Timo Jutila jyrähti: “Ei se pelikiellon pituus lohduta, jos toiselta loppuu ura”

schedule 23 maaliskuun 2019 - 17:00
person Marko Ollonqvist

Urheiluvedot.com:n blogistina toimiva Timo Jutila jyrähti Liigan rangaistuskäytännöistä ja hän vaatii kovia toimia sekä pelaajilta että pelaajayhdistykseltä.

Viime päivinä mediassa on käyty paljon keskustelua esimerkiksi Tommi Santalan tempusta Pelicansin Mikko Kousaa kohtaan, mistä hänelle määrättiin viiden ottelun mittainen pelikielto.

Urheiluvedot.com:n blogisti Timo Jutila kuitenkin paaluttaa, että tässä keskustellaan aivan vääristä asioista – tällaisia tilanteita, kun ei saisi päästä edes syntymään.

Jutilan mukaan sillä, paljonko pelaajalle määrätään pelikieltoa, ei ole suoranaisesti merkitystä, ei etenkään sille loukkaantuneelle pelaajalle.

– Mä olen nyt puhunut tästä yli 20 vuotta. Nämä jutut pitää saada loppumaan. Ei se pelikiellon pituus – kolme, viisi tai kahdeksan ottelua – lohduta sitä loukkaantunutta pelaajaa, jos siltä loppuu ura. En ota kantaa Santalan hommaan, koska en ole nähnyt tilannetta – mutta tässä on kyse isosta kuvasta.

– Esimerkiksi Tommi Kovanen ja Jani Hassinen kärsii vieläkin päävammoista. Se pelikielto on vain pelkkä tuomio. Täytyy tuntea se vastuu, koska siellä voi käydä jollekin oikeasti huonosti.

– Mä tiedän, kun olin ite aikanaan Luulajassa vuoden poissa polvivamman takia. Tässä puhutaan todella isoista asioista. Ja totta kai se on hyvä asia, että tulee pidempiä pelikieltoja, jos sitä pölöilee tuolla, mutta nämä tilanteet on saatava kitkettyä kokonaan pois.

“Ei tämä ole mikään pubiliiga”

Mediassa keskustelunaiheeksi ovat nousseet myös toisten tahalliset vahingoittamisyritykset, mutta siihen Jutila ei usko. Sen sijaan hänen mukaansa kyse on siitä, kun tunne ottaa vallan.

– En mä usko, että siellä yksikään jätkä saa kiksejä siitä, jos toinen loukkaantuu. Ei siellä kukaan yritä tahallaan vahingoittaa toista. Mutta, kun pelissä on tunnetta ja tunne ajaa järjen edelle, niin silloin näitä hölmöilyjä sattuu.

– Mutta nyt jokaisen pelaajan on laitettava se kottaraispönttö kuntoon, ettei tuollasia vaan enää tule. Vahinkoja ei tietenkään voi estää, mutta jokaisen pelaajan täytyy tuntea se vastuu.

Jutilan mukaan pelikieltojen tulisi näkyä merkittävästi myös pelaajien kukkaroissa, mikä olisi omiaan vähentämään terveyttä uhkaavien tilanteiden syntymistä.

– Pelaajat on ammattilaisia. Ne on töissä. Ne saa kuukausipalkkaa. Ei tämä ole mikään pubiliiga, vaan pelaajien pitää joutua maksamaan. Jos sä ajat ylinopeutta, niin sä saat sakon. Sama homma pitää olla tuolla. Joku 500-1000 euron sakko, niin ei siinä ole mitään järkeä.  Moni puhuu montako peliä – no jep jep, ei siitä ole kyse – vaan siitä, että jos sä hölmöilet tuolla, niin sitten sä myös maksat siitä.

– NHL:ssä on selkeä linja: Connor McDavid sai kaksi peliä ja ilmoitettiin mikä on sakko. Kukaan Suomessa ei tiedä, että paljonko se on euroissa – änärissä tuo systeemi on selkeä.

– Pelaajayhdistyksen ja Liigan on saatava paketti kuntoon. Sanktiopuoli kuntoon.

Jutilalla on myös idea sille, miten pelikielloista tulleet ansionmenetykset sijoitetaan.

– Se on budjetoimatonta rahaa, niin se voitaisiin lahjoittaa vaikka vähävaraisille. Siitä sais 100 000 euroa ylimääräistä rahaa jakoon.

“Mua suututtaa niin paljon tämä”

Ennen kaikkea Jutila vaatii nyt pelaajilta ja pelaajayhdistykseltä toimia tilanteen korjaamiseksi.

– Tämä Suomen rangaistuskäytäntö on p*rseestä. Tämä kuuluu pelaajille ja pelaajayhdistykselle. Pelaajayhdistyksen pitää ottaa kesällä kasaan pelaajat, tuoda johtavat pelaajat paikalle, sopia pelisäännöistä, keksiä selkeä systeemi ja tulla sen kanssa ulos.

– Ei nämä ole mitään pelkkiä kurinpidollisia asioita, vaan tämä on yhteinen asia, joka täytyy saada kuosiin.

– Ei se niin voi toimia, että urheilijan lautakuntaan lähetellään jälkikäteen jotain lomakkeita – omat pesät pitää hoitaa oma ryhmä.

Jutilan mukaan pelaajayhdistyksessä keskitytään tällä hetkellä aivan vääriin asioihin, kuten esimerkiksi kesälomien pituuksiin.

– Tämä on pelaajayhdistyksen hommia, mutta siellä puhutaan jostain s*atanan kesälomasta. Mua suututtaa niin paljon tämä. Onhan se tärkeää, että pelaaja saa lomailla, mutta jos tarjolla on ammattimaista valmennusta, niin pelaaja ei saa mennä halutessaan harjoittelemaan, vaikka seura sitä tarjoaisi.

– Ja sitten tällaisia juttuja kyllä kirjoitellaan sopimuksiin. Tässä ollaan paljon muista maista jäljessä.

Loppuun Jutila peräänkuuluttaa arvoja ja pelin kunnioittamista.

– Pelaajayhdistyksen ei ole tarkoitus kritisoida julkisesti pelaajia, vaan hoitaa sisäisesti keskenään Liigan kanssa ja tuoda arvoja, joita Liigan kanssa sovittu. Pitää löytä jämptimpi linja.

– Respect the game!

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
JUTIN RILLI: Pudotuspeliparit syynissä – tuleeko yllätyksiä?

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord