Valtteri Bottas ajoi paalulle Kiinassa, Räikkösen huikea putki päättyi

schedule 13 huhtikuun 2019 - 09:06
person Marko Ollonqvist

Valtteri Bottas ajoi paalulle Kiinassa: hän on ollut läpi viikonlopun selkeästi paras kuljettaja – oli sitten kyse harjoituksista tai aika-ajosta.

Kiinan GP:n aika-ajo oli suomalaisittain iloista katseltavaa Valtteri Bottaksen osalta, sillä hän jatkoi läpi viikonlopun jatkunutta hurjasteluaan ja otti paalupaikan.

Kimi Räikkönen jäi puolestaan Q2:lle: kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2016 ja Unkarin GP:n. Räikkösen Q3-putki oli tähän päivään saakkaan kaikkein pisin sarjassa ajavista kuskeista.

Q1: Bottas jatkoi nopeimpana

Läpi viikonlopun kovinta vauhtia pitänyt Mercedeksen Valtteri Bottas oli jälleen upeassa vedossa. Hän noteerasi aika-ajojen ensimmäisellä osiolla lähes puoli sekuntia nopeamman ajan kuin tallikaveri Lewis Hamilton.

Ferrarin Charles Leclercillä oli puolestaan omat vaikeutensa ensimmäisellä nopealla vedollaan, minkä myötä hän joutui kuluttamaan renkaitaan ja ajaa myös toisen nopean kierroksen – varmistaakseen paikkansa Q2:lla. Ja sen hän myös teki, jääden ainoastaan reippaat viisi sadasosaa Bottaksesta.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli pitkään liipaisimella, mutta selviytyi lopulta toisen vetonsa ansiosta 14. sijalle Q1:llä. Tallikaveri Antonio Giovinazzi ei pystynyt ajaa aika-ajoissa lainkaan teknisten ongelmien vuoksi.

Q2: Hamilton löysi vauhtinsa, Bottakselle virhe keskimmäisellä osiolla

Valtteri Bottas aloitti aika-ajon toisen osion erittäin vahvasti ja oli selkeästi nopein kuljettaja radalla. Toisella nopealla vedollaan hän testasi pehmeitä renkaita ja oli hurjassa vauhdissa, mutta keskimmäisellä sektorilla tapahtui virhe, minkä myötä tallikaveri Hamilton kuittasi niukasti Q2:en nopeimman ajan.

Räikkösellä Q3:lle selviytyminen jäi jälkimmäisen nopean vedon varaan, sillä hän oli 13. sijalla ensimmäisten nopeiden kierrosten jälkeen.

Toisella nopeallaan Kimi paransi kolmen kymmenyksen verran ja ajoi siinä vaiheessa kymmenenneksi nopeimman ajan, mutta lopulta Haasin Romain Grosjean, Toro Rosson Daniil Kvyat ja Racing Pointin Sergio Perez kiilasivat edelle, jättäen Räikkösen, joka kärsi toisella nopealla vedollaan teho-ongelmista, 13. lähtöruutuun.

Q3:

Bottas avasi kolmannen aika-ajo-osion selkeästi tallikaveriaan nopeammin, mutta ajoi viimeisen mutkan hieman pitkäksi, jättäen Hamiltonia ainoastaan seitsemän tuhannesosan verran; muutoin ero olisi ollut useamman kymmenyksen luokkaa.

Ferrarit olivat puolestaan yli puoli sekuntia Mercedes-kaksikkoa perässä, kuten myös Red Bullin Max Verstappen, joten tässä kohtaa vaikutti isosti siltä, että taistelu paalupaikasta käydään MM-sarjan ykkösen ja kakkosen välillä.

Ja niin siinä myös kävi.

Pidemmän korren veti lopulta Bottas, joka ajoi F1-uransa seitsemännen paalupaikan. Eroa Hamiltoniin oli ainoastaan 0,023 sekuntia, joten marginaalit olivat äärimmäisen pienet.

Ferrarit ajoivat seuraavaan riviin järjestyksessä Sebastian Vettel & Charles Leclerc. Haas-kuljettajia ei puolestaan nähty päätösosiolla lainkaan.

Kiinan GP – aika-ajojen tulokset:

1. Valtteri Bottas (Mercedes)
2. Lewis Hamilton (Mercedes)
3. Sebastian Vettel (Ferrari)
4. Charles Leclerc (Ferrari)
5. Max Verstappen (Red Bull)
6. Pierre Gasly (Red Bull)
7. Daniel Ricciardo (Renault)
8. Nico Hülkenberg (Renault)
9. Kevin Magnussen (Haas)
10. Romain Grosjean (Haas)
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
11. Daniil Kvyat (Toro Rosso)
12. Sergio Perez (Racing Point)
13. Kimi Räikkönen (Alfa Romeo)
14. Carlos Sainz Jr. (McLaren)
15. Lando Norris (McLaren)
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
16. Lance Stroll (Racing Point)
17. George Russell (Williams)
18. Robert Kubica (Williams)
19. Antonio Giovinazzi (Alfa Romeo)
20. Alexander Albon (Toro Rosso)

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL Pudotuspelit 2019 – tässä otteluparit, ohjelma ja aikataulut!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord