Tässäkö syy vaikeuksille? Patrik Laine pelasi lähes koko kauden loukkaantuneena

schedule 23 huhtikuun 2019 - 06:54
person Marko Ollonqvist

Patrik Laine pelasi lähes koko kauden loukkaantuneena, mikä on eittämättä omiaan selittämään häneen kohdistettuja odotuksia heikompaa kautta.

Winnipeg Jetsin kausi päättyi valtaisaan pettymykseen, kun St. Louis Blues passitti kanadalaisseuran pudotuspeleissä laulukuoroon voitoin 4-2.

Aina, kun kausi tulee päätökseen, pelaajat kertovat myös tarkemmin vammoistaan, joiden kanssa he ovat taistelleet, mikäli sellaisia löytyy.

Patrik Laineen kohdalla niitä vammoja oli kaksi: pudotuspelien aikana tullut nivusvamma ja selkävamma, joka vaivasi häntä lähestulkoon koko kauden ajan.

– Olen yrittänyt tehdä kaikkeni selkäni suhteen viimeisten parin vuoden aikana, mutta se vain tulee aina takaisin, enkä tiedä miksi, Laine ihmetteli kauden viimeisessä lehdistötilaisuudessa NHL.com:n mukaan.

– Täytyy yrittää vain tehdä jatkossakin hyvin töitä keskivartalon eteen ja tässä on edessä nyt pitkä kesä, joten toivottavasti saan kuntoutettua sitä myös hyvin. Toivon mukaan se ei tule olemaan kivulias ensi kaudella.

Laine pelasi päättyneellä kaudella täyden 82 ottelun runkosarjan ja teki niissä tehot 30+20=50. Hän jäi 14 maalin ja 20 tehopisteen päähän kauden 2017-18 suorituksestaan, joten kausi oli pettymys. Ja vaikka loukkaantumishuolet vaikuttivat varmasti nuoren suomalaisen tekemiseen, ei hän piiloutunut niiden taakse.

– Ei se ole mikään tekosyy minulle. Pystyin silti pelaamaan ja nimenomaan hyvällä tasolla. Kyse ei siis ollut jostain sellaisesta, minkä kanssa en olisi pärjännyt.

21-vuotiaan suomalaisen tulokassopimus päättyy tähän kauteen ja edessä on eittämättä rahakas jatkosopimus. Laine itse ei kuitenkaan jaksa vaivata asialla päätään.

– Juuri nyt haluan vain unohtaa kaiken jääkiekkoon liittyvän. Tällaisen kauden jälkeen en halua ajatella asiaa, sillä tämä kausi päättyi aivan liian aikaisin.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL Pudotuspelit 2019 – tässä otteluparit, ohjelma ja aikataulut!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord