Eurooppaan NHL-superlupausten aalto? Korona saattaa pakottaa poikkeustoimiin

schedule 31 toukokuun 2020 - 05:29
person Marko Ollonqvist

Onko Eurooppaan luvassa ensi syksyksi NHL-superlupausten aalto? Ykkösvaraukseksi povatun Alexis Lafrenièren taustajoukkojen kerrotaan jo tarkastelevan vaihtoehtoja Euroopasta.

Koronaviruspandemia aiheuttaa todella paljon poikkeuksellisia tilanteita urheilun parissa. Pohjoisamerikkalainen juniorikiekko ei ole tässä suhteessa poikkeus – kausi jouduttiin päättämään ennenaikaisesti jo maaliskuussa ja uuden kauden käynnistymisestä ei ole mitään tietoa.

Varattavien pelaajien kohdalla tilannetta ei auta myöskään se, että NHL Draftin ajankohta riippuu täysin siitä, millaisella aikataululla NHL-kausi 2019-2020 saadaan vietyä päätökseen. Tällä tietoa pelit jatkuvat aikaisintaan heinäkuun lopussa, suoraan pudotuspelivaiheesta, ja niiden uskotaan jatkuvan alkusyksyyn saakkaa. Samaan aikaan on mahdollista, että pudotuspelit saadaan käyntiin vasta elo- tai syyskuun aikana, mikä tarkoittaisi varaustilaisuuden venymistä loppuvuoteen saakka.

Pahimmassa tapauksessa varattavilla pelaajilla on siis edessään jopa 8-9 kuukauden mittainen tauko jääkiekosta, mikä ei luonnollisestikaan ole millään muotoa ideaali tilanne – kaikkein vähiten kehittymisen osalta, sillä nyt varattavat pelaajat elävät niitä kaikkein tärkeimpiä kehitysvuosiaan.

Luonnollisestikaan eurooppalaisille lupauksille tilanne ei ole yhtä ongelmallinen, sillä heidän on helppo jatkaa pelejään myös ensi kauden käynnistyessä kotimaidensa liigoissa – sillä edellytyksellä, että nämä liigat saadaan käyntiin. Sen sijaan lukuisille pohjoisamerikkalaisille tilanne on huomattavasti haastavampi, mikäli juniorisarjat eivät pääse alkamaan aikataulussaan: heidän on alettava katselemaan vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Tässä kohtaa esiin nousee Eurooppa, myös siis pohjoisamerikkalaisnuorukaisten kohdalla ja itse asiassa Pohjois-Amerikan arvostetuimpiin jääkiekkotoimittajiin lukeutuva Bob McKenzie kertookin, että käytännössä ottaen satavarmaksi ykkösvaraukseksi povatun Alexis Lafrenièren taustajoukot ovatkin siirtäneet jo katseensa vanhan mantereen suuntaan.

– Milloin NHL-kausi 2020-21 käynnistyy? Lokakuussa? Marraskuussa? Joulukuussa? Jopa tammikuussa? Me emme yksinkertaisesti tiedä, McKenzie kommentoi TSN:n Insider Trading -ohjelmassa.

– Ja missä esimerkiksi Alexis Lafrenière pelaa syksyllä, jos NHL-kausi käynnistyy tammikuussa ja NHL Draft on loka- tai marraskuussa? Pelataanko CHL:ää? Onko AHL vaihtoehto? Me emme tiedä tässä kohtaa, mutta sen voin vannoa teille – Emilie Castonguay (Lafrenièren agentti) tulee nostamaan kaikki vaihtoehdot pöydälle ja näiden vaihtoehtojen joukkoon kuuluu sen selvittäminen, ovatko eurooppalaisseurat tositoimissa kaukalossa jo syys- tai lokakuussa.

Mitä sitten esimerkiksi Lafrenièren kaltaiselta superlupaukselta voitaisiin odottaa Euroopassa? No, nykyisin Toronto Maple Leafsia edustava Auston Matthews pelasi varausvuottaan edeltäneen kauden – vuoden verran Lafrenièrea nuorempana – Sveitsin liigan Zürich Lionsissa ja teki siellä 36 runkosarjaotteluun tehot 24+22=46, joten siinä on hieman esimakua.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord