VIDEO: Pekka Rinne lohduton näky pelaajatunnelissa – fanit valmiita jättämään jäähyväiset!

schedule 3 maaliskuun 2020 - 07:16
person Marko Ollonqvist

Pekka Rinne oli lohduton näky pelaajatunnelissa, johon hän vetäytyi, kun Edmonton Oilers nakutti reippaaseen viiteen minuuttiin viisi maalia.

Kun Edmonton Oilers oli toimittanut kiekon kahdeksan kertaa Pekka Rinteen selän taakse, oli kokenut suomalaisvahti murheen murtama.

Hän ei ollut koskaan päästänyt näin montaa maalia yhdessä ottelussa ja sen seurauksena hän vetäytyi vaihtopenkin sijaan pelaajatunneliin, kun Juuse Saros komennettiin 3-8-tappioasemassa hänen tilalleen.

Vielä päätöserään lähdettäessä tilanne tulostaululla oli 3-3, mutta Oilers marssi viimeisen 20-minuuttisen aikana heikon ottelun pelanneen Rinteen ja hänet käytännössä yksin jättäneen Predators-puolustuksen ohi oikealta ja vasemmalta.

Eikä itse asiassa kyse ollut mistään viimeisestä kaksikymppisestä, sillä Oilers takoi kiekon viidesti maaliin hieman yli viidessä minuutissa: vieraiden 4-3-johtomaali syntyi ajassa 44:42 ja 8-3-maali aikaan 49:55.

Ottelun jälkeen lukuisat Predators-fanit olivat suruissaan Rinteen puolesta, onhan hän ollut kautta aikain todellinen fanien lemmikki ja eittämättä kaikkien aikojen seuralegenda. Samaan aikaan moni kuitenkin uskoi juuri todistaneensa sitä hetkeä, johon Rinteen ura päättyy – ainakin symbolisesti.

Rinteen suurimmaksi painajaiseksi ottelussa muodostui kaksikko Leon Draisaitl (4+1) & Connor McDavid (1+4). Lisäksi sekä Ryan Nugent-Hopkins että Darnell Nurse merkkauttivat kumpainenkin tililleen kolme syöttöpistettä.

Predators-Oilers-ottelun kooste:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord