Kommentti: Älkää kyllästykö Kaapo Kakkoon!

schedule 12 toukokuun 2019 - 06:41
person Marko Ollonqvist

Älkää kyllästykö Kaapo Kakon nimeen! Nuori Leijonien hyökkääjä tulee valloittamaan jääkiekkomaailman ja samalla Patrik Laineen tapaan myös otsikot.

Winnipeg Jetsissä kolme vuotta kiekkoillut Patrik Laine on enemmän tai vähemmän aina jakanut suomalaisten mielipiteet kahtia. Nuorempana hän vaikutti monille ylimieliseltä, mikä ei suomalaisten mentaliteettiin kovinkaan hyvin istu, ja sai sitä kautta ikään kuin ikuisen leiman otsaan.

Suomalaisten viha-rakkaus-suhde Lainetta kohtaan ei suinkaan perustu missään nimessä yksinomaan hänen itsevarmuuteensa, vaan yhtälailla myös siihen, että Laineen nimi on joka paikassa, koko ajan.

Kun Patrik Laine ostaa auton tai hän postaa esimerkiksi kesäkuviaan Instagramiin, niistä kirjoitetaan.

Toisin sanoen Laineen kaikkia liikkeitä seurataan koko ajan äärimmäisen tarkalla suurennuslasilla. Jopa mikroskooppisen tarkasti.

Kaapo Kakko ratkaisi vuodenvaihteessa pelatuissa nuorten MM-kisoissa maailmanmestaruuden jatkoaikaosumallaan Suomelle, hän oli TPS:n Liiga-kauden suurin tähti, nyt hän loistaa aikuisten MM-tasolla ja hänestä on tulossa lähes satavarmasti kakkosvaraus tulevan kesän NHL Draftissa.

Kuulostaako tutulta? Tuleeko kukaan mieleen?

Patrik Laineen kohdalla kaikki sai alkunsa siitä tulevan supertähden tittelistä, joka hänen ympärilleen istutettiin viimeistään kauden 2015-16 jälkeen, kun hän loisti sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, Liigassa että myös aikuisten MM-kisoissa, ja lopulta hänet varattiin NHL:ään toisena pelaajana.

Bethard tarjoaa markkinoiden parhaat kertoimet MM-turnaukseen!

SAAT JOPA 50 € EXTRAA VEDONLYÖNTIIN!

Toki myös esimerkiksi Sebastian Aho ja Mikko Rantanen ovat kyenneet joissain määrin samanlaisiin urotekoihin, mutta heidän kohdallaan NHL-tarina on ollut monilta osin erilainen.

Siinä, missä Laine valtasi välittömästi otsikot myös Pohjois-Amerikassa, Rantanen pelasi ensimmäisen kautensa lähes kokonaan farmissa ja Aho päätyi huomattavasti pienemmälle jääkiekkomarkkina-alueelle.

Eivätkä Aho tai Rantanen kuuluneet ikäluokkiensa tulikuumiin nimiin – Laine sen sijaan oli välittömästi yhdessä Toronto Maple Leafsiin varatun Auston Matthewsin kanssa päivitetty versio Sidney CrosbyAlexander Ovechkin -kaksikosta.

Patrik Laineen kohdalla supertähteys oli siis pedattu jo nuorena ja siksi häntä seurataan joka paikkaan.

Samat sanat pätevät tällä hetkellä myös Kaapo Kakkoon, joka nousi koko kansan suosikiksi jo nuorten MM-jäillä, ja on viimeistellyt asemansa kahdessa ensimmäisessä aikuisten MM-ottelussaan, iskettyään niissä yhteensä viisi maalia.

Kakko tulee mitä todennäköisimmin päätymään Laineen tavoin erittäin isolle jääkiekkomarkkina-alueelle, sillä Original Six -seuroihin lukeutuva New York Rangers tulee varaamaan NHL Draftissa toisena.

Tämän, ja Jack Hughes-Kaapo Kakko-asetelman myötä, nuori TPS-kasvatti tulee siis välittömästi olemaan Pohjois-Amerikassa kaikkien huulilla.

Ja, kun olet Pohjois-Amerikassa kaikkien huulilla, olet sitä myös Suomessa.

Varautukaa siis jokainen henkisesti siihen, että Kakon nimi tulee pyörimään näistä kisoista eteenpäin jatkuvasti otsikoissa: älkää kyllästykö Kaapo Kakkoon median vuoksi, kuten Laineen kohdalla on käynyt, koska se ei ole pelaajan itsensä kontrolloitavissa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Jääkiekon MM-kisat 2019 otteluohjelma, lohkot – ilmainen live stream kaikkiin peleihin!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord