VIDEO: Patrik Laine osui ylivoimalla – kuukauden maaliton putki ohi!

schedule 26 maaliskuun 2019 - 04:59
person Joonas Eriksson

Patrik Laine osui ylivoimalla tiistain vastaisena yönä, kun Winnipeg Jets joutui taipumaan kotonaan Dallas Starsille lukemin 5-2.

Winnipeg Jetsin Patrik Laine onnistui maalinteossa viimeksi noin kuukausi sitten, kun suomalaistähti iski kiekon Minnesota Wildin verkkoon. Sen jälkeen Laineen pyssy on ollut kotelossa, mutta nyt suomalaislaituri näytti taas, mihin hänen laukauksensa kykenee.

Laineen 30:s osuma syntyi toisessa erässä, ajassa 32:04, kun Ben Chiarot passasi nuorukaiselle hänen vakiopaikalleen oivan syötön, josta Laine täräytti terävän laukauksen ohi Stars-vahti Ben Bishopin.

75. otteluun 20-vuotias suomalainen on kirjannut tililleen myös 20 syöttöpistettä.

30:s maali vei Laineen kolmen muun suomalaisen joukkoon, jotka ovat yltäneet tällä kaudella vähintään 30 osumaan.

Koskaan ennen NHL:ssä neljä suomalaista ei ole yltänyt saman kauden aikana 30 maaliin.

Ottelussa nähtiin muitakin suomalaisonnistujia, sillä vieraiden Esa Lindell täräytti ottelun avausmaalin tarkalla laukauksellaan.

Myös Starsin toinen suomalaispuolustaja Miro Heiskanen näytti huikeita yksilötaitojaan päätöserässä pujotellen  Jets-pelaajien ohi ja antoi syötön Tyler Seguinille, joka paiskasi joukkueensa jo 4-0-johtoon.

Lue myös:
JUTIN RILLI: Pudotuspeliparit syynissä – tuleeko yllätyksiä?

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord