Seuraa meitä

Ajankohtaista

FC Baselin Ricky van Wolfswinkel pitkään sivussa aivovamman vuoksi

FC Baselin Ricky van Wolfswinkel pitkään sivussa aivovamman vuoksi.

FC Basel-hyökkääjä Ricky van Wolfswinkel pitkään sivussa aivovamman vuoksi. Sairaalan tutkimuksissa häneltä löytyi aneurysma.

30-vuotias Ricky van Wolfswinkel sai iskun päähänsä ensimmäisessä osaottelussa LASK Linziä vastaan keskiviikkona 7.8 – kyseessä oli Mestarien liigan karsintaottelu.

Wolfswinkel kuljetettiin sairaalaan tutkittavaksi, koska kyseessä oli mitä ilmeisemmin aivotärähdys. Sairaalassa tehdyissä tutkimuksissa hollantilaisen päästä löytyi aneurysma eli aivovaltimopullistuma.

Haluatko esimerkiksi ManU:n paidan?
50 nopeinta mukaan, 25 voittaa suosikkijoukkueensa pelipaidan!

Lopulta tutkimukset todistivat, että kyseessä ei ollut iskusta aiheutunut vamma, vaan aneurysma oli vanha.

– Olen erittäin kiitollinen aivoissa olevan aneyrysman löytämisestä, Wolfswinkel sanoi.

– Normaalisti aivojen aneurysmaa ei löydy ajoissa, vaan vasta sen jälkeen kun se on murtunut ja aiheuttanut muita vaurioita.

– Lääkärit tekivät useita skannauksia ja lopulta selvisi, että minulla on aivovaltimopullistuma, hän jatkoi.

– Pelissä saamallani iskulla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa – tämä on ollut olemassa pitkään, mutta minulla ei ole ollut oireita, joten emme tienneet, että se oli olemassa.

Aneurysma on melko yleinen vaiva, joka pääosin kehittyy aikuisiällä. Vuotamattomat aneurysmat ovat Suomessakin melko yleisiä, ja arviolta vähintään 2-3 prosenttia suomalaisista kantaa vuotamatonta aneurysmaa. Näistä suurin osa ei aiheuta minkäänlaisia oireita elämän aikana, ja useimmiten aneurysma löydetäänkin sattumalöydöksenä pään kuvantamistutkimusten yhteydessä – aneurysma voi myös periytyä, mutta tämä on hyvin harvinaista.

Wolfswinkel kiitti FC Baselin henkilökuntaa sekä yliopistosairaalaa avusta.

– Haluan kiittää Baselin terveydenhuoltoa ja yliopistosairaalan lääkäreitä.

– Toistaiseksi keskityn terveyteeni ja palautumiseeni voidakseni tehdä mahdollisimman pian sitä, mitä rakastan eniten, ja se on pelata jalkapalloa.

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mainos
Mainos

Katso myös Ajankohtaista