Tulihan se sieltä! Jani Hakanpään NHL-debyytti sujui erittäin mallikkaasti

schedule 5 maaliskuun 2020 - 07:40
person Marko Ollonqvist

Jani Hakanpään todella pitkään odotettu NHL-debyytti näki päivänvalonsa viime yön NHL-kierroksella, kun Anaheim Ducks kohtasi Colorado Avalanchen.

Liigasta palkintokaappiinsa sekä kultaisen, hopeisen että pronssisen mitalin kerännyt Jani Hakanpää lähti viime kauden jälkeen kovin odotuksin Pohjois-Amerikkaan, jossa hän oli viettänyt aiemmin vuodet 2013-15.

Hakanpää oli merkkauttanut Liigassa kahtena edelliskautena kaikkein kovimman tehotilaston puolustajien osalta ja hänen uskottiin olevan kuin tehty puolustavan puolustajan rooliin NHL:ssä. Niinpä hän solmi kesällä odotetusti NHL-sopimuksen ja osoitteeksi valikoitui Anaheim Ducks.

27-vuotiaan suomalaisjässikän harjoitusleiri ei kuitenkaan mennyt millään tasolla putkeen ja hän löysi itsensä todella nopeassa tahdissa AHL:n puolelta, jossa hän oli ollut jumissa myös edellisellä Pohjois-Amerikan visiitillään. Kun Hakanpään alkukauden otteet eivät vakuuttaneet myöskään farmin puolella, oli matka todella pitkä NHL:ään, eikä sitä helpottanut niin ikään isokokoisen ja fyysisen Erik Gudbransonin hankinta Pittsburgh Penguinsista kesken kauden.

Lopulta Hakanpään NHL-mahdollisuuteen vaadittiin neljän Ducks-puolustajan loukkaantuminen, Cam Fowlerin, Hampus Lindholmin, Josh Mansonin ja Gudbransonin jokaisen jouduttua sairaslistalle. Hakanpää kutsuttiin ylös farmista, jossa hänen otteensa olivat kauden mittaan selkeästi kohentuneet ja viime yön NHL-kierroksella suomalaispeluri sai ansaitusti NHL-debyyttinsä, kun Ducks matkasi Colorado Avalanchen vieraaksi.

Hakanpää hoiti oman ruutunsa tyylikkäästi. Hänelle kellotettiin tasaviisikoin peliaikaa 15:08, joskaan erikoistilanteissa häntä ei nähty. Hän taklasi ottelussa neljä kertaa ja laukoi kertaalleen, joten kaiken kaikkiaan suoritus oli hyvin pitkälti Hakanpään näköinen. Kun vielä Ducks kairasi ottelusta 4-3-jatkoaikavoiton, suoritus oli luokkaa “erittäin hyvä”.

Hakanpää, joka varattiin NHL:ään lähes kymmenen vuotta sitten (kesällä 2010), pelasi ottelun joukkueensa kolmannessa puolustajaparissa, yhdessä ruotsalaisen Christian Djoosin kanssa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord