VIDEO: Tätä Jesse Puljujärveä ollaan odoteltu – huikea yksilösuoritus!

schedule 21 syyskuun 2018 - 14:13
person Marko Ollonqvist

Jesse Puljujärveä saattaa odottaa tulevalla kaudella läpimurto: ainakin heti harjoituspeleissä homma on lähtenyt niin sanotusti skulaamaan.

Edmonton Oilersin suomalaishyökkääjä Jesse Puljujärvi pelasi viime yönä kauden toisen harjoitusottelunsa NHL:ssä. Ensimmäisessä pelissään hän iski yhden osuman ja viime yönä hän puolestaan iski alkutahdit Oilersin 7-3-voitolle Winnipeg Jetsistä, avaten ottelun maalinteon ylivoimalla aikaan 10:16.

Puljujärven maali oli silmiä hivelevä yksilösuoritus. Hän sai kiekon omalla siniviivallaan, purjehti koko kentän läpi – suoraan Jets-nelikon välistä – ja lopulta upean liukunsa päätteeksi iski kiekon uuniin.

Puljujärveltä on odoteltu läpimurtoa NHL-tasolle kahden kauden ajan ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että kolmas kerta toden sanoo.

Suomalaisnuorukaisen tekemisestä huokuu tällä hetkellä täysin uudenlainen itsevarmuus, hänen fysiikkansa on ainakin alun perusteella parantunut kesän aikana ja huhut kertovat, että myös miehen kielitaito on ottanut jälleen askeleita eteenpäin, mikä vaikuttaa luonnollisesti kaikkeen.

Oilersin ykköstykit ottelussa olivat tehot 2+2 iskenyt Ty Rattie ja pisteet 1+3 kerännyt Connor McDavid.

Jetsin puolelta suomalaispuolustaja Sami Niku syötti yhden joukkueensa maaleista ja hän on nyt kahdessa pelaamassaan ottelussa merkkauttanut tehot 0+2.

Lue myös:
VIDEO: Miro Heiskanen antoi kutinsa laulaa maalin merkiksi – pelaa kuin kokenut konkari!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord