Seuraa meitä

Ajankohtaista

MTV: Rasmus Ristolainen haluaa jättää Buffalon – “Tiedän vain, että olen jonkun joukkueen leirillä”

Rasmus Ristolainen haluaa jättää Buffalon vielä ennen NHL-kauden 2019-2020 alkua.

Rasmus Ristolainen haluaa jättää Buffalon: hän paljasti avoimesti MTV Sportille, ettei hän ole kyennyt nauttimaan viime kausien aikana jääkiekosta.

Buffalo Sabresin alakerrassa viime kausina hurjia minuutteja pelannut Rasmus Ristolainen on suurella todennäköisyydellä vaihtamassa NHL-seuraa vielä ennen kauden alkua.

Ristolainen on tiettävästi ilmoittanut Sabresin seurajohdolle haluavansa siirron muualle ja tämä selittää osaltaan, miksi seura on haalinut pelaajamarkkinoilta oikealta ampuvia puolustajia, kuten Henri Jokiharjun ja Colin Millerin – unohtamatta viime kaudella hankittua Brandon Montouria.

– Tilanne on auki. En voi sanoa muuta kuin sen, että olen syyskuun 12. päivä jonkun NHL-joukkueen leirillä, Ristolainen totesi MTV Sportille.

24-vuotiaan Ristolaisen nimi on pyörinyt huhuissa jo pidempään ja siirto uusiin maisemiin on molempien osapuolten kannalta järkevä vaihtoehto, sillä suomalaispuolustaja alisuoritti pahasti viime kaudella, jääden koko NHL:n tehotilaston viimeiseksi lukemalla -41.

Jalkapallon huippusarjat pyörähtävät käyntiin – voita suosikkijoukkueesi pelipaita!

Käyrät osoittava tällä hetkellä väärään suuntaan ja Ristolainen myöntää avoimesti, ettei ole onnellinen Buffalossa.

– En ole pystynyt auttamaan joukkuetta voittoon. Viime kaudet ovat olleet raskaita, enkä ole pystynyt nauttimaan jääkiekosta.

Sabresin tiedetään hamuavan Top 6 -laituria ja Ristolainen toisi nimenomaan tällaisen palautuksen vaihtokaupassa. Potentiaalisimpana kauppakumppanina on pidetty jo pidempään Winnipeg Jetsiä, joka kaipaa useiden kärkipuolustajien lähdön myötä vahvistusta alakertaansa ja Ristolaisen 5,4 miljoonan dollarin vuosipalkka olisi toimiva Jetsin kannalta.

Vaihtokaupassa toiseen suuntaan liikkuisi mitä todennäköisimmin 23-vuotias tanskalaislaituri Nikolaj Ehlers, joka kykenee eittämättä Top 6 -rooliin.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mainos
Mainos

Katso myös Ajankohtaista