VIDEO Uskomaton! Elias Pettersson teki rankkarissa “peterforsbergit”

schedule 16 maaliskuun 2019 - 10:56
person Marko Ollonqvist

Sensaatiomaista tulokaskautta Vancouverissa pelaava Elias Pettersson teki rankkarissa – viime yön kierroksella – täydellisesti “peterforsbergit”.

Ruotsin liigasta Vancouver Canucksiin kuluvaksi kaudeksi siirtynyt ykköskierroksen varaus Elias Pettersson on yllättänyt tulokaskaudellaan jokaisen.

Nuoren ruotsalaisen kohdalla oli kauden alla runsaasti kysymysmerkkejä – hänellä huhuttiin muun muassa olevan peliriippuvuus tietokonepelien suhteen – eikä kukaan osannut odottaa hänen taistelevan Vuoden tulokkaan tittelistä.

Huikealla yksilötaidolla varustettu Pettersson on kuitenkin hiljentänyt epäilijänsä ja takonut 60 otteluun tehot 27+32=59; hänen suorituksensa kaukalossa ovat olleet sitä luokkaa, että hänen käsiään on verrattu jopa muuan Pavel Datsyukiin.

Viime yönä hän iski New Jersey Devilsiä vastaan joukkueensa avausmaalin ylivoimalla ja vetäisi voittolaukauskilpailussa takataskustaan täydellisyyttä hipovalla tavalla klassisen Peter Forsberg -liikkeen.

Canucks kuitenkin hävisi aina seitsemänsiin laukojiin venyneen voittolaukauskilpailun; Markus Granlund missasi ratkaisevan yrityksen.

Marko Ollonqvist
Toronto

LUE MYÖS:
JUTIN RILLI: Timanttista settiä! Nyt vastaillaan lukijakysymyksiin oikein urakalla!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord