Kommentti: Petri Kontiola on tehnyt Tapparasta jo nyt naurunalaisen!

schedule 15 lokakuun 2020 - 02:55
person Marko Ollonqvist

Petri Kontiola on tehnyt Tapparasta jo nyt naurunalaisen: Tampereelta todettiin ennen kauden alkua, ettei miehelle ole käyttöä.

Kun suomalaiskonkari Petri Kontiola päätti palata takaisin Liigaan 13 vuoden tauon jälkeen, oli hän ensimmäisenä yhteydessä Tapparaan.

Ja miksi ei olisi ollut – olihan kyseessä ainoa Liiga-seura, mitä hän oli koskaan edustanut. Kaiken kukkuraksi seinäjokelaislähtöinen Kontiola oli pelannut tamperelaisseurassa jo juniori-ikäisenä.

Kontiolan ajatuksissa siinti siis eittämättä ympyrän sulkeutuminen, mutta Tapparan toimistoväki vastasi Jokereissa viime kaudella 35 tehopistettä paukuttaneen sentterin suunnitelmiin “Nej tack”.

Miehelle ei toisin sanoen nähty käyttöä.

Vaan olisiko sitä käyttöä ollut sittenkin?

No, sitä voi käydä kysymässä Hämeenlinnan suunnalta, sillä kas kummaa – siellähän se vastikään 36 vuotta täyttänyt Kontiola komeilee pistepörssin piikkipaikalla, tehtyään viiteen otteluun tehot 1+7.

Itse asiassa eilinen oli melkoisen täydellinen kuvaus sille, että Tappara olisi toden totta kaivannut Kontiolan juonikkuutta ja tehopisteitä: siinä, missä Tappara jäi kotikaukalossaan nollille Vaasan Sportia vastaan ja hävisi ottelun jatkoajan jälkeen lukemin 0-1, Kontiola kävi pyörittämässä HPK-paidassa turkulaiset sekaisin.

HPK kaatoi vieraissa TPS:n jatkoajan jälkeen lukemin 4-3 ja Kontiola syötti vaatimattomasti joukkueensa maaleista kolme, joista kaksi ylivoimalla.

Ja näistä Kontiolan syötöistä, niistä jokainen oli ykkössyöttö.

Olisikohan siis Tapparalla ollut äärimmäisen tiukassa ja tasaisessa Sport-kamppailussa tarvetta Kontiolalle, joka olisi voinut olla ratkaisemassa pelin kirvesrinnoille vaikkapa sen yhden neljän minuutin ylivoiman tai kahden kaksiminuuttisen ylivoiman aikana, mitkä Tapparalle ottelussa tarjoiltiin?

Edellä olevaan kysymykseen lienee turha vastata, mutta se todettakoot, ettei Tapparalla ole sitä tulivoimaa ainakaan liikaa ollut alkukauden aikana.

Kontiolan myötä olisi kenties voinut olla aika paljon enemmän.

Ja heitetään nyt tähän loppuun vielä tilastojen muodossa jonkinasteinen “brainfuck”: Tapparan kolme kärkisentteriä, Michael Spacek, Patrik Virta ja Otto Rauhala, ovat tehneet yhteensä yhdeksän tehopistettä.

Se on vain yksi enemmän kuin 80 prosentissa HPK:n maaleista mukana olleella Kontiolalla yksinään.

Tamperelaisseuralle saattaa tarjoutua mahdollisuus korjata tämä ennen kauden alkua tehty virhe pudotuspelien lähestyessä, mikäli mollivoittoisuus matkaa HPK:n mukana koko kauden ajan; hämeenlinnalaisseura, kun on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä.

Kaikkien Tappara-fanien vuoksi olisi suotavaa, että vastaus muuttuu muotoon “Ja, tack”, mikäli kirvesrinnoille tarjoillaan vielä sama mahdollisuus uudestaan.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord