VIDEO: Cristiano Ronaldo avasi vihdoin maalitilinsä Juvessa – iski heti kahdesti!

schedule 16 syyskuun 2018 - 20:09
person Joonas Eriksson

Juventukseen kesällä siirtynyt Cristiano Ronaldo avasi vihdoin maalitilinsä Juvessa, kun hän iski pallon kahdesti Sassuolon maaliverkkoihin.

Supertähti Cristiano Ronaldo onnistui sunnuntaina katkaisemaan maalittoman putkensa uuden joukkueensa, Juventuksen riveissä.

Seria A -kauden kolme aikaisempaa Juventuksen ottelua ovat olleet jalkapalloa seuraaville odottamista, mutta odottamisen aika on vihdoin ohi, kun paljon puhuttu Ronaldon maaliton alku Juventuksen paidassa päättyi. Portugalilaishyökkääjä onnistui tänään Sassuloa vastaan maalinteossa kaksi kertaa.

50. peliminuutin kohdalla Ronaldo pääsi tuikkaamaan pallon maaliin Sassuolon järkyttävän puolustusvirheen ansiosta: kyseessä oli kenties Ronaldon uran helpoin maali ja samalla siis ensimmäinen Juventuksen paidassa.

Ronaldo pääsi vauhtiin ensimmäisen maalinsa jälkeen, sillä avausmaalista oli kulunut vain 15 minuuttia, kun Ronaldo laukoi vasemmalla jalallaan tarkan sijoituksen oikeaan alakulmaan.

Juventus kaatoi lopulta Sassuolon lukemin 2-1, joten torinolaisten käy kiittäminen voitosta uutta supertähteään.

Vaikka Juventuksen kauden alku ei ole ollutkaan sieltä kaikkein vakuuttavimmasta päästä, hallitseva Serie A:n mestari on voittanut tällä kaudella kaikki neljä otteluaan ja on sarjataulukossa ykkössijalla.

Lue myös:
VIDEO: Zlatan iski uransa 500. maalin huikealla tavalla – “Lentävä taekwondo!”

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord