Urho Vaakanainen on tehnyt vaikutuksen kaikessa hiljaisuudessa – “Ollut todella hyvä”

schedule 28 syyskuun 2018 - 20:28
person Marko Ollonqvist

Boston Bruinsin vuoden 2017 ykköskierroksen varaus Urho Vaakanainen on tehnyt vaikutuksen kaikessa hiljaisuudessa seuran valmennusjohtoon.

Urho Vaakanainen on edelleen mukana Boston Bruinsin harjoitusleirillä. Hän on siis kyennyt vakuuttamaan Bruinsin valmennusjohdon vähintäänkin niissä määrin, ettei hän ole kuulunut pelaajiin, jotka on lähetetty harjoitusleiriltä jo muihin maisemiin.

Vaakanainen ei ole tehnyt pelaamissaan kolmessa harjoitusottelussa pisteitä, mutta hänen perustekeminen on ollut kohdallaan, ainakin päävalmentaja Bruce Cassidyn mukaan.

– Pidän hänestä. Minusta hän oli todella hyvä tänään. Hän liittyi mukaan hyökkäyksiin ja ajoitti ne oikein. Hän liikkuu hyvin hyökkäyspään siniviivalla, tekee fiksuja ratkaisuja ja hänen laukauksensa löytävät tiensä perille saakka – niitä ei juurikaan blokata, Cassidy kehui Detroit Red Wingsiä vastaan pelatun ottelun jälkeen Boston Heraldille.

Vaakanainen ei itse ollut, perisuomalaiseen tapaan, likimainkaan yhtä tyytyväinen tekemiseensä kuin Cassidy.

– Vähän kaksijakoiset fiilikset – minulla oli huonoja ja hyviä vaihtoja. Uskon pystyväni paljon parempaan.

Jos Vaakanaista on kritisoitu jostain pelin osa-alueesta, on se ollut fyysinen pelaaminen, ja monet ovatkin uskoneet sen nousevan hänen kohdallaan esteeksi, mitä tulee NHL:ssä pelaamiseen jo tulevalla kaudella. Viime aikoina meno on kuitenkin näyttänyt myös tällä saralla paremmalta ja 19-vuotias suomalaispuolustaja on osittain hiljentänyt epäilijöitään.

– Koska kaukalo on pienempi, ja aikaa sekä tilaa on paljon vähemmän, totta kai tämä on fyysisempää. Näen kuitenkin suoriutuneeni hyvin. Olen toki vielä nuori pelaaja, joten minulla on vielä paljon todistettavaa, mutta näen hoitaneeni hommat sillä saralla hyvin.

– En välttämättä ole fyysinen esimerkiksi kropan osalta ja taklauspelaamisessa, mutta sitä voi olla fyysisissä tilanteissa hyvä myös toisella tavalla: pyrin olemaan vahva mailalla pelaamisessa ja hyödynnän taitopuoltani kulmatilanteissa, että saan toimitettua kiekon muualle.

Vaakanainen ei välttämättä olisi enää mukana Bruinsin harjoitusleirillä, mikäli puolustaja Jakub Zboril ei olisi loukkaantunut, mutta niinhän sitä sanotaan, että toisen onni on toisen epäonni ja tässä kohtaa suomalaisnuorukainen on ollut tuon lausahduksen oikealla puolen.

Toisin sanoen hän on hyödyntänyt saamansa mahdollisuuden ja laittanut Bruinsin johtoportaan aidosti miettimään puolustuspään valintoja varsinaista NHL-kautta ajatellen; toki suurella todennäköisyydellä Vaakanainen tulee aloittamaan kautensa AHL:ssä.

– Hän on hyvä puolustaja jalalla ja mailalla. Kuten monien nuorien pelaajien kohdalla, hänen tulee saada kovuutta pienten tilojen kaksinkamppailutilanteisiin, mutta se on normaalia. Hän on joka tapauksessa ollut todella hyvä, Cassidy päättää.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Mikko Koskisen asema sinetöityi – “Tullaan aina arvostelemaan palkkakuittinsa mukaisesti”

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord