NHL-kaupungit valittu päätyyn saakka – haaveet kotipeleistä kuopattiin!

schedule 3 heinäkuun 2020 - 08:29
person Marko Ollonqvist

NHL-kaupungit on valittu päätyyn saakka, vaikka virallinen vahvistus puuttuu edelleen: Edmonton veti pidemmän korren Torontoon nähden.

Urheiluvedot.com kertoi eilen, että NHL:n pelikaupungeiksi pudotuspeleihin on valittu Edmonton ja Toronto.

TSN:n arvostetun NHL-sisäpiiriläisen, Bob McKenzien, mukaan pelit tullaan pelaamaan näiden kahden kanadalaiskaupungin voimin päätyyn saakka – näin olleen haaveet siitä, että jossain vaiheessa pudotuspelejä joukkueet voisivat pelata kotihalleissaan pienelle ryhmälle faneja on kuopattu.

Toronto tulee isännöimään Itäisen konferenssin pudotuspelien osalta Play In -kierroksen lisäksi myös varsinaiset ensimmäisen ja toisen kierroksen, mutta konferenssifinaalit tullaan pelaamaan Edmontonissa. Läntinen konferenssi pelataan puolestaan päätyyn saakka Edmontonissa, kuten myös Stanley Cup -finaalit.

Tilanne Kanadassa on koronaviruspandemian suhteen huomattavasti Yhdysvaltoja parempi; Edmonton on puolestaan kohtalaisen selkeästi Torontoa edellä tartuntojen määrissä.

– Edmonton on poikkeuksellisessa tilanteessa. Siellä on alhainen väestöntiheys ja valtaosa kansainvälisistä lennoista on mennyt Calgaryn kautta. Edmontonissa on vain 13 prosenttia koko Albertan provinssin koronatapauksista, vaikka Albertan asukkaista 37-38 prosenttia asuu Edmontonissa. Viimeisten 15 viikon aikana ainoastaan 15 ihmistä on menehtynyt ja kahden viimeisen kuukauden aikana menehtyneitä on ollut vain kolme. Tartuntoja on ollut vähän, Edmonton Oilersin radioasiantuntija Bob Stauffer kertoo NBC Sportsin mukaan.

– Avain sille, että Edmonton valittiin oli myös kyky luoda ikään kuin olympiakylän tyyliset olosuhteet.

– NHL sai haluamansa hotellin, joka on upouusi JW Marriott ja se sijaitsee hallin vieressä. Yhteistyötä tullaan tekemään 5-8 lähellä sijaitsevan ravintolan kanssa, pelaajille on tarjolla paljon ulkoliikunta-alueita, golfkenttä on vain viiden minuutin päässä ja lämpötila ulkona on ainoastaan 20-25 astetta, kun se esimerkiksi Vegasissa olisi ollut yli 40 astetta.

– Ymmärrän, miksi Vegas oli superseksikäs vaihtoehto ja uskoakseni sekä Gary Bettman että pelaajat halusivat pelata Vegasissa, mutta vaikuttaisi siltä, että tilanne koronaviruksen suhteen pudotti Vegasin ulos.

NHL-kauden on määrä jatkua pudotuspelien Play In -kierroksella 30. heinäkuuta. Sitä ennen jokainen joukkue järjestää omassa kaupungissaan kahden viikon mittaisen harjoitusleirin ja joukkueiden on määrä saapua pelikaupunkeihin 25. heinäkuuta.

Kauden jatkuminen on kuitenkin tässä kohtaa vielä kaikkea muuta kuin varmaa, sillä eri lähteiden mukaan lukuisat pelaajat eivät haluaisi pelata NHL-kautta 2019-2020 loppuun saakka; erään pelaajan mukaan peräti 75 prosenttia pelaajista haluaisi päättää kauden tähän paikkaan.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord