Musiikki soi koko pelin ajan? NHL miettii myös “villejä” vaihtoehtoja

schedule 3 kesäkuun 2020 - 14:49
person Marko Ollonqvist

NHL miettii myös villejä vaihtoehtoja, mitä tulee pelien pelaamiseen ilman yleisöä ja erityisesti siihen puuttuvaan äänimaailmaan.

Kun osa urheilusarjoista on jatkunut, ennen kaikkea yhtä jättimäistä muutosta ei ole voinut olla huomaamatta: fanien puuttumista katsomoista.

Kaikkein pahinta tässä fanien puuttumisessa ei ole ollut edes se, että katsomot ovat olleet tyhjiä, vaan se rikkaan äänimaailman puuttuminen – urheiluun kuuluu omien kannustaminen, laulaminen, buuaukset vastustajille, vislaukset tuomareille ja niin edelleen.

Jos NHL-kausi 2019-2020 päästään pelaamaan loppuun saakka, tullaan maailman kovimmassa kiekkosarjassa olemaan samaisen ongelman äärellä. Toki katsomoihin voitaisiin kenties tuoda normaalia selkeästi pienempi määrä katsojia, mutta sekin on melkoisen riskialtista.

NHL ei ole jättänyt toistaiseksi kiveäkään kääntämättä, mitä tulee kauden jatkamiseen ja liigan suhtautuminen katsojien puuttumiseen sekä tavalla tai toisella kyseisen asian taklaamiseen on samanlainen: kaikki vaihtoehdot tutkitaan ja kaikille vaihtoehdoille ollaan avoimia.

Pohjois-Amerikasta kantautuvien tietojen mukaan NHL on pohtinut tuon katsojien myötä puuttuvan äänimaailman paikkaamista monella eri tavalla. Näissä pohdinnoissa esille on noussut ainakin seuraavat vaihtoehdot:

A: DJ soittaa koko otteluiden ajan instrumentaalista musiikkia – siis taukoamatta
B: Katsomoihin tuodaan noin 2 000 fania ja loput istuimet täytetään pahvikuvilla tai jollain muulla vastaavalla tavalla
C: Yleisön äänet ja reaktiot lisätään livenä TV-lähetyksiin

Mitä ikinä NHL sitten päättääkään, kannattaa varautua jo henkisesti siihen, että jotain uutta on luvassa.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord