VIDEO: Miro Heiskanen antoi kutinsa laulaa maalin merkiksi – pelaa kuin kokenut konkari!

schedule 21 syyskuun 2018 - 13:16
person Marko Ollonqvist

Miro Heiskanen antoi kutinsa laulaa maalin merkiksi NHL-uransa toisessa harjoitusottelussa ja hän on nyt yltänyt molemmissa otteluissa pisteille.

Pohjois-Amerikkaan kaudeksi 2018-19 suunnannut Miro Heiskanen on antanut kahdessa ensimmisessä ottelussaan äärimmäisen vakuuttavia näyttöjä.

Hän on molemmissa pelaamissaan harjoitusottelussa pelannut kuin kokenut konkari ja hänen pelaamisensa on ennen kaikkea näyttänyt äärimmäisen helpolta.

Heiskanen on onnistunut myös tehopisteiden valossa, sillä Dallas Starsin ensimmäisessä harjoitusottelussa, jossa teksasilaisjoukkue kaatoi St. Louis Bluesin lukemin 5-3, suomalaisnuorukainen syötti joukkueensa viidennen maalin.

Viime yönä 19-vuotias suomalainen avasi puolestaan maalitilinsä, kun hän antoi laukauksensa puhua viivasta.

Stars kaatoi harjoitusottelussaan Minnesota Wildin lopulta lukemin 3-1, vieraskaukalossa. Isäntien Mikko Koivu saalisti ottelussa yhden syöttöpisteen.

Heiskasen tavoin NHL-paikasta taisteleva Roope Hintz onnistui ensimmäisessä harjoitusottelussa maalinteossa, mutta viime yönä hän jäi pisteittä.

Starsin muista suomalaisista Julius Honka on pelannut tehoitta kaksi ensimmäistä harjoitusottelua ja Esa Lindell on nähty puolestaan yhdessä ottelussa.

Lue myös:
VIDEO: Antti Suomela ja Joonas Donskoi ovat uusi tutkapari – kolme pistettä mieheen!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord