Joukkuekaverit pyysivät anteeksi Rinteeltä – “Pistää vihaksi hänen puolestaan”

schedule 3 maaliskuun 2020 - 07:48
person Marko Ollonqvist

Pekka Rinteen joukkuekaverit pyytelivät anteeksi suomalaisvahdilta, kun he antoivat Edmonton Oilersille viisi maalia vain reippaassa viidessä minuutissa.

Juuse Saros on ryövännyt Nashville Predatorsissa ykkösvahdin aseman itselleen niin sanotulta oppi-isältään, Pekka Rinteeltä.

Rinne onkin viime aikoina päässyt pelaamaan todella harvakseltaan: esimerkiksi helmikuun aikana hänet nähtiin joukkueensa maalilla vain neljä kertaa ja vuodenvaihteen jälkeen hän on pelannut ainoastaan 12 ottelua.

Heikkojen otteiden värittämien marras-, joulu- ja tammikuun jälkeen Rinne pelasi helmikuussa paremmin. Hän toki onnistui voittamaan neljästä ottelusta vain yhden, mutta esimerkiksi hänen torjuntaprosenttinsa oli 93,20 ja itse asiassa helmikuuhun mahtui ainoastaan yksi heikompi erä, joka pudotti hänen tilastojaan; muutoin tässä puhuttaisiin noin 95:en torjuntaprosentista.

Viime yön NHL-kierros oli kuitenkin kertakaikkisen karmiva Rinteelle.

37-vuotias suomalaisvahti oli pelannut edellisen kerran helmikuun 21. päivä, joten alla oli pidempi jakso ilman pelejä, kun Saros oli kantanut torjuntavastuun. Edmonton Oilersia vastaan Sarokselle annettiin kuitenkin huilivuoro ja Rinteelle tarjoutui mahdollisuus.

Kaikki vaikutti kohtalaiselta aina kolmannen erän alkupuolelle saakka, sillä tilanne tulostaululla oli tasan 3-3, mutta kun peliä oli pelattuna vajaat 45 minuuttia, nähtiin Oilersilta hieman yli viiden minuutin jakso, jonka aikana joukkue takoi kiekon viisi kertaa Rinteen selän taakse.

Kun siis Rinne oli ohitettu kaiken kaikkiaan kahdeksan kertaa, päätti Predators-valmennus vaihtaa Saroksen maalille viimeisten kymmenen minuutin ajaksi. Rinne puolestaan jatkoi matkaansa vaihtopenkin sijaan suojaan pelaajatunneliin, jossa hän vietti loppupelin ajan.

Näky oli lohduton.

Ottelun jälkeen Predators-pelaajat pyytelivät Rinteeltä anteeksi ja syytä olikin: vaikka suomalaisen peli ei ollut paras mahdollinen, oli joukkueen puolustuspelaaminen vielä asteen tai parin verran heikompaa.

– Vihaan tätä. Se, mitä me teimme kolmannessa erässä… Me jätimme hänet täysin yksin. Tämä ei vain yksinkertaisesti riitä, meidän on pystyttävä paljon parempaan ja minua pistää vihaksi Peksin puolesta, lähes sanattomaksi mennyt Predators-kapteeni Roman Josi kertoi ottelun jälkeen Tennesseanin haastattelussa.

– Me olemme jättäneet hänet täysin yksin jo monta kertaa tällä kaudella ja hän on yksi kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista… Kun me annamme vastustajalle tuollaisia paikkoja kuin heille annoimme, vika on ehdottomasti meissä pelaajissa, Nick Bonino komppasi.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord