomaan viime kausina loukkaantumisista kärsinyttä Bruinsin alakertaa ja on vahvistus seuralle.

Tämä rosteri on valmis paketti ja nyt on aika mitata, mihin se tällä kertaa riittää.

Bruinsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 11.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 12.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 12.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 11.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 12.50 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 11.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 12.50 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 12.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 12.50 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Buffalo Sabres

Buffalo Sabres on kyntänyt viime vuodet NHL:n pohjamudissa, eikä uusista nuorista pelaajista – vieläpä kovista sellaisista – ole ollut kääntämään joukkueen kurssia. Niinpä viime kauden päätteeksi seuran johtoportaassa tehtiin ainoa oikea ratkaisu: pelaajistoa oli muutettava, koska se oli tottunut ainoastaan häviämään.

Niinpä Sabresin johtoporras GM Jason Botterillin johdolla teki kovan ratkaisun ja päätti laittaa keskushyökkääjä Ryan O’Reillyn niin sanotusti lihoiksi. Vastineena se sai kokeneemmista nimistä Patrik Berglundin sekä Vladimir Sobotkan ja lisäksi lupauspuolelle tuli Bluesin ykköskierroksen varaus, Tage Thompson.

Carolina Hurricanesin Sabres-johto puolestaan ryösti, kun urallaan neljä kertaa 25 runkosarjamaalin rajan ylittänyt Jeff Skinner hankittiin joukkueen hyökkäykseen pilkkahinnalla. Myös joukkueen maalivahtiosasto laitettiin kokonaan uusiksi: Robin Lehner ja Chad Johnson päästettiin vapaiden pelaajamarkkinoiden kautta muihin maisemiin ja tilalle tuli erinomaisia otteita St. Louis Bluesin maalilla esittänyt Carter Hutton sekä seuran sisältä Linus Ullmark.

Muita Sabresin varsinaisia hankintoja olivat hyökkääjät Remi Elie ja Conor Sheary. Se kaikkein mielenkiintoisin nimi saapui puolestaan NHL:n varaustilaisuuden kautta, kun Sabres pääsi huutamaan ensimmäisenä joukkueena ruotsalaisen superlupauksen, Rasmus Dahlinin, nimen.

Sabres on siis kokenut merkittäviä muutoksia ja nyt siltä odotetaan selkeää kohennusta aiempiin kausiin verrattuna. Mutta onko pitkälti toisilleen uusista pelaajista löytämään keskinäiset kemiat niin nopeasti, että joukkue selviytyisi pudotuspeleihin saakka? Pelaajamateriaali kyllä riittää, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tuleva kausi mennään aiempia sijoituksia parannellessa ja muita joukkueita kiusatessa.

Sabresin mestaruuskertoimet:

Bethard: 56.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 67.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 67.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 56.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 71.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 56.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 71.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 67.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 71.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Detroit Red Wings

Kaukana ovat ne loiston ajat, kun Detroit Red Wings oli vuosi toisensa jälkeen yksi suurimmista mestarisuosikeista tai ainakin satavarmasti pudotuspelijoukkue. Itse asiassa todella kaukana – etenkin nyt, kun viimeinen mohikaani, joukkuetta kipparoinut Henrik Zetterberg, joutui lopettamaan pelaajauransa pahojen selkäongelmien vuoksi.

Red Wings onkin rankattu jokaisen vedonlyöntiyhtiön listoilla, yhdessä Ottawa Senatorsin kanssa, pahnan pohjimmaiseksi. Edessä on uusi aikakausi, jona Dylan Larkinin ja Anthony Manthan kaltaisten nimien tulisi ottaa joukkue reppuselkään. Mutta ovatko he valmiita siihen? Larkin ehkä tietyissä määrin, mutta Red Wingsin rosteria katsoessa on helppo ymmärtää, miksi sen ei uskota taistelevan missään nimessä pudotuspelipaikoista.

Red Wingsin pelaajisto näyttääkin tällä hetkellä lähinnä sekalaiselta seurakunnalta, jolla ei ole päämäärää. Seura on täynnä ylipalkattuja pelaajia, joista ei ole kantamaan joukkuetta menestykseen, ja ilmassa on pelkkiä kysymysmerkkejä; alkaen johtoportaasta, jatkuen valmennusjohtoon ja sitä kautta edeten pelaajiston puolelle.

Edessä on ennakkoasetelmien osalta todella haastava ja raskas kausi, eikä Red Wingsin uudessa kotipyhätössä päästä todennäköisesti vielä pitkään aikaan nauttimaan pudotuspelikiekosta – mutta onneksi edes halli on hieno.

Red Wingsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 101.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 101.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 101.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 101.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 126.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 101.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 126.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 101.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 126.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Florida Panthers

Florida Panthersin kohdalla ei ole olemassa kysymystä “tuleeko se menestymään?”, vaan ennemminkin “milloin se tapahtuu?”. Joukkueen nuori ydinporukka kypsyy vuosi vuodelta yhä valmiimmaksi ja valmiimmaksi, minkä lisäksi seuran omien lupausten joukosta nousee säännöllisesti kovia lupauksia NHL:n porteille odottamaan mahdollisuuttaan.

Joku voisikin kutsua Panthersia tällä hetkellä nuorten pelaajien hautomoksi, jossa pelaajat kasvatetaan maltilla nimenomaan seuran omia tarpeita varten – jotain kertoo esimerkiksi se, että kokenut Derek MacKenzie sai väistyä kapteenin tontilta ja C-kirjain iskettiin seuran ykköstähti Aleksander Barkovin rintapieleen.

Juuri tuo nuoruus on heijastunut Panthersin osalta viime kausien runkosarjoissa epätasaisuutena. Se taas on puolestaan johtanut siihen, että joukkueen pudotuspelihaaveet ovat tuhoutuneet johonkin tiettyyn pätkään kauden aikana; kokemusta kevään tosipeleistä siis saattaisi olla jo mukavasti nuorten pelaajien vyöllä, mutta tasaisuus on uupunut.

Kesän aikana Panthers pyrki paikkaamaan maalinteko-ongelmiaan hankkimalla kaukalon ulkopuolisiin ongelmiin Ottawa Senatorsissa ajautuneen Mike Hoffmanin (San Jose Sharksin kautta). Joukkueen alakertaan tuotiin puolestaan KHL-jäiltä, CSKA Moskovasta, Bogdan Kiselevich, joka tosin aloittaa kautensa loukkaantuneiden listoilta.

Mitään radikaaleja muutoksia ei kuitenkaan pelaajiston suhteen tehty, koska niille ei ollut tarvetta. Panthers-organisaatiossa viljelläänkin lähinnä lausetta “tämä ei ole pikajuoksu, tämä on maraton”, mikä on varsin osuva – juuri sen nuoren ytimen myötä.

Panthersin mestaruuskertoimet:

Bethard: 41.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 41.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 41.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 41.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 31.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 41.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 31.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 41.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 31.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Montreal Canadiens

Montreal Canadiens on keskellä muutosta. P.K. Subban on ollut jo pari vuotta poissa, Alexander Radulov lähti viime kaudeksi Dallas Starsiin ja kapteeni Max Pacioretty kaupattiin vajaa kuukausi sitten Vegas Golden Knightsiin. Toisin sanoen joukkuetta kannattelevat nykyisin uudet nuoret nimet ja heille tukea antavat etunenässä Shea Weberin, Tomas Plekanecin ja Carey Pricen kaltaiset kokeneemmat kaverit.

Canadiens teki muutamia isoja peliliikkeitä pelaajamarkkinoilla: se kauppasi Alex Galchenyukin Arizona Coyotesiin ja sai vastineena Max Domin. Pacioretty puolestaan matkasi Vegasiin, kuten todettua, ja Montrealin suuntaan saapui kokeneempana kasvona Tomas Tatar ja siinä rinnalla huippulupaava Nick Suzuki.

Sen sijaan keskushyökkääjäongelma vaivaa perinteikästä kanadalaisseuraa edelleen ja siihen toivotaan pikaista vastausta kesällä kolmantena varatulta Jesperi Kotkaniemeltä; ylipäätään nuorten pelaajien odotetaan nousevan ja ottavan roolia isosti.

Canadiensin ympärille on siis alkavan kauden osalta turha piirrellä pilvilinnoja. Kaikki on niin sanotusti vaiheessa, eikä oikeastaan kukaan usko joukkueen osalta pudotuspelipaikkaan. Kiusaajaksi siitä kuitenkin eittämättä on ja kyseessä on huipputärkeä kehitysvuosi nuorille pelaajille tulevaisuutta ajatellen.

Canadiensin mestaruuskertoimet:

Bethard: 71.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 67.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 67.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 71.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 81.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 71.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 81.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 67.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 81.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Ottawa Senators

Ottawa Senatorsin seurajohto on tehnyt viime aikoina lähes yksinomaan typeriä ratkaisuja. Joukkueella ei ole enää Erik Karlssonia, eikä vaihtokaupassa tullut millään muotoa suoraa korvaajaa ruotsalaiskipparille, kuten ei myöskään ykköskierroksen varausta ensi kesän varaustilaisuuteen: siitä he luopuivat hankkiessaan Matt Duchenen Coloradosta.

Pahimman luokan skenaario onkin se, että Senators sijoittuu pahnan pohjimmaiseksi, voittaa NHL Draft Lotteryn, ojentaa sitä kautta todellisen superlupauksen, Jack Hughesin Coloradolle ja Duchene jättää jatkosopimuksen allekirjoittamatta, kun hänen sopimuksensa on ensi kesänä katkolla.

Kuten siis todettua, seurassa on tehty paljon huonoja valintoja sekä nykyhetken että tulevaisuuden osalta. Se näkyy myös seuran tämän päivän pelaajarosterissa, joka ei yksinkertaisesti riitä millään muotoa kilpavarustelussa muita NHL-seuroja vastaan. Senatorsin kohtalona on siis jäädä koko NHL:n häntäpäähän ja jäädä kesäksi seuraamaan vierestä, kun superlupaukset matkaavat NHL:n varaustilaisuudessa muihin maisemiin.

Senatorsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 101.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 101.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 101.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 101.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 151.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 101.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 151.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 101.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 151.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Tampa Bay Lightning

Tampa Bay Lightningilla on ollut Stanley Cupin voittamiseen tarvittavat palaset jo pitkään kasassa. Niitä ei ole kuitenkaan saatu sopimaan keskenään täydellisesti yhteen, sillä ennemmin tai myöhemmin pudotuspeleissä on tullut noutaja. Vuonna 2016 se noutaja oli Pittsburgh Penguins ja viime keväänä Washington Capitals, joten sinällään on lohdullista, että joukkue on kahtena viime pudotuspelikeväänään (2017 kausi päättyi runkosarjaan) pudonnut tulevalle mestarille.

Tänä vuonna tarina on tismalleen sama, joskin Mikhail Sergachev on vuoden verran kokeneempi, Ryan McDonagh pääsee aloittamaan kautensa salamapaidassa ja niin edelleen – nämä siis ovat luonnollisesti pelkästään mestaruussaumoja vahvistavia elementtejä.

Ja, kun ylipäätään katsoo Lightningin pelaajistoa, ei sieltä löydy ainoatakaan heikkoa kohtaa. Toisin sanoen kaikki on omissa käsissä, sillä jalkeilla on eittämättä Stanley Cup -voittoon kykenevä pelaajisto.

Ei olisi mikään ihme nähdä Lightningin dominoivan Itäistä konferenssia tulevan kauden aikana – se on jopa odotettavissa – mutta keväällä on löydyttävä se seuraava vaihde silmään, mikäli tieltä halutaan kiilata kaikki eteen tulevat esteet.

Lightningin mestaruuskertoimet:

Bethard: 9.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 9.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 9.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 9.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 10.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 9.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 10.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 9.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 10.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Toronto Maple Leafs

Toronto Maple Leafsissa on viimeiset vuodet tehty enemmän tai vähemmän kaikki mahdolliset asiat oikein. Brendan Shanahanin ja Mike Babcockin palkkaukset olivat paras asia, mitä seuralle on tapahtunut vuosikausiin, ja pikkuhiljaa myös fanit pääsevät – pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen – maistamaan mammonaa.

Mutta tuleeko sitä mammonaa tuutin täydeltä jo nyt, siis alkavalla kaudella? Onko Toronto Maple Leafsin projekti John Tavaresin hankinnan myötä siinä vaiheessa, että sen todella kuuluu olla esimerkiksi kaikissa kerroinkaavailuissa suurin mestarisuosikki?

Kyllä se Stanley Cupin hohtoinen aika lähellä alkaa olla, mutta samaan aikaan vaahteranlehtipaitojen ympärillä leijuu edelleen kysymysmerkkejä. Onko Frederik Andersenista kantamaan joukkuetta myös pudotuspeleissä? Riittääkö puolustusosasto, jonka parantamiseen ei ole käytetty vielä toistaiseksi hirveästi voimavaroja, vai onko se osittainen riippakivi Maple Leafsin mestaruusunelmien tiellä?

Maple Leafs tulee eittämättä keikkumaan runkosarjassa NHL:n kärkipäässä ja olisi jättimäinen yllätys, mikäli sitä ei nähtäisi pudotuspeleissä. Sen sijaan se päätyyn saakka eteneminen tuntuu vielä jokseenkin kaukaiselta ajatukselta, vaikka Maple Leafsilla on käytännössä ottaen Tavaresin hankinnan myötä kasassa samanlaisia elementtejä kuin Pittsburgh Penguinsilla on ollut mestaruusvuosinaan.

Yksi oleellinen ero Penguinsin ja Maple Leafsin välillä löytyy kuitenkin voittamisen kulttuurista, minkä merkitystä ei voi väheksyä missään nimessä. Se on luotava kovalla työllä ja on vaikea uskoa, että se olisi vielä riittävän korkealla tasolla, mitä tulee Stanley Cup -voiton juhlimiseen.

Maple Leafsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 8.50 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 9.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 9.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 8.50 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 9.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 8.50 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 9.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 9.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 9.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Metropolitan

Carolina Hurricanes

Carolina Hurricanes on viime vuosina saanut kehitettyä joukkuetta sisältäpäin, oli sitten kyse joukkueen puolustus- tai hyökkäysosastoista. Sen sijaan maalivahtirintamalla tällaista kehitystä ei olla nähty, ja kun Cam Wardista ei enää viime vuosina ollut kannattelemaan joukkuettaan, haalittiin joukkueeseen menneeksi kaudeksi Scott Darling.

Darlingista ei ollut kuitenkaan vastaamaan huutoon ja nyt toiveet on heitetty tshekkivahti Petr Mrazekin harteille; hän nimittäin otti Chicago Blackhawksiin vapaiden pelaajamarkkinoiden kautta siirtyneen Wardin paikan. Maalivahtiosasto on toisin sanoen edelleen täynnä kysymysmerkkejä.

Hurricanesin kesä oli puolestaan täynnä mielenkiintoisia ja jopa omituiselta tuntuneita ratkaisuja. Jeff Skinner kaupattiin aivan liian edullisella hinnalla Buffaloon, Elias Lindholm siirtyi Calgaryyn ja niin siirtyi myös nuori puolustaja Noah Hanifin, josta vastineena irtosi erinomaisen kauden liekkipaidoissa pelannut Dougie Hamilton.

Skinnerin, Lindholmin ja niin ikään Flamesiin vapaiden pelaajamarkkinoiden kautta siirtyneen Derek Ryanin korvaajat tulevat Hurricanesin omista nuorista pelaajista. Tulevalla kaudella Andrei Svechnikovilta, Martin Necasilta ja Valentin Zykovilta onkin lupa odottaa paljon. Päävastuu hyökkäyksessä on kuitenkin edelleen triolla Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen & Jordan Staal.

Ehkä tällä hetkellä se kaikkein mielenkiintoisin kysymys raleighilaisseuran ympärillä kuuluu: vahvistuiko Hurricanes kesän aikana vai heikentyikö se? Ainakin sen verran voidaan sanoa, että seurassa luotetaan nuoriin pelaajiin, ja jos heistä on heti vastuunkantajiksi, homma näyttää hyvältä. Vaan onko? Siihen me emme kukaan tiedä vastausta vielä tässä vaiheessa.

Joka tapauksessa Hurricanes tulee taistelemaan pudotuspelipaikoista, mutta todella haastavaa kauden jatkaminen kevään tosipeleissä tulee eittämättä olemaan.

Hurricanesin mestaruuskertoimet:

Bethard: 51.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 36.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 51.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 51.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 46.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 51.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 46.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 51.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 46.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Columbus Blue Jackets

Jarmo Kekäläinen on saanut pala palalta rakennettua Columbukseen voittavan joukkueen, mutta valitettavasti se ei ole näkynyt vielä kevään pudotuspeleissä. Kone on hyytynyt väärään aikaan, tai ainakaan sitä seuraavaa vaihdetta ei ole löytynyt silmään, ja sitä kautta kausi toisensa perään on päättynyt pettymykseen.

Tänä kesänä seuran ympärille turbulenssia on aiheuttanut erityisesti Artemi Panarin. Viime vuonna ensimmäisen Blue Jackets -kautensa pelannut venäläistaituri haikailee mitä ilmeisimmin isompaan ja viihdyttävämpään kaupunkiin ja hänestä on tulossa ensi kesänä vapaa agentti. Se asettaa omat kysymysmerkkinsä, aivan kuten myös Sergei Bobrovskyn sopimustilanne – hänen, kun kerrotaan hakevan yli 10 miljoonan dollarin vuosipalkkaa; myös venäläisvahdin sopimus on katkolla.

Joukkueen pelaajistossa ei ylimääräisestä turbulenssista huolimatta tapahtunut juurikaan muutoksia. Oikeastaan ainoa hankinta oli vapaiden pelaajamarkkinoiden kautta seuraan saapunut Riley Nash, joka tuo mukavan määrän syvyyttä joukkueen sentteriosastolle. Antony Duclair omaa puolestaan kovan potentiaalin, mutta onko hänestä lunastamaan sitä? Toistaiseksi ei ole – yhtä kautta lukuun ottamatta – ollut.

Blue Jacketsin nuoret pelaajat, erityisesti Pierre-Luc Dubois, ovat jälleen vuoden verran kokeneempia, joten Blue Jacketsin meno tulee olemaan vahvaa runkosarjassa. Vielä, kun sen saisi siirrettyä myös sinne pudotuspeleihin.

Blue Jacketsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 26.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 27.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 27.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 26.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 24.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 26.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 24.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 27.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 24.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

New Jersey Devils

New Jersey Devils rankattiin ennen viime kauden alkua NHL:n häntäpäähän. Seuran nuoret pelaajat, Nico Hischierin, Will Butcherin ja Jesper Brattin johdolla, ottivat kuitenkin isoa roolia ja Taylor Hall pääsi MVP:n arvoiseen lentoon. Sitä kautta seura eteni aina pudotuspeleihin saakka, jossa haaste oli kuitenkin vielä tässä vaiheessa nuorella Devils-ryhmälle liian suuri, vaikka joukkue laittoikin hienosti Tampa Bay Lightningin ahtaalle.

Vaikka Devilsille viime kausi oli erinomainen, se ei tarkoita automaattisesti mitään. Nuoren joukkueen on käytävä vielä melkoinen määrä kasvukipuja läpi, ennen kuin se on oikeasti valmis menestymään. Potentiaalia joukkueessa kuitenkin on vaikka millä mitoin, joten viime kauden toistaminen on täysin mahdollista.

Devils saattaa siis hyvinkin taistella tulevalla kaudella pudotuspelipaikasta, mutta yhtälailla se saattaa jäädä pidemmänkin matkan päähän kevään tosipeleistä; nuoresta joukkueesta, kun ei koskaan tiedä.

Devilsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 41.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 35.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 35.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 41.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 41.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 41.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 41.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 35.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 41.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

New York Islanders

New York Islanders sai konkreettisesti mestarivalmentajan Barry Trotzin muodossa, kun kanadalaisvalmentaja vaihtoi Washington Capitalsin brooklynilaisseuraan. Tämä olisikin ollut oiva yhdistelmä John Tavaresin kanssa, mutta samaan aikaan kanadalaistähtisentteri päätti suunnata Toronto Maple Leafsiin ja mikä pahinta – ilmaiseksi.

Tavaresin lähtö jätti Islandersin rosteriin sellaisen aukon, ettei sitä pystytä paikkaamaan millään keinoin. Joukkueen materiaali ei yksinkertaisesti riitä ilman sitä kirkkainta tähteä ja edessä tulee olemaan todella haastava kausi.

Kaikkein tärkeintä tulevan sesongin osalta onkin se, että sensaatiomaisen tulokaskauden pelannut Mathew Barzal jatkaa kehittymistään seuran uudeksi keulakuvaksi. Samalla Anders Leen ja Josh Baileyn kaltaisten pelaajien on kyettävä osoittamaan, että he kykenevät mättämään maaleja myös jatkossa – ilman Tavaresin tarjoilua.

Islanders joutui paikkaamaan Tavaresin lähdön pienoinen paniikkinappula pohjassa: se hankki Valtteri Filppulan, Leo Komarovin, Matt Martinin ja Tom Kühnhacklin hyökkäyspäähänsä ja vaikka kyseiset pelurit tuovatkin lisäarvoa Islandersin rosteriin, mihinkään johtotähden asemaan heistä kenestäkään ei ole.

Islandersilla on edessään haastava kausi ja olisi melkoinen yllätys nähdä se taistelemassa pudotuspelipaikoista. Häntäpää lienee lähempänä kuin pudotuspeliviiva.

Islandersin mestaruuskertoimet:

Bethard: 67.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 67.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 67.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 67.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 76.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 67.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 76.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 67.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 76.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

New York Rangers

New York Rangers ilmoitti viime keväänä faneilleen avoimella kirjeellä, että edessä on joukkueen uudelleenrakennus. Joukkue on siis melkoisessa käymistilassa, eikä pudotuspelien kestokävijälle ole tarjolla samanlaista mammonaa kuin aiempina kausina.

Mika Zibanejadin, Mats Zuccarellon, Vladislav Namestnikovin ja Chris Kreiderin kaltaisilta pelaajilta odotetaan tulevalla kaudella paljon. Heidän harteilleen nimittäin laskeutuu paineiden osalta se suurin painolasti ja heidän on kyettävä suorittamaan vähintäänkin hyvällä tasolla.

Puolustuspäässä kokeneet Kevin Shattenkirk ja Marc Staal, sekä Boston Bruinsista saapunut Adam McQuaid, ovat isossa roolissa. Samaan aikaan Henrik Lundqvistin olisi palattava vanhalle huipputasolleen – jos näin ei käy, TPS:stä tuttu Alexandar Georgiyev vaanii takana.

Edessä ovat siis kipeät vuodet, kun nuoria pelaajia ajetaan sisään ja samalla eletään toivoen aikoja parempia. Mitään heittopussia Rangersista on turha odottaa, sillä joukkueen pelaajamateriaali on riittävän laadukas haastamaan yksittäisissä otteluissa joukkueen kuin joukkueen. Siihen se kuitenkin jäänee.

Rangersin mestaruuskertoimet:

Bethard: 71.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 67.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 67.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 71.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 76.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 71.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 76.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 67.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 76.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Philadelphia Flyers

Siitä lähtien, kun Ron Hextall saapui kaudeksi 2013-14 varsin tuhoisaa jälkeä negatiivisessa mielessä tehneen Paul Holmgrenin paikalle, Philadelphia Flyersin GM:ksi, seurassa on edetty todella maltilla. Joukkuetta on rakennettu pääosin sisältäpäin eli omiin varauksiin luottaen. Kasvukipuja on riittänyt, ja kaikki NHL:ää seuraavat tietävät, ettei Philadelphia ole todellakaan helppo paikka kipuilulle, mutta ne ajat alkavat olla taakse jäänyttä elämää.

Flyers siis alkaa lähestyä huippuaan. Joukkueen johtohahmot Claude Giroux’n ja Jakub Voracek ovat pelaajina parhaassa iässä. Sean Couturier nousi viime kaudella yhdeksi NHL:n parhaista kahden suunnan senttereistä. Travis Konecny ja Nolan Patrick menivät vauhdikkaasti eteenpäin ja ovat isoja tekijöitä – vapailta pelaajamarkkinoilta haaviin tarttui puolestaan tuttu kasvo James van Riemsdykin muodossa ja hän tuo joukkueeseen lisää maalintekovoimaa. Myös viime kaudella valtavista loukkaantumisongelmista kärsineeltä Wayne Simmondsilta on jälleen lupa odottaa paljon.

Alakerrassa Shayne Gostisbehere ja peliminuuttihirmu Ivan Provorov nousivat viime kaudella NHL:n eliittiin – “Ghost” tosin oli siellä jo toissa kaudella. Nuoret Robert Hägg ja Travis Sanheim toivat puolestaan lisää nuoruutta ja syvyyttä alakertaan. Pikkuhiljaa siis Flyersin omat varaukset ovat nousemassa esille.

Oikeastaan kaikkein suurin kysymysmerkki Flyersin kohdalla on, kuten lähes joka vuosi, maalivahtiosasto. Nuori Carter Hart on seuran tulevaisuus, mutta ei välttämättä vielä valmis. Alex Lyon on hyvä varavahti, mutta ei toistaiseksi enempää. Jättimäinen Anthony Stolarz saattaisi hyvinkin olla ykkösvahdin tasoa, mutta loukkaantumisongelmat aiheuttava kysymysmerkkejä. Toisin sanoen torjuntavastuu vaikuttaa jälleen olevan Brian Elliottin ja Michal Neuvirthin harteilla, mutta toistaiseksi heidän edesottamuksensa ovat parhaimmillaan riittäneet yksittäisiin peleihin. Juuri hankittu Calvin Pickard on villi kortti taustalla.

Flyersille mikä tahansa muu kuin pudotuspelipaikka olisi jättimäinen pettymys, mutta onko nuoresta joukkueesta vielä tosissaan menestymään, ja jos on, niin pettääkö maalivahtiosasto? Jäämme odottamaan.

Flyersin mestaruuskertoimet:

Bethard: 26.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 26.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 26.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 26.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 24.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 26.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 24.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 26.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 24.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Pittsburgh Penguins

Pittsburgh Penguins marssi kahteen perättäiseen Stanley Cup -voittoon, vuosina 2016 ja 2017. Sen odotettiin olevan varteenotettava ehdokas myös viime kauden mestariksi, mutta aiemmin “helpoksi vastustajaksi” muodostunut Washington Capitals olikin tällä kertaa parempi ja eteni lopulta aina mestariksi saakka.

Sidney Crosbyn, Evgeni Malkinin ja kumppaneiden johdolla Penguins on jälleen kerran yksi suurimmista mestarisuosikeista. Joukkue ei juurikaan viime kaudesta muuttunut, mutta nyt esimerkiksi Derick Brassard saa ensimmäisen täyden kautensa pennsylvanialaisseurassa ja hän on sitä kautta ikään kuin uusi vahvistus joukkueelle. Äärimmäisen kokenut Matt Cullen, joka palaa Pittsburghiin, tuo viime kaudella kaivattua syvyyttä sentteriosastolle ja ennen kaikkea kokemusta.

On siis päivänselvää, ettei Pittsburghissa kelpaa mikään muu kuin mestaruus. Itse asiassa joukkue tuleekin olemaan äärimmäisen vaarallinen, kun se pääsee hiippailemaan niin sanotusti takavasemmalta – sitä ei nimittäin pidetä suurimpana mestarisuosikkina, mikä on pelkästään positiivinen asia joukkueelle.

Penguins raivaa tiensä selvällä tavalla, jälleen kerran, pudotuspeleihin ja sen jälkeen kaikki on mahdollista.

Penguinsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 13.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 12.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 12.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 13.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 15.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 13.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 15.00 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 12.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 15.00 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Washington Capitals

Washington Capitalsin ikkunan Stanley Cupin voittamiselle piti olla jo sulkeutunut. Viime kauden aikana joukkueen pelaajistosta muodostui kuitenkin yhtenäisempi kuin koskaan aiemmin ja se konkretisoitui lopulta ison osan jääkiekkomaailmasta yllättäneeseen Stanley Cup -voittoon.

Yksi tärkeimmistä tekijöistä mestaruuden taustalla oli se, että ykkösvahti Braden Holtby sai reippaasti apuja Philipp Grubauerilta; itse asiassa Holtby aloitti pudotuspelit kakkosvahtina. Hän pääsi siis tuoreena tolppien väliin ja jaksoi erinomaisesti läpi pitkät pudotuspelit. Nyt Grubauer on kuitenkin Coloradossa, joten onko edessä paluu vanhaan?

Capitalsin pelaajistossa ei tapahtunut mitään radikaaleja muutoksia, mutta esimerkiksi Jay Beaglen lähtö satuttaa. Joukkue on valmis menestymään jälleen tulevan kauden runkosarjassa, mutta onko siitä oikeasti uusimaan mestaruutta? Se näyttää aika vaikealta – tosin, niinhän se mestaruuden voittaminen näytti mahdottomalta myös viime kaudella ja kuinkas kävikään.

Capitalsin mestaruuskertoimet:

Bethard: 13.00 – 100 % BONUS JOPA 100 € ASTI
Betsafe: 13.00 – TUPLAA ENSITALLETUKSESI
Betsson: 13.00 – 100 % 100 € ASTI
ComeOn: 13.00 – TALLETA 10 €, SAAT 50 € PELIRAHAA
Leo Vegas: 15.00 – 100 % BONUS 50 € SAAKKA + 10 € ILMAISVETO
MobileBet: 13.00 – 100 % BONUS 300 € SAAKKA + 50 ILMAISKIERROSTA
Mr. Green: 12.50 – 100 % BONUS & 200 ILMAISKIERROSTA
NordicBet: 13.00 – 100 % BONUS 100 € SAAKKA + 70 €
Unibet: 12.50 – 100 % BONUS 100 € ASTI +10 € RISKITÖN MOBIILIVETO

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NordicBet tarjoaa Washington Capitalsin voitolle superkertoimen 50!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord