Suomen viestimiehille karvas nelossija – Niskasen hurja veto ei riittänyt!

schedule 1 maaliskuun 2019 - 16:06
person Marko Ollonqvist

Suomen viestimiehille karvas neljäs sija: Iivo Niskasen hurja veto ei riittänyt siivittämään Suomea mitaleille, vaan Ranska kiilasi päätösosuudella edelle.

Suomi on sijoittunut miesten 4×10 kilometrin viestissä neljänneksi.

Avausosuudella hiihtänyt Ristomatti Hakola onnistui roikkumaan kärkiporukassa ja pitämään eron piikkipaikalle siedettävänä – hieman reippaassa kahdeksassa sekunnissa.

Toiselle osuudelle ampaissut Iivo Niskanen teki puolestaan omat ratkaisut ylämäissä, karaten Norjan ja Venäjän kanssa muulta porukalta sekä ennen kaikkea Ruotsin Calle Halfvarssonilta.

Halvarsson katkesi oman osuutensa loppupuolella täysin ja kolmannelle osuudelle lähtiessä ero oli yli puoli minuuttia.

Kolmannella osuudella Venäjä, Norja ja Suomi aloittivat varsin maltillisesti ja sekä Ruotsi että Ranska hiipivät nopeasti kärkikolmikon kintereille. Hurja alku kävi kuitenkin kalliiksi – etenkin Ruotsille – sillä länsinaapurin Jens Burman sippasi totaalisesti.

Ranskan Clement Parisse sen sijaan sai uutta pontta, kun Matti Heikkinen putosi kärkikaksikon vauhdista ja eroa vaihtoon tullessa oli enää ainoastaan vajaat kahdeksan sekuntia Suomen eduksi.

Viimeisellä osuudella panokset olivat seuraavanlaiset: Norjan Johannes Hoesflot Kläbo sekä Venäjän Sergey Ustiugov lähtivät ratkaisemaan maailmanmestaruuden kohtalon – Suomen Perttu Hyvärinen ja Ranskan sprintteri Richard Jouve MM-pronssimitalistin nimen.

Jouve onnistui ottamaan Hyvärisen nopeasti kiinni ja kaksikko lähti hiihtämään pronssimitalista niin sanotusti yhtä matkaa.

Ranskalainen tyytyi vain hiihtämään Hyvärisen perässä, varsin helpon näköisesti, ja lopulta hän teki oman ratkaisunsa loppusuoralla, jättäen suomalaiset nuolemaan näppejään: pronssimitalit matkasivat Ranskaan.

Maailmanmestaruuden kohtalo ratkaistiin puolestaan jo aikaisemmassa vaiheessa, kun ensimmäiset reippaat puolitoista kierrosta Ustiugovin peesissä roikkunut Kläbo teki ratkaisunsa ja karkasi varsin helpon näköisesti venäläisvastustajaltaan.

Näin ollen Norja voitti varsin ylivoimaisella tavalla MM-kultaa, Venäjä otti MM-hopeaa ja Ranska MM-pronssia.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL Trade Deadline 2019 – katso kaikki toteutuneet siirrot täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord