Kommentti: NHL:n päätös rikkoo pahasti runkosarjan tärkeintä perusarvoa!

schedule 28 toukokuun 2020 - 09:38
person Marko Ollonqvist

On päivänselvää, että vallitsevassa tilanteessa täydellistä ratkaisua ei ole olemassa, mutta NHL:n päätös rikkoo kärkijoukkueiden osalta pahasti runkosarjan tärkeintä perusarvoa.

Haluan nyt heti tähän alkuun tehdä selväksi yhden asian: älkää ymmärtäkö kritiikkiäni väärin, sillä NHL ajautui koronaviruspandemian vuoksi lähes tekemättömään tilanteeseen.

Itse asiassa olen isoilta osin samoilla linjoilla NHL:n tekemien päätösten vuoksi. Niissä on ainakin toistaiseksi onnistuttu näkemykseni mukaan olosuhteisiin nähden erittäin hyvin – joskin siitä voi olla montaa mieltä, kannattaisiko kautta ylipäätään pelata loppuun, mutta emmehän me toisaalta tiedä tuleeko näin edes käymään.

***

Tällä hetkellä NHL:n suunnitelmissa on pelata kausi loppuun ja itse asiassa liigan komissaari Gary Bettman totesi tovi sitten antamassaan haastattelussa, ettei hän ole edes miettinyt skenaarioita, joissa NHL-kausi 2019-2020 jäisi kesken.

Mikäli joukkueet pääsevät loppukesästä hyppäämään kaukaloon pelien muodossa, edessä on suoraan pudotuspelivaihe eli runkosarjan viimeiset 189 ottelua jäävät pelaamatta; tämä on enemmän kuin ymmärrettävä ratkaisu, sillä huomioon täytyy ottaa myös seuraava kausi ja sen läpivienti.

NHL:n pudotuspeleissä tullaan tänä vuonna näkemään poikkeuksellisesti 24 joukkuetta, mikä sekin on fiksu päätös. Mukaan pääsevät kaikki ne joukkueet, joilla oli kauden keskeytyessä realistiset mahdollisuudet edetä pudotuspeleihin, joskin täysin oikeutetusti 1. kierros tulee olemaan niin sanottu Play in -kierros: ottelupareja on kahdeksan ja niistä voittajat selviytyvät varsinaisiin pudotuspeleihin eli 16 parhaan joukkoon.

Tietenkin joku voisi kritisoida NHL:n ratkaisua sijoilla 5-8 olleiden joukkueiden osalta, sillä nämä joukkueet olivat kauden keskeytyessä kiinni pudotuspelipaikoissa ja nyt edessä onkin niin sanotut pudotuspelikarsinnat. Nämä kitinät voidaan kumota kuitenkin nopeasti sillä, että kyseisillä sijoilla olevat joukkueet eivät olleet suinkaan vielä varmistaneet pudotuspelipaikkojaan.

***

Joku tätä tekstiä lukeva saattaa miettiä, että mikä ihme tämän kannanoton pointtina nyt sitten oikein on, kun NHL tuntuu hoitaneen allekirjoittaneen mielestä kaiken niin erinomaisen hyvin: no, nyt pääsemme tuohon asiaan!

Sekä Itäisessä että Läntisessä konferenssissa sijoille 1-4 sijoittuneet joukkueet etenevät suoraan sille varsinaiselle 1. pudotuspelikierrokselle eli aiemmin mainittuihin Play in -sarjoihin näiden joukkueiden ei tarvitse osallistua. Tämäkin on kaikella tapaa oikea ratkaisu, mutta yksi paha miinaan astuminen pilaa hyvin pitkälti täydelliseltä näyttäneen kaavan: nämä joukkueet pelaavat konferenssiensa sisäisen lohkon, jossa kaikki joukkueet pelaavat kertaalleen kaikkia vastaan – kun pelit on pelattu, niiden perusteella määritellään joukkueiden lopulliset sijoitukset pudotuspelikaaviossa.

Miksi ihmeessä NHL teki näin?

Asia on varmasti järkeilty siten, että tällä tavoin myös näihin peleihin saadaan panosta ja siten suoran pudotuspelipaikan saaneet joukkueet ovat valmiimpia ensimmäisiin ottelusarjoihinsa, kun ne saavat vyölleen kovempia otteluita, mutta onko asia todella näin? Kuten Boston Bruinsin presidentti Cam Neely totesi, he olivat koko NHL:n ykkösiä runkosarjan osalta, mutta nyt sen merkitys saattaa kumoutua täysin ja pahimmassa tapauksessa joukkue joutuu lähteä pudotuspeleihin neljänneksi sijoitettuna.

***

NHL:n runkosarja on 82 ottelun mittainen raaka ja raastava rupeama, jonka päälle pitäisi löytää se kauden paras vireystila, vaikka samaan aikaan valtaosa pelaajista on täysin romuna. Mutta sehän on juurikin se runkosarjan punainen lanka: parhaiten menestynyt joukkue saa kotiedun päätyyn saakka ja mikä seura sitten ikinä viekään runkosarjan nimiinsä, on se todella ansainnut sen.

Onkin totaalisen nurinkurista, että tämä sijoille 1-4 sijoittuneiden joukkueiden lohkovaihe palkitsee näistä joukkueista ne huonoimmin runkosarjassa menestyneet ja pahimmassa tapauksessa rankaisee parhaiten menestyneitä: neljänsiksi sijoittuneilla Philadelphia Flyersilla ja Dallas Starsilla ei ole mitään muuta kuin voitettavaa – oman konferenssinsa voittaneilla Boston Bruinsilla ja St. Louis Bluesilla ainoastaan hävittävää.

Tässä kohtaa koen NHL:n tehneen ison virheen ja olen Cam Neelyn kanssa samoilla linjoilla: näiden 1-4 sijoille yltäneiden joukkueiden keskinäisiin peleihin ei olisi tarvinnut hakea ylimääräistä kilpailullisuutta – mitään läpsyttelyjä näistä peleistä ei olisi nimittäin tullut, koska tiedossa olisi tuossa tilanteessa ollut, että tuleva vastustaja pelaa jo täyttää häkää elämästä ja kuolemasta.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord