Mitä Buffalossa oikein tapahtuu? Jo kolme Sabres-pelaajaa pyytänyt siirtoa

schedule 2 tammikuun 2020 - 20:50
person Marko Ollonqvist

Buffalo Sabresilla on käsissään ongelma, sillä jo kolme Sabres-pelaajaa on pyytänyt siirtoa uuteen seuraan varsin pienen ajan sisään.

Buffalo Sabres pääsi useampana vuotena putkena varaamaan todellisia huippulupauksia, kun seura rämpi vuodesta toiseen NHL:n hännillä.

Toki joku voisi puhua Sabresin kohdalla myös huonosta arpaonnesta, sillä seura hävisi vuoden 2015 NHL Draft Lotteryn ja näin ollen joutui “tyytymään” Connor McDavidin sijaan Jack Eicheliin. Niin tai näin, joukkueelta sopisi odottaa menestystä Eichelin ja Rasmus Dahlinin kaltaisten pelaajien johdolla, mutta toistaiseksi niin ei ole käynyt ja Sabresin edellinen pudotuspelipaikka on edelleen keväältä 2011.

Sabresissa menestystä on käynyt hakemassa vuosien 2013-2020 välillä peräti kolme eri GM:ää ja kuusi eri päävalmentajaa, kun mukaan lasketaan myös nykyisin päävalmentajana toimiva Ralph Krueger, joten tämäkin kertoo omaa surullista kieltään seuran vuosia jatkuneesta kurimuksesta.

Buffaloa ei ylipäätään tunneta todellakaan maailman viihdyttävimpänä kaupunkina – jokainen varmasti muistaa Buffalossa muutama vuosi järjestetyt nuorten MM-kisat, joiden aikana suomalaispelaajatkin kommentoivat kaupunkia hieman negatiiviseen sävyyn – ja kun tähän yhdistetään menestymättömyys, Sabres ei ole välttämättä se kaikkein houkuttelevin paikka pelata NHL-pelaajille.

Tämä yhtälö lieneekin yksi merkittävä syy sille, että Sabresin johtoporras on viimeisen puolen vuoden aikana vastaanottanut kolme siirtopyyntöä: Rasmus Ristolainen pyysi siirtoa muihin maisemiin kesällä, niin ikään puolustajana pelaava Zach Bogosian jätti siirtopyyntönsä joulukuun puolivälin tuntumassa ja nyt maisemaa haluaa vaihtaa myös Evan Rodrigues.

26-vuotias Rodrigues pelasi hyvän viime kauden ex-päävalmentaja Phil Housleyn alaisuudessa, tehden 74 runkosarjaottelussa tehot 9+20 ja kaiken kaikkiaan hän teki Housleyn toimiessa päävalmentajana yhteensä 122 runkosarjaotteluun pisteet 16+38=54.

Ylipäätään Rodrigues oli tärkeä pelaaja Sabresille, mutta kuluvalla kaudella tilanne on muuttunut täysin. Häntä on istutettu melkoisen paljon terveenä katsomossa, eikä hänelle ole kerrottu kunnollisia perusteluita tälle ratkaisulle, ja silloin, kun hän on pelannut, peliaika on jäänyt usein noin kymmeneen minuuttiin.

Rodrigues avautuikin tilanteestaan julkisesti, TSN ja The Athletic tietävät kertoa.

– Olen jääkiekkoilija, joka haluaa pelata jääkiekkoa, ja eiköhän jokainen pelaaja kertoisi teille tämän saman asian. Tämä on työni, tämä on urani ja haluan yksinkertaisesti vain päästä pelaamaan, Rodrigues kertoi, kun häneltä udeltiin siirtopyynnöstä.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Urheiluvedot Exclusive: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord