Miksi Boston Bruins menestyy kaudesta toiseen? Yksi iso selittävä tekijä

schedule 15 lokakuun 2019 - 12:01
person Marko Ollonqvist

Miksi Boston Bruins menestyy kaudesta toiseen, vaikka tällaisen jatkumon luominen nykypäivän NHL:ssä pitäisi olla todella vaikeaa – lähes mahdotonta?

Boston Bruins on viimeisten 12 NHL-kauden aikana edennyt pudotuspeleihin yhdeksän kertaa.

Seura on ollut 2010-luvun aikana Stanley Cup -finaaleissa kolme kertaa ja voittanut kertaalleen jääkiekkomaailman himoituimman pystin

Otsikossa olevaan kysymykseen ei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa vastausta, vaan elementtejä, joiden varaan NHL-seuran menestys rakentuu, on paljon.

Itse asiassa kysymys on niin haasteellinen, että siihen tuskin osattaisiin vastata täydellisesti edes Boston Bruinsin organisaation sisällä, mutta niistä edellä mainituista elementeistä toiset ovat suurempia kuin toiset.

Kun katsotaan esimerkiksi maalivahteja, Tim Thomas oli muutaman vuoden ajan kenties koko NHL:n paras maalivahti ja häntä ykkösvahdin työtehtävissä seurannut Tuukka Rask omaa NHL:n historiassa kaikkien aikojen parhaan torjuntaprosentin, mitä tulee koko peliuran tilastoihin.

Myös joukkueen puolustusosasto on ollut rautainen jo todella pitkään ja tosiasia on se, että hyväkään maalivahti ei pysty kannattelemaan joukkuettaan ilman hyvää puolustuspeliä. Ja ennen kaikkea Bruinsin alakerrassa on ollut jatkumoa, sillä seura on tehnyt erinomaista scouttaustyötä löytäessään aina uusia nuoria tähtiä kokeneiden lähtijöiden tilalle.

Myös joukkueen hyökkäysosastolta on löytynyt jo vuosien ajan syvyyttä ja jääkiekkohistorian parhaimpiin kahden suunnan keskushyökkääjiin lukeutuvan Patrice Bergeronin varaan on ollut äärimmäisen hyvä rakentaa – ja on edelleen.

Aivan viime kausien osalta Bruinsin korkea suoritustaso on keskittynyt aiemmin mainittujen menestyselementtien osalta erityisesti yhteen osa-alueeseen: joukkueen ykkösketjuun.

Bergeron ja Brad Marchand ovat pelanneet jo pidempään NHL:ssä, mutta ketjun kolmas lenkki, viime yön NHL-kierroksella neljä maalia latonut David Pastrnak, saapui NHL:ään kaudeksi 2014-15 ja oikein toden teolla tämä nuori tshekkilaituri on puhjennut kukkaan kolmen viime kauden aikana, sillä hän on tehnyt 229 viime runkosarjaotteluunsa 113 maalia ja 241 tehopistettä.

Kun ylipäätään katsotaan aikaa Pastrnakin saapumisesta lähtien, koko kolmikko kuuluu kaudesta 2014-15 katsottuna NHL:n Top 25 maalintekijöihin: Marchand on 174 osumallaan seitsemäntenä, Bergeron 139 maalillaan sijalla 21 ja Pastrnak seuraa heti perässä 138 maalillaan.

Yhtä hyvää kolmikkoa maalinteon suhteen ei löydy yhdeltäkään muulta NHL-seuralta.

Boston Bruinsilla on siis niin paljon erinomaisia elementtejä tekemisessään kokonaisena NHL-seurana, että monet muut joutuvat seuraamaan vain kateellisena vierestä, mutta ennen kaikkea runkosarjamenestyksen osalta kolmikko Marchand-Bergeron-Pastrnak on kenties se suurin yksittäinen selittävä tekijä – Tuukka Raskin ohella.

Hyvä esimerkki kolmikon merkityksestä saatiin jälleen eilisillan Prime time -ottelussa: Bruins ei pelannut joukkueena todellakaan kauden parasta peliään, mutta kyseinen kolmikko takoi 4-2-voitossa kasaan seitsemän tehopistettä ja se riitti voittoon.

Vielä, kun tämä kolmikko saataisiin edes jollain tasolla ehjänä kaukaloon pudotuspeleissä, niin jokainen pääsisi näkemään, millaista se jälki voi parhaimmillaan olla myös kevään tosipeleissä.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord