Andrei Markov lopettaa – huikea pelaajaura päättyi valitettavalla tavalla!

schedule 17 huhtikuun 2020 - 08:23
person Marko Ollonqvist

Andrei Markov lopettaa: 41-vuotiaan puolustajakonkarin uran viimeinen kausi jäi ikävällä tavalla kesken koronaviruspandemian vuoksi.

Kolme pelaajauransa viimeistä kautta KHL:ssä viettäneen Andrei Markovin kohdalla tiettyjen aikakausien päättyminen ei sujunut hänen toivomallaan tavalla.

Vuonna 2017, kun hänen NHL-sopimuksensa Montreal Canadiensin kanssa päättyi, Markov oli tehnyt päättyneellä kaudella puolustajan tontilta 62 runkosarjaotteluun maukkaat tehot 6+30=36 ja uran jatkumisen NHL:ssä piti olla itsestäänselvyys. Neuvottelut Canadiensin kanssa ajautuivat kuitenkin umpikujaan ja kaudella 2017-18 Markov löysi itsensä KHL-seura Ak Bars Kazanin paidasta.

– Viimeiset 16 vuotta kannoin ylpeydellä Habs-paitaa ja joka päivä tajusin, miten onnekas olin saadessani olla osa näin upeaa jääkiekko-organisaatiota. Mutta luulen, että nyt on aika jatkaa matkaa, mikä on surullista, Markov kertoi tuolloin.

– Tämä seura oli iso osa elämääni, ja tulee aina olemaan, mutta nyt odotan edessä olevia uusia haasteitani. Niinhän sitä sanotaan, että kun ovi sulkeutuu, niin toisia avautuu.

Markovilla olisi ollut tuolloin mahdollisuus jatkaa uraansa muualla, sillä useat NHL-seurat olivat kiinnostuneita hänen palveluksistaan, mutta venäläinen ei nähnyt itseään pelaamassa missään muussa NHL-seurassa.

– Tiesin sydämessäni, että tulisin allekirjoittamaan (sopimuksen) vain Montrealiin. Minulla on hyvät suhteet kaikkiin organisaatiossa, mutta emme löytäneet yhteisymmärrystä ja tilanne on se, mikä se on.

– Päätökseeni vaikutti myös perheeni. En pystynyt näkemään itseäni missään muussa NHL-seurassa. En nähnyt itseäni missään muussa paidassa. Lisäksi se olisi ollut rankkaa perheelle. En halunnut myöskään odottaa syksyyn päätökseni kanssa, koska minun oli selvitettävä, missä tulemme elämään ja mihin kouluun lapset menevät.

Paluu NHL:ään oli tapetilla myös kahtena viime kesänä, mutta neuvotteluista huolimatta siirto jäi toteutumatta. Samalla se tarkoitti sitä, että hän jäi NHL:ssä kymmenen pelatun ottelun päähän maagisesta 1 000. NHL-ottelun rajapyykistä.

Ja niistä aikakausien päättymisestä puheenollen, nyt hänen koko pelaajauransa päättyy koronaviruspandemian vuoksi kesken jääneeseen KHL-kauteen. Toisaalta hän voitti Gagarin Cupin keväällä 2018, joten sinällään KHL:stä ei jäänyt asioita hampaankoloon.

Markov pelasi uransa aikana edellä mainitut 990 NHL:n runkosarjaottelua tehoin 119+453=572, hän teki 89 pudotuspeliottelussa pisteet 5+27=32 ja esiintyi kaksi kertaa All Star -ottelussa. Parhaalla NHL-kaudellaan (2008-09) hän teki 78 runkosarjaottelussa tehot 12+52=64.

KHL:ssä Markov edusti urallaan Vityaz Chekhovia, Ak Bars Kazania ja viimeisellä kaudellaan Lokomotiv Yaroslavlia. Pelejä hänelle kertyi runkosarjassa yhteensä 148 ja niissä hän teki pisteet 9+52=61. 29 pudotuspeliottelussa hänen tehonsa olivat 1+3. Lisäksi hänet valittiin kahdesti KHL:n All Star -otteluun.

Venäjän maajoukkuepaidassa Markov esiintyi viisi kertaa MM-kisoissa, kolme kertaa olympialaisissa ja kaksi kertaa World Cupissa. Markov on maailmanmestari keväältä 2008.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord