Melkoinen yllätys – Leijonille uusi kotipyhättö vuoden 2022 MM-kotikisoihin!

schedule 17 kesäkuun 2019 - 10:22
person Marko Ollonqvist

Leijonille uusi kotipyhättö vuoden 2022 MM-kotikisoihin: Helsinki ja Hartwall Areena saavat väistyä Tampereen uuden monitoimiareenan tieltä.

Suomi, hallitseva jääkiekon maailmanmestari, pelaa seuraavat kotikisat vuonna 2022.

Leijonien kotipyhättönä ei kuitenkaan toimi Hartwall Areena, vaan pelit tullaan pelaamaan Tampereelle rakentuvassa uudessa monitoimihallissa, Tampereen Kannessa, joka vetää 13 000 katsojaa.

– On hienoa, että päätös saatiin aikaiseksi vielä kesän kynnyksellä. Voimme nyt aloittaa kisavalmistelut Tampereen osalta samalla kun neuvottelut toisesta paikkakunnasta jatkuvat, kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen kertoo Suomen Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

– Tavoitteenamme on järjestää toukokuussa 2022 kaikkien aikojen MM-kisat, tähän Tampere ja upouusi areena tarjoavat meille upeat puitteet. On todella hienoa tulla Tampereelle, jossa kisoihin halutaan panostaa merkittävästi myös kaupungin toimesta. Itse kisapaikka mahdollistaa sijaintinsa puolesta sen, että areenalle on helppo tulla ympäri Suomen, ja vieläpä ekologisesti.

Uuden hallin on määrä valmistua vuoden 2020 lopulla, joten mahdollisten viivästystenkään kohdalla ongelmia ei pitäisi ilmetä.

HUIPPUTARJOUS LEGOLAS.BET KASINOLLE!

Saat 150% bonuksen jopa 300€ asti + 150 ilmaiskierrosta BerryBurstiin!

Edellisen kerran Tampere toimi jääkiekon MM-kisojen päänäyttämönä 54 vuotta sitten – siis vuonna 1965. Tuolloin Tampereelle valmistui Hakametsän jäähalli.

Sen jälkeen Tampereella on pelattu yksittäisiä MM-kisaotteluita, viimeksi vuonna 1997.

Vuoden 2022 MM-kisoissa tulee olemaan kaksi kisakaupunkia ja toinen näistä tullaan päättämään syksyn aikana.

– Uuden hallin saaminen Tampereelle on ollut pitkä projekti. Suunnittelu alkoi vuonna 2006 ja tuolloin ajatuksena oli rakentaa areena Sorsapuistoon. Vuosien kuluessa paikkakin vaihtui, mutta sitä hienompaa on, että pääsemme vuonna 2022 pelaamaan kisat Euroopan nykyaikaisemmassa areenassa, Kansainvälisen Jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Kalervo Kummola puolestaan paaluttaa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Joonas Donskoi vaihtaa maisemaa? Saattaa olla “pakotettu” lähtemään

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord