VIDEO: Nuoret Leijonat maailmanmestari! USA kaatui viime hetkien maalilla

schedule 6 tammikuun 2019 - 05:33
person Marko Ollonqvist

Nuoret Leijonat maailmanmestari: Kaapo Kakko iski voittomaalin ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla ja johdatti Suomen 3-2-voittoon finaalissa.

Suomi aloitti nuorten MM-finaalin erinomaisesti ja kykeni ennen kaikkea suorilla nopeilla hyökkäyksillään aiheuttamaan päänvaivaa sekä Yhdysvaltain puolustukselle että maalivahti Cayden Primeaulle; etenkin Nuorten Leijonien neloskentällinen oli vaarallinen.

Erän puolivälin tuntumassa Rasmus Kupari otti kuitenkin täysin turhan hyökkäyspään jäähyn kyynärpäätaklauksesta ja se johti nopeassa tahdissa Yhdysvaltain iskemään maaliin, mutta se hylättiin; jenkkipelaaja oli maalivahdin alueella ja siten esti Ukko-Pekka Luukkosta sulkemasta kiekkoa kunnolla räpylänsä alle.

Kyseessä oli kaiken kaikkiaan varsin omituinen (hylätty) osuma, sillä kiekko kimposi päätyplekseistä suoraan maalinedustalle.

https://twitter.com/HockeyDaily365/status/1081724035510222848

Nuoret Leijonat onnistui tappamaan jäähyn, mutta hetken kuluttua Anttoni Honka lähti istunnolle. Myös tämä alivoimatilanne kestettiin, joskin ottelun hallinta siirtyi jäähyjen myötä Yhdysvalloille.

Myös Suomi sai oman ylivoimamahdollisuutensa, mutta jälleen kerran ylivoimapelaaminen ontui. Yhdysvallat olikin itse asiassa joukkueista se, joka kykeni luomaan vaarallisimman maalipaikan, mutta huippuerän pelannut Luukkonen piti maalinsa puhtaana ja erätauolle siirryttiin tilanteessa 0-0.

Avauskaksikymppinen toi Suomelle myös jobinpostia, sillä joukkueen kippari Aarne Talvitie loukkaantui tässä tilanteessa:

https://twitter.com/HockeyDaily365/status/1081731376305655808

Ensimmäisen erän laukaukset menivät Yhdysvaltojen eduksi 13-9.

Yhdysvallat tuli myös toisen erän alkuun todella vahvasti, minkä seurauksena Suomi ajautui jäähyongelmiin. Ajassa 24:22 Oskari Laaksonen otti kaksiminuuttisen huitomisesta ja vain reippaat kaksi minuuttia myöhemmin Otto Latvala lähti istunnolle estämisestä.

Aiemmin turnauksen aikana ontunut Suomen alivoimapelaaminen kuitenkin toimi, Talvitien poissaolosta huolimatta, ja Nuoret Leijonat kesti molemmat jäähynsä.

Toisen erän rikkonainen alku sai jatkoa, kun Evan Barratt otti hieman erän puolivälin jälkeen kaksiminuuttisen, estettyään Luukkosta. Suomen ylivoimatekeminen oli jo huomattavasti avauserän vastaavaa parempaa ja se konkretisoitui 1-0-johtomaalin muodossa, kun Jesse Ylönen tälläsi siniviivan tuntumasta kiekon Primeaun selän taakse.

https://twitter.com/HockeyDaily365/status/1081737788859564037

Nopeasti maalin jälkeen Teemu Engberg otti jälleen yhden huolimattoman jäähyn suomalaisten osalta lisää ja Nuorten Leijonien erinomainen vaihe pelissä keskeytyi, joskin Sami Moilanen ja Kaapo Kakko saivat erikoistilanteen parhaimmat maalintekotontit. Tilanne kuitenkin pysyi ennallaan.

Jäähyjen täyteinen toinen erä jatkui samoissa merkeissä, kun Oliver Wahlström lähti istunnolle kampituksesta. Suomen osalta erän toinen ylivoima ei kuitenkaan tällä kertaa tuottanut tulosta ja lopulta toiselle erätauolle siirryttiin Nuorten Leijonien 1-0-johdossa.

Toisen erän laukaukset kirjattiin Suomen eduksi 9-8.

Päätöserään Yhdysvallat tuli jälleen ryminällä ja kiekko pyöri isoilta osin Luukkosen vartioiman maalin läheisyydessä. Huikean turnauksen pelannut suomalaisvahti kuitenkin pysäytti yritykset kerta toisensa jälkeen ja niinhän se menee, että kun et itse tee – toinen tekee.

Tässä kohtaa se tarkoitti hyviä asioita suomalaisittain: Yhdysvallat menetti kiekon vaarallisesti Suomen siniviivan päällä, Nuoret Leijonat iski vastaan ja lopulta Latvala tälläsi kiekon vahvan maskin takana olleen Primeaun selän taakse toisen kerran yön finaalissa. Pelikellot näyttivät tässä kohtaa aikaa 46:00.

https://twitter.com/HockeyDaily365/status/1081748803324207104

Suomi ei kuitenkaan kyennyt pitämään kahden maalin johtoasemaansa kovinkaan pitkään, kun Luukkonen ohitettiin ensimmäistä kertaa. Yhdysvaltain maalitilin avasi minuutti ja sekunti Suomen 2-0-osuman jälkeen Alexander Chmelevski.

https://twitter.com/HockeyDaily365/status/1081749674174959616

Yhdysvallat pääsi maalinsa jälkeen hurmokseen ja tasoitusosuma oli tosiasia vajaat kaksi minuuttia edellisen jälkeen, kun Josh Norris tinttasi Chmelevskin upeasta rystypuolen poikittaissyötöstä lukemiksi 2-2.

https://twitter.com/HockeyDaily365/status/1081750738882228224

Juuri ennen päätöserän puoliväliä superlupaus Jack Hughes pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Luukkonen otti elintärkeän torjunnan.

Yhdysvallat jatkoi vielä hetkisen verran rynnistystään, mutta erän edetessä peli muuttui molempien joukkueiden osalta tarkkaavaisemmaksi, kuten asiaan tällaisten panosten edessä kuuluu.

Ottelun viimeisellä viisiminuuttisella Nuoret Leijonat kuitenkin kontrolloi kiekollista peliä ja lopulta Kakko iski irtokiekosta kiekon maaliin, vieden Suomen 3-2-johtoon, ajassa 58:34.

https://twitter.com/HockeyDaily365/status/1081754764512247810

Yhdysvallat otti välittömästi maalin jälkeen, kiekon saatuaan, maalivahdin pois maaliltaan ja lähti hakemaan tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

Maalinteossa se ei kuitenkaan onnistunut ja näin ollen Suomi on nuorten maailmanmestari vuosimallia 2019!

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Kommentti: IIHF pohtii pientä kaukaloa – saataisiinko Eurooppaan vihdoin NHL-kaukalot?

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord