Otto Koivula sai NHL-kutsun – kerää kehuja viime kauden parhaalta valmentajalta, Barry Trotzilta!

schedule 31 lokakuun 2019 - 03:22
person Marko Ollonqvist

Otto Koivula sai NHL-kutsun ensimmäistä kertaa urallaan ja saa New York Islandersin loukkaantumisten myötä mahdollisuutensa kirkkaissa valoissa.

Viime kauden AHL:ssä pelannut Otto Koivula oli lähellä murtautua New York Islandersin NHL-miehistöön kuluvan syksyn harjoitusleirillä antamiensa näyttöjen myötä ja itse asiassa seuran fanit ihastuivat kovasti suomalaiseen.

Hyvin sujunut harjoitusleiri päättyi kuitenkin pettymykseen, kun 21-vuotias suomalainen lähetettiin AHL:ään ja unelma NHL:ssä pelaamisesta jäi odottamaan itseään.

Vaikka Koivulan alkukausi farmin puolella ei ole ollut paras mahdollinen – osittain kaksi viikkoa sivussa tositoimista pitäneen loukkaantumisen vuoksi – sai hän nyt kutsun Islandersin NHL-miehistöön. Joukkueen hyökkääjistä sivussa olivat jo ennestään Jordan Eberle, Leo Komarov ja Andrew Ladd – nyt myös sekä Matt Martin että Tom Kühnhackl kärsivät loukkaantumisista ja Koivula istuu juuri kyseisten pelaajien paikalle.

Islandersin päävalmentajana toimiva Barry Trotz, joka valittiin viime kauden päätteeksi NHL:n Vuoden valmentajaksi, kehuukin Koivulaa Newsdayn haastattelussa.

– Pidän Otosta ja siitä, mitä näin häneltä harjoituskaudella. Hän on itse asiassa paljon nuorempi pelaaja kuin monet luulevat. Meidän oli järkevää tuoda ylös kunnossa oleva kaveri ja Otto tarjosi meille sen mahdollisuuden keskushyökkääjänä.

– Hän on fiksu pelaaja, joka pelaa tätä peliä oikealla tavalla. Vikkelyyden ja luistelunopeuden löytäminen sen sijaan ottaa näillä nuorilla ja isokokoisilla pelaajilla oman aikansa.

Parhaillaan seitsemän ottelun voittoputkessa oleva Islanders nähdään seuraavan kerran kaukalossa perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa, kun brooklynilaisseura isännöi Tampa Bay Lightningia. Tuo saattaa hyvinkin olla se ottelu, kun Koivula jättää ensimmäiset luistimenpiirtonsa NHL-ottelussa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord