Kimanttia: Saku Koivu joutui heti keskelle sekasortoa Montrealissa – “Onko NHL-elämä tällaista?”

schedule 11 huhtikuun 2020 - 09:05
person Marko Ollonqvist

Kun Saku Koivu siirtyi kevään 1995 MM-kullan jälkeen pelaamaan NHL:ään, ja Canadiensiin, joutui hän heti keskelle melkoista sekasortoa Montrealissa.

Montreal Canadiens oli jäänyt kaudella 1994-95 NHL:n pudotuspelien ulkopuolelle ja se oli hyväksymätöntä kenties tämän maailman perinteikkäimmän jääkiekkoseuran kohdalla.

Ennen seuraavan kauden alkua mitään rajuja muutoksia ei vielä lähdetty tekemään. Joukkueeseen liittyi seuran 1. kierroksen varaus, Saku Koivu, joka oli ennen Montrealiin muuttamistaan tottunut voittamaan: mukaan oli tarttunut muun muassa maailmanmestaruus, olympiamitali ja kaksi Suomen mestaruutta.

Canadiens kuitenkin hävisi kauden 1995-96 viisi ensimmäistä otteluaan ja sitten alkoi tapahtua. Koko valmennusjohto sai lähteä, GM sai lähteä ja muutamaa kuukautta myöhemmin maalivahtilegenda Patrick Roy kaupattiin Colorado Avalancheen, kun hän ilmoitti, ettei aio enää pelata Canadiens-paidassa.

Koivu oli tämän kaiken myllerryksen keskellä kuin puulla päähän lyöty ja hän paljastaa Kimanttia-podcastissa miettineensä, mihin ihmeeseen hän oli lusikkansa sotkenut.

– Kyllä siellä oli silloin ehkä suurimpana liiderinä ja johtajana maalivahti Patrick Roy, joka ei kylläkään ehtinyt olla siellä kovinkaan pitkään: ei siinä ehtinyt mennä kuin varmaan parisen kuukautta, kun marras-joulukuussa treidattiin sitten Coloradoon.

– Sanotaanko näin, että se oli aika myllerrystä se syksy, kun sinne mentiin. Edellisenä vuotena Montreal oli pelannut todella huonosti, jäänyt playoffien ulkopuolelle. Seurajohto ja valmennus olivat saaneet uuden mahdollisuuden, vielä kerran, mutta sitten mentiin kauteen, ensimmäiset viisi peliä hävittiin ja sitten GM, koko valmennusjohto sai kaikki kenkää ja tuotiin uudet miehet tilalle.

– Siitä reilut kaksi kuukautta ja Patrick Roy treidataan Coloradoon. Siinä kohtaa rupes miettimään, että onko tämä NHL-elämä tällaista ja mitäs seuraavaksi tapahtuu.

Kun Koivu oli ehtinyt viettää Montrealissa neljä vuotta, nimettiin hänet Canadiensin historian ensimmäisenä eurooppalaispelaajana seuran kapteeniksi kaudelle 1999-2000.

– Osasyynä tähän oli varmasti tietyllä tapaa se, että siellä oli aika kova myllerrys Montrealissa meneillään. Siihen aikaan Kanadan joukkueet tekivät Kanadan dollareissa toimintansa ja kanadalaiset joukkueet eivät ihan ehkä pärjänneet siinä myllerryksessä. Me jouduttiin myymään paljon pelaajia ja, meillä oli erittäin nuori joukkue siinä kohtaa ja sellaista ranskankielistä oman kylän poikaa – varteenotettavaa vaihtoehtoa – ei ehkä ollut.

– Itse en sitä missään nimessä 23-vuotiaana odottanut. Joukkueelle annettiin valta, joukkuekaverit äänestivät ja voitin itse äänestyksen. Se oli totta kai, etenkin näin jälkeenpäin ja silloinkin jo, varmasti ehkä niitä hienoimpia hetkiä uran aikana.

Kimanttia-jakson, jossa Koivu oli vieraana, pääset kuuntelemaan Spotifyssa tai esimerkiksi TÄMÄN LINKIN kautta.

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord