Ottawan Mark Borowiecki pysäytti ryöstön vapaapainista tutulla clothesline-liikkeellä!

schedule 3 joulukuun 2019 - 08:04
person Marko Ollonqvist

Ottawa Senatorsin kovaluinen puolustaja Mark Borowiecki on maineensa veroinen myös siviilissä: hän esti ryöstön vapaapainista tutulla clothesline-liikkeellä.

Valtaosa meistä on nähnyt vapaapainia televisiosta, jota näytettiin Suomessa ainakin 2000-luvun alkupuolella.

Vapaapainissa yksi tunnetuimmista liikkeistä on niin sanottu pyykkinaru, jossa käsi vedetään kohti tulevan kaverin eteen sillä seurauksella, että vastaanottava osapuoli päätyy yleensä lattiaan.

Monikaan ei arvosta vapaapainia, sillä vaikka lajissa nähdään todella kovakuntoisia miehiä ja naisia, lajiin kuuluu myös näyttely.

Näyttely oli kuitenkin kaukana Vancouverissa, kun Ottawa Senators -puolustaja huomasi bensa-asemalla meneillään olevan ryöstön. Borowiecki näki miehen rikkovan auton ikkunan, nappaavan sieltä selkärepun mukaansa ja Senators-peluri kehotti miestä jättämään laukun maahan.

– Käskin häntä jättämään repun ja hän käski minun mennä pois tieltä, Borowiecki kertasi tapahtunutta Canoe.com:n mukaan.

Kun mies ei totellut ja lähti sen sijaan yrittämään pakoa polkupyörällään, veti Borowiecki kaverin clothes-lined-liikkeellä maanpintaan.

Lopulta ryöstäjä joutui “luikkelehtimaan” pakoon tyhjin käsin ja reppu, joka sisälsi muun muassa passin, jäi Borowieckin haltuun. Lempinimeä “Borocop” kantava 30-vuotias puolustaja kertoi saaneensa poliisilta viestin maanantaina, Senatorsin harjoitusten aikana, ja hän kertoi olevansa yhteydessä poliisiin – jo ihan vain siksi, että hän haluaa repun päätyvän takaisin omistajalleen.

Borocop nähdään seuraavan kerran tositoimissa kaukalon puolella ensi yön NHL-kierroksella, kun Senators kohtaa Vancouver Canucksin vieraskaukalossa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord