Mighty Ducks -elokuvien tähden elämä on vakavan päihdeongelman myötä vihdoin raiteillaan.

KUVAT: Mahtavaa! Mighty Ducks -elokuvien tähden elämä vihdoin raiteillaan

Mighty Ducks -elokuvien tähti Shaun Weiss, joka näytteli legendaarista maalivahtia Greg Goldbergia, on vihdoin saanut pahassa luisussa olleen elämänsä raiteilleen.

Moni 1980- ja 1990-luvuilla lapsuuttaan elänyt muistaa varmasti ne kuuluisat The Mighty Ducks -elokuvat.

Näissä elokuvissa yksi kaikkein sympaattisimmista hahmoista oli Shaun Weissin näyttelemä Greg Goldberg, joka päätyi joukkueensa maalivahdiksi.

Valitettavasti Weissista ei mitä ilmeisimmin ollut käsittelemään nuorena tullutta julkisuutta, sillä hän ajautui pahasti sivuraiteille, mitä tulee alkoholin ja eri päihdeaineiden ongelmakäyttöön. Erityisen syviin vesiin hänet vei meta-amfetamiinin käyttö ja pitkään näytti siltä, ettei hänen elämä tule enää jatkumaan kovinkaan pitkään.

Nyt tarjolla on kuitenkin iloisia uutisia. Shaun Weiss on ollut raittiina siitä lähtien, kun hänet pidätettiin ryöstöstä ja meta-amfetamiinin käytöstä. Raittiita päiviä on takana nyt 204 ja muutos 42-vuotiaan Weissin ulkonäössä on järisyttävä – luonnollisesti positiiviseen suuntaan.

Yksi suurimmista muutoksista ulkonäöllisesti ovat Weissin hampaat, sillä hän on saanut uuden purukaluston.

– Hän on loistava tyyppi. Hän on todella kultainen ihminen. Hänen painonsa on nousussa, hänen itseluottamuksensa on paljon korkeampi… Hän on valmis elämään ja hän voi paremmin, Weissia hoitanut hammaslääkäri Gabe Rosenthal kertoo Page Sixin haastattelussa.

– Joka kerta, kun näen hänet, on hän kerännyt painoa reippaan kilon verran ja hän hymyilee kuin “hullu” nyt. Hänen on kuitenkin pysyttävä selvänä ja se on kaikkein tärkein asia. Toivon mukaan hän jaksaa taistella, Rosenthal kommentoi tilannetta ja ehtoja sille, että hammashoidot voidaan viedä maaliin saakka.

Weiss olisi normaalissa tilanteessa joutunut maksamaan hampaidensa kunnostamisesta lähes 70 000 euroa, sillä tilanne oli päässyt niin pahaksi, mutta Rosenthal on suorittanut kaikki hoidot ilmaiseksi.

Rosenthal ja Weissin ystävä Drew Gallagher ovat ylipäätään auttaneet yhdysvaltalaisnäyttelijää tämän pyrkiessä eteenpäin, ja ennen kaikkea oikeaan suuntaan elämässään.

– Vaikka hän voi paremmin, on hänellä edelleen pitkä matka edessään, Gallagher totesi.

Tässä kaksi valokuvaa, jotka kertovat Weissin valtaisasta muodonmuutoksesta:

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Jaa