PK Subban jälleen osa jättikauppaa? Osoite löytyy Pennsylvaniasta?!

schedule 9 toukokuun 2019 - 08:41
person Marko Ollonqvist

PK Subban jälleen osa jättikauppaa? Nashville Predatorsin uskotaan olevan valmis luopumaan kallispalkkaisesta tähtipuolustajastaan.

Nashville Predatorsin kausi päättyi valtavaan pettymykseen jo toisena vuotena putkeen.

Keväällä 2018 se lähti laulukuoroon toisella kierroksella Winnipeg Jetsiä vastaan ja tänä keväänä alamäki jatkui, kun kausi päättyi jo ensimmäisellä kierroksella Dallas Starsin käsittelyssä.

Predatorsissa jahdataan tosissaan Stanley Cupia, joka oli vain yhden askeleen päässä kaksi vuotta sitten, joten tällaiset tulokset eivät ole hyväksyttävissä.

Ennen kaikkea tennesseeläisseuran kohdalla huolta aiheuttaa tapa, jolla se hävisi tänä keväänä Starsille; on nimittäin tosiasia, että ilman Pekka Rinnettä Predatorsin pudotuspelikevät olisi päättynyt kuuden ottelun sijaan jo viiden, tai jopa neljän, ottelun jälkeen.

Joukkue tunnettiin keväällä 2017 uskomattoman nopeasta oman pään kääntöpelistään – kiitos joukkueen erinomaisen alakerran – joka taas johti muun muassa vaarallisiin ylivoimahyökkäyksiin vastustajan päähän, mutta tänä vuonna siitä ei ollut enää tietoakaan.

Nykyistä puolustuskalustoa ei ole enää järkeä, tai ylipäätään mahdollista, pitää kasassa, sillä se ei selvästikään riitä tuomaan seuralle mestaruutta; lisäksi Roman Josin 4 miljoonan dollarin vuosipalkalla varustettu sopimus päättyy tulevan kauden jälkeen, ja häntä odottaa massiivinen palkankorotus.

Kun yhtälöön lisätään vielä Dante Fabbron kaltaisen huippulupaavan puolustajan läpimurto joukkueen alakertaan, vieläpä oikealta ampuvana pelaajana, peräti 9 miljoonan dollarin vuosituloista nauttivasta PK Subbanista on tulossa jopa todennäköisesti kauppatavaraa.

Jokainen tietää, että Subbanin kaltaisen nimen kohdalla hintalappu tulee olemaan melkoinen, vaikka hänellä on jo ikää muutaman päivän päästä 30 vuotta ja vuosipalkka on 9 miljoonaa dollaria aina kesään 2022 saakka.

888sport tarjoaa erinomaisen tervetuliaistarjouksen uusille asiakkailleen!

NAPPAA JOPA 100 € BONUSRAHAA VEDONLYÖNTIIN!

Puhutaan siis jättikaupasta.

Predatorsin osalta kuluva kevät osoitti sen, ettei seuran hyökkäysosasto ole edelleenkään riittävän tasokas tuomaan Stanley Cupia Tennesseehen. Mikäli siis Subban kaupataan, haluaa GM David Poile vastineena huippuhyökkääjän.

Toistaiseksi esiin on noussut kaksi vaihtoehtoa, mitä tulee potentiaalisiin vaihtokumppaneihin: pennsylvanialaisseurat Pittsburgh Penguins ja Philadelphia Flyers.

Predatorsin hyökkäyspää huutaa kipeästi ykkössentteriä – myönnetään nyt kaikki se, että Ryan Johansenista ei siihen rooliin yksinkertaisesti ole – ja Evgeni Malkin tarjoaisi eittämättä tällaisen vaihtoehdon. Penguinsin tiedetään harkitsevan ensimmäistä kertaa vakavasti venäläistähtensä kauppaamista ja Malkin on yhdistetty muun muassa Florida Panthersiin (lue uutinen täältä) sekä uudelleenrakennustaan suorittavaan New York Rangersiin.

Toinen vaihtoehto olisi Flyersin tshekkihyökkääjä Jakub Voracek. Vaikka Voracekin pelissä tietyt asiat aiheuttavatkin kysymysmerkkejä, on hän 80-90 tehopisteen laituri, josta olisi iso apu tennesseeläisille. Lisäksi Predators-päävalmentaja Peter Laviolette tuntee hänet hyvin Flyers-ajoiltaan; lisäksi oranssipaitainen pennsylvanialaisseura kaipaa kokenutta johtajaa alakertaansa, mikä on käynyt ilmi viime kausien aikana.

Subban oli edellisen kerran osa jättikauppaa kolme vuotta sitten, kun hän siirtyi Montreal Canadiensista Nashvilleen ja toiseen suuntaan matkasi Shea Weber.

Poile on muutenkin tunnettu GM:nä rohkeista ratkaisuistaan, joten ei kannata todellakaan yllättyä, mikäli Subban on jälleen osa isoa vaihtokauppaa tulevana kesänä, kun Nashville Predators etsii uudenlaista reseptiä menestykseen.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL Pudotuspelit 2019 – tässä otteluparit, ohjelma ja aikataulut!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord