Seuraa meitä

Ajankohtaista

VIDEO: Tuomarifarssi! Naisleijonilta ryöstettiin maailmanmestaruus!!!

Naisleijonilta ryöstettiin maailmanmestaruus hylkäämällä maali täysin kyseenalaisella tavalla: yhdysvaltalaisveskari, kun oli alueen ulkopuolella.

Naisleijonilta ryöstettiin maailmanmestaruus hylkäämällä maali täysin kyseenalaisella tavalla: yhdysvaltalaisveskari, kun oli alueen ulkopuolella.

Naisleijonat ehti jo juhlia maailmanmestaruutta, kun Petra Nieminen iski ajassa 71:33 – siis jatkoerässä – kiekon maaliin.

Suomalaisriemu kaukalossa oli ylimmillään, mailat ja hanskat lensivät ilmaan, mutta Yhdysvallat päätti haastaa maalin. Pitkän tarkastelun päätteeksi ottelun tuomaristo päätti hylätä maalin, mikä vaikuttaa täysin käsittämättömältä ratkaisulta.

Kyllä, Jenni Hiirikoski ajautui tilanteessa Yhdysvaltain maalivahdin Alex Rigsbyn päälle, mutta Rigsby oli tilanteessa alueensa ulkopuolella.

Naisleijonilta siis ryöstettiin tuomarifarssilla historian ensimmäinen maailmanmestaruus.

Seurauksena oli Suomen ylivoima, kun tilanteesta tuomittiin rangaistus Rigsbylle; tämä tekee ratkaisusta entistä eriskummallisemman.

Ja valitettavasti siinä sitten kävi niin, että ottelu venyi rangaistuslaukauskilpailuun saakka, missä Yhdysvallat teki kaksi maalia, Suomen yhtä vastaan.

Näin ollen Yhdysvallat on maailmanmestari numeroin 2-1.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL Pudotuspelit 2019 – tässä otteluparit, ohjelma ja aikataulut!

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mainos
Mainos

Katso myös Ajankohtaista