VIDEO: Nantes jäädyttää Emiliano Salan numeron – viimeinen maali kertoo kaiken!

schedule 9 helmikuun 2019 - 10:14
person Marko Ollonqvist

Nantes jäädyttää Salan numeron: lentoturmassa menehtynyt argentiinalainen saa ansaitseman kunnianosoituksen, sillä numero 9 poistuu ranskalaisseurassa käytöstä.

Emiliano Salan siirto Nantesista Cardiffiin sai karmaisevan lopun, kun häntä lennättänyt pienlentokone putosi Englannin kanaalin yllä.

Etsinnät ehdittiin jo päättää viranomaisten toimesta, mutta netissä kerätyn joukkorahoituksen avulla niitä saatiin jatkettua, ja lopulta koneen hylky löytyi merenpohjasta. Myös Salan ruumis löydettiin hylyn sisältä.

– Vastaanotimme torstaina suru-uutisen, kun Emiliano Salan ruumis oli löytynyt. Samalla uutinen päätti loputtomalta tuntuneelle hallitsemattomalle odotukselle, seuran tiedotteessa kerrotaan.

– Emiliano tulee olemaan aina osa legendoja, jotka ovat kirjoittaneet oman lukunsa Nantesin upeaan tarinaan.

– Edessä on vaikeita aamuja ja heräämisiä painajaisiin, joiden jälkeen todellisuus iskee vasten kasvoja: Emi on poissa…

– Saavuttuaan seuraamme vuonna 2015, Emiliano Sala valloitti kannattajiemme sydämet. Työmoraalinsa, periksiantamattomuutensa ja rajattoman kiltteytensä ansiosta hän oli Keltaisen Talon paras maalintekijä kolmena viime kautena.

– Kansalliset ja kansainväliset kunnianosoitukset, jotka hänelle on osoitettu, kertovat siitä tasosta, millainen persoona ja millainen pelaaja hän oli. Olemme menettäneet ystävämme, lahjakkaan pelaajan ja esimerkillisen joukkuekaverin. Emme myöskään unohda tämän kaiken keskellä pilottia ja hänen omaisiaan; luotamme siihen, että viranomaiset jatkavat tutkimuksiaan.

Nyt surun murtama Nantes, joka siis kauppasi huikeaa kautta pelanneen hyökkääjänsä Cardiffiin, on päättänyt jäädyttää Emiliano Salan pelinumeron.

– Olen sanaton. Tämä on tragedia ja olen murheen murtama. Emiliano jätti tänne jälkensä ja sen myötä minä haluan kunnioittaa häntä, kuten myös monet fanit, jäädyttämällä pelinumeron yhdeksän, seuran presidentti Waldemar Kita kertoi tiedotteessa.

Loppuun seura halusi vielä välittää osanottonsa molempien menehtyneiden omaisille.

– FC Nantes, seuran johtajat, henkilökunta, pelaajat ja valmennusjohto – me haluamme esittää syvimmät osanottomme Emiliano Salan ja David Ibbotsonin omaisille. Me emme tule koskaan unohtamaan sinua, Emi.

Tähän loppuun laitamme koosteen Emiliano Salan viimeisestä ottelusta, joka oli Marseille vastaan. Mukana on myös hänen viimeiseksi maalikseen jäänyt osuma, joka kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan sen, miten suosittu pelaaja ja persoona hän oli Nantesissa.

https://www.youtube.com/watch?v=EFBQXYS7XkI

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Tervetuloa Ninja Casinolle – kotiutukset tilille viidessä minuutissa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord