Chicagolla huikea putki katsojamäärissä – käsittämättömän uskolliset fanit!

schedule 15 lokakuun 2019 - 10:50
person Marko Ollonqvist

Chicagolla huikea putki katsojamäärissä: joukkueen kotiottelut ovat kerrasta toiseen loppuunmyytyjä, kiitos äärimmäisten uskollisten fanien.

Kun Chicago Blackhawks isännöi viime yön NHL-kierroksella Edmonton Oilersia, päättäen albertalaisvieraiden voittoputken viiteen otteluun 3-1-voitollaan, ylsi seura samalla melkoiseen rajapyykkiin.

Kyseessä oli 500:s perättäinen ottelu, jossa Blackhawksin kotihallina toimiva United Center oli loppuunmyyty.

Näistä otteluista 436 on ollut runkosarjaotteluita ja 64 pudotuspeliotteluita. Kun jokainen joukkue pelaa yhden runkosarjan aikana 41 kotiottelua, puhutaan tässä yli kymmenestä NHL-kaudesta.

Blackhawks onkin pitänyt piikkipaikkaa NHL:n katsojamäärissä jo 11 vuotta putkeen, käynnistyen kaudesta 2008-09.

Joku voi tietenkin ajatella, että kolme voitettua Stanley Cupia on johtanut tällaiseen huumaan, mutta asia ei ole aivan niin yksioikoinen: putken käynnistymistä edeltäneiden viiden NHL-kauden aikana joukkue ei ollut selviytynyt kertaakaan pudotuspeleihin.

Lisäksi tulee muistaa myös se, että kahtena viime NHL-kautena Blackhawks on jäänyt ulos pudotuspeleistä ja edellisestä mestaruudesta on vierähtänyt jo yli neljä vuotta, joten minään menestyksen tuomana automaationa tätä on turha perustella; yksinkertaisesti seuralla on todella lojaalit fanit – niin myötä- kuin myös vastoinkäymisissä.

Toki menestys on ehdottomasti todella tärkeä elementti, sillä tuon aiemmin mainitun viiden vuoden putken aikana, minä seuraa ei nähty pudotuspeleissä, katsojamäärät putosivat voimakkaasti. Se kuitenkin on täysin ymmärrettävää, sillä Blackhawks oli pitkän aikaa NHL:n pohjasakkaa ja jossain vaiheessa jatkuva häviäminen käy liian raskaaksi myös faneille – etenkin, kun fanittamisessa ei todellakaan ole kyse mistään ilmaisesta touhusta.

Eikä kyse ole pelkästään kotiotteluista, vaan Blackhawksin äärimmäisen uskollinen fanikunta seuraa joukkuettaan myös vierasotteluihin ja ajoittain tuntuu, että jopa joukkueen vierasottelut ovat niin sanotusti kotiotteluita.

Tällä hetkellä kaikkein pisin loppuunmyytyjen kotiotteluiden sarja on Pittsburgh Penguinsilla, jonka kotihalli on myyty loppuun nyt 572 ottelussa putkeen.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord