Miltä Liigan sarjataulukko näyttäisi pelkästään vuoden 2020 osalta?

schedule 4 helmikuun 2020 - 07:30
person Marko Ollonqvist

Miltä Liigan sarjataulukko näyttäisi, jos huomioon otettaisiin ainoastaan kuluvan kalenterivuoden 2020 aikana pelatut Liiga-ottelut?

Kun Liigaa on pelaamatta runkosarjan osalta, hieman joukkueesta riippuen, 14-16 ottelua, on Oulun Kärpät porskuttamassa jälleen kerran runkosarjavoittoon. Toki joukkueen kone on yskähdellyt viime aikoina, mutta sillä on seitsemän pisteen johtoasema toisena olevaan Tapparaan nähden ja lisäksi Kärpät on pelannut yhden ottelun tamperelaisia vähemmän.

Sen jälkeen sijat 2-5 ovat selkeästi neljän joukkueen taisto, ellei HIFK vielä onnistu hilaamaan itseään mukaan tuohon taisteluun: helsinkiläiset ovat yhdeksän pisteen päässä viidentenä olevasta Rauman Lukosta, yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Kaiken kaikkiaan sijoille 1-8 sijoittuvien joukkueiden nimet vaikuttaisivat olevan tällä hetkellä hyvinkin pitkälti selvillä – vain järjestys on auki, ellei sitten JYP jatka käsittämättömän heikkoa virettään runkosarjan loppuun saakka.

Myös KalPan tilanne on tällä hetkellä hyvä (yhdeksäs) ja viimeinen pudotuspelipaikka vaikuttaisi olevan lähtökohtaisesti Ässien ja TPS:n välinen taistelu. Sen sijaan SaiPan, Pelicansin, Jukurien ja Sportin lento kuluvan kauden osalta päättyy suurella todennäköisyydellä runkosarjaan, ilman täydellistä ihmettä.

Mutta miltä sitten Liigan sarjataulukko näyttäisi, jos mukaan laskettaisiin ainoastaan vuoden 2020 puolella pelatut ottelut?

Tietenkin vuoden 2020 aikana pelattujen otteluiden määrät heittelevät muutamien joukkueiden osalta melkoisesti, sillä esimerkiksi TPS on pelannut kuluvan kalenterivuoden aikana peräti viisi ottelua enemmän kuin HIFK, mutta niin tai näin – joka tapauksessa tämän sarjataulukon kautta saadaan erinomaisesti osviittaa siitä, mitkä vaikuttavat tällä hetkellä olevan kevään joukkueita, tai ainakin alkuvuoden joukkueita.

JoukkueOttelutV-JV-JH-HMaalieroPisteet
1. Lukko 1210-1-1-039-1633
2. KooKoo 108-1-1-031-1226
3. Ilves 126-2-3-145-3025
4. TPS 146-1-2-544-4122
5. Tappara 115-2-1-325-2220
6. Kärpät 114-3-1-334-2519
7. HIFK 95-1-1-228-1918
8. KalPa 115-0-2-436-3517
9. HPK 104-1-2-326-2416
10. Ässät 113-2-2-431-3415
11. Pelicans 112-2-1-625-3911
12. Jukurit 101-1-2-622-367
13. Sport 102-0-0-826-406
14. JYP 112-0-0-923-376
15. SaiPa 111-1-0-913-385

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Yksinoikeudella Urheiluvedoilta: 110 % bonus 200€ asti + 5€ ilman talletusta!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord